Apua, 3 v ei syö!

[iinu*]

Siis ongelmana on 3 vuotias poika joka on kotona minun ja 1 v veljensä kanssa. Ennen veljensä syntymää oli pph:lla ja siellä söi kuulemma hyvin, sillonkin kotona huonosti. Viime viikkoihin saakka poika on syönyt makkaraa(kerran viikossa) yms epäterveellistä hyvällä ruokahalulla. Ruokamme kotona ovat ihan normaaleja: makaronilaatikkoa, kanaa, puuroja, keittoja ts kaikkea ihan tavallista. Jotakin roskaruokaa syömme noin kerran kahdessa viikossa. Nyt tilanne on mennyt siihen, ettei MIKÄÄN mene ilman h@#%llistä huutoa ja kiristystä alas. Jälkiruokia meillä ei juurikaan harrasteta, hedelmää tarjoan aina, ja syön sen myös itse. Viikonloppuisin herkuttelemme jollakin kakuilla tai karkeilla, viikolla niitä ei syödä kuin lasten mentyä nukkumaan

Välipaloja ei syödä: ateriarytmimme on hyvin stabiili: aamiainen klo 7-8, lounas klo 11.30-12, välipala klo 15 (ei ole syönyt pitkään aikaan tätä) päivällinen klo 16.30 ja iltapala 19.30.

Tarrataulua on kokeiltu, ei toimi. Olen antanut olla koko päivänkin syömättä,-ei mitään vaikutusta. Olen antanut valita vaihtoehdoista mieluisimman, ei toimi. Jälkiruualla tai muulla "kiristäminen" ei toimi, jättää mielummin jälkkärinkin syömättä tai lempiohjelman katsomatta. Olen myös koittanut yllätyksenomaisesti palkita reippaasti syödyn aterian jälkeen, mutta se ei seuraavalla aterialla ole enää muistissa. Siitäkään ei ole apua että samanikäinen kaveri syö reippaasti vieressä, siirtelee omaa ruokaansa ihan samalla tavalla kuin tavallisestikkin. Tätä on jatkunut tosiaan jo vuoden, alkaa tympiä jo. Neuvolassa tuumasivat vain, että joskus on sellaisia kausia. Onpa pitkä kausi!! Auttakaa, pliis

 

[Ei kiristystä]

Uhkailu ja kiristys kyllä vain pahentavat tilannetta. Lapsi alkaa pahimmassa tapauksessa pelkäämään koko syömistilannetta ja kokee sen ahdistavana. Syömisen pitäisi olla luonnollinen tilanne, eikä sitä pitäisi palkita. Kannattaisi ehkä tilata aika perheneuvolaan.

 

[ajatuksia...]

En aio kirjoittaa keinoista saada lapsi syömään lautanen tyhjäksi, vaan herättelen hiukan ajatuksia.
Lapsen ja äidin välinen suhde on yleensä heti syntymästä lähtien tiiviisti sidonnainen ruokailuun ja syömiseen. Äiti on tyytyväinen kun lapsi syö ja voi hyvin, huolissaan jos näin ei ole.
Jotkut lapset (kuka mihinkin tilanteeseen tai syyhyn liittyen) huomaavat/oppivat, että äitiä voi hallita oman syömisen, tai lähinnä syömättömyyden kautta. Lapsi saa henkilökohtaista huomiota, äidin välittämistä ja huolta, sekä mahdollisesti paapomista osakseen syödessään huonosti.

Nythän teillä on käynyt niin, että poika saa sinulta paljon ylimääräistä huomiota temppuillessaan ruuan kanssa. Tietenkään en tiedä mitään teidän perheestänne, enkä tässä nyt väitä, ettetkö huomioisi lastasi. Ruokailu vain saattaa joskus ryöstäytyä lapsen ja (yleensä) äidin väliseksi valtakamppailuksi.

Tämä tuli mieleeni perustuen siihen, että lapsi on syönyt pph:ssa hyvin. Ongelma ei siis sinänsä ehkä ole itse syöminen tai ruoka. Tosin syy voi toki olla jokin lääketieteellinenkin. Ja toisaalta jotkut lapset vain ovat pieniruokaisia.

Entäpä jos juttelisit pojan kanssa rakentavaan sävyyn, kuitenkin melko lyhyesti, siitä, että ruoka-aikana syödään sitä mitä tarjolla on ja jos ei, niin sitten mennään pois pöydästä tms. jne.?
Jos yrittäisit antaa asian olla, siis että et kiinnittäisi siihen niin paljon huomiota, ns. tekisi siitä numeroa? Koska luultavasti lapsi hakee juuri sitä.
Terve lapsi syö sen minkä tarvitsee jaksaakseen ja kasvaakseen. Jos herkkuja, välipaloja tai vaihtoehtoruokia ja houkuttelua yms. ei ole tarjolla, luulisin että poikasi alkaa jonkin ajan kuluttua syömään kun ei saa syömättömyydellään enää hakemaansa huomiota. Silloinkin, tilanteen parantuessa, pitäisin asian huomioinnin minimissä.
Yritä antaa pojalle positiivista huomiota joissakin muissa tilanteissa, ettei hänen tarvitsisi hakea sitä ruokapöydässä kikkailun avulla.

En näe huonona ideana tuota perheneuvolaakaan, sieltä saa varmasti hyviä neuvoja ja tukea. Tosin aikoja voi olla vaikea saada, joten jonoon kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin ja ehkäpä jopa "varmuuden vuoksi" ja perua jos tilanne selkenee jo ennen sitä muilla keinoin.
Ja jos tilanne pysyy samana, on ehkä paikallaan sulkea pois esim. allergioita tai muita ruuansulatusvaivoja, jotka ehkä vaikuttavat ruokahaluun ja/tai syömisen mielekkyyteen.
Painottaisin samaa kuin edellinen kirjoittaja, eli ruokailusta ei saisi tulla ahdistava tilanne lapselle, eikä tietysti vanhemmillekaan, vaan sen pitäisi olla mahdollisimman luonnollinen osa päivää.

Voimia sinulle kahden lapsen kanssa jaksamiseen ja tämän mahdollisesti tahtojen taiston voittamiseen! =)

(Olen kasvatusalan ammattilainen ja yhden lapsen äiti, mutten luule olevani mikään guru. Halusin vain kertoa työssäni hyviksi havaittuja keinoja tilanteen muuttumiseen. Toivottavasti en provosoi ihmisiä riitelemään.)

 

[4:n äiti, ei kirj]

Ei lapsi nälkään kuole jos ruokaa on tarjolla. Jos teet ruokailusta kamppailun , käyttää uhmaikäisesi tuon tilaisuuden aivan varmasti hyväkseen. Tarjoa mieluummin ruokaa kun on ruoka-aika, jos ei ole syönyt 20 min, ota ruoka pois. Seuraavan ruoan annat vasta kun taas on ruoka-aika. Aivan varmasti lapsesi rupeaa syömään kun tarpeeksi nälkä on. Älä kiinnitä ruokailuun niin kovasti huomiota ja yritä peittää huolestumisesi.

 

[iinu*]

Kiitos teille. Tämän aamun aloitinkin kysymällä haluaako aamiaista ja vastauksen ollessa tiukka ei söimme aamiaisen muun perheen kanssa. Seuraillaan tilannetta.

 

[kata...]

Samoilla linjoilla täällä olisin.
Mun mielestä ei kannata kysellä syökö,vaan laittaa ruuan eteen ja pyytää syömään ja syödä itse ihan normaalisti.
Syökö teillä 1 vee itse?

Osa voi olla mustasukkaisuuttakin,haluasi olla vielä pieni.Osa varmasti äidin huomionhakua.
Meillä myös 3 ja 1 veet ja samoin täällä temppuilee välillä.Mutta laitan todella vähän ruokaa ja jos tyttö pyytää lisää niin saa.
Ottaa itse myös ruokaa ja meilläauttoi asiaa kun otin tytön mukaan ruuanlaittoon.

Saa itse osallistua ja tehä ruokaa,esim pestä perunoita ja tehä salaattia.Omatekemä ruoka maistuu paremmalta!!=)

Ja tä ikä on hankala,lapsi oppii että voi tehdä valitonja,niin hyviä kuin huonojakin.Kovasti ei kannata tarjota vaihtoehtoja,itse huomaan esim jos kysyy hampaidenpesusta,niin vastaus on ei,jos totean että nyt mennään ja pestään niin tulee nätisti.

Meillä tuo hampaiden pesu alkoi takkuamaan,nyt pesen itse samalla ja aina tyttö laulaa vieressä ja kun hänen hampaat pestään,laulan minä.
Tä on hälle se in juttu nyt!