Anteeksi, ihan tyhmä aihe mutta vaivaa mieltä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hmm
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hmm

Vieras
Inhottaa tulla kysymään tänne tällästa asiaa :/ :/ Mutta nyt ois muidenkin äitien mielipiteet tarpeen.
me asutaan rivarissa ja tuossa vastakkaisessa rivitalossa on iso lapsiperhe. Lestaadiolaisia. Mua on ihmetyttänyt tälläinen asia: heidän poika, joka on kehitysvammainen, (musta hän näyttäs downilta mutta en sata varma ole..) Ja hän monesti aina YKSIN ulkona. Ikää taitaa olla 4vee. Poika istuu yksin tuossa hiekkalaatikolla useasti ja todella vähissä vaatteissa. Hän näyttää siltä kuin olisi karannut sisältä vanhempien huomaamatta. tai ainakin luulin niin kun maanantaina menin hakemaan pojan ja vein kotiinsa niin ovelta tuli lapsen äiti joka tarrasi poikaa kädestä ja raahasi sisälle. Sanoi minulle vaan "Ai, hei." Johon minä selitin että näytti olevan niin vähissä vaatteissa jne... Äiti laittoi oven pikaisen hymyn jälkeen nenäni alta kiinni. Poikaa ei näkynyt nyt enään kahteen päivään yksin mutta taas tänä aamuna istui tuossa hiekkalaatikolla vain housut ja teepaita päällä. tarkastelin että näkyykö vanhempia ja näkyi, pojan isä oli roskakatoksella ja käveli takas sisään eikä kinnittänyt mitään huomiota poikaan. Siinä istui ja mun oli pakko taas vmennä ja viedä poika kotiinsa! Raukalla kylmät kädet ja sinertävät huulet. Ei ihme jos saisi pahankin taudin tuosta! Pojan isä ihmetteli muka suureen ääneen "mites sinä olet ulos päässyt!?" Vaikka ihan sata varmasti on ainakin kymmenen kertaa ollut tuossa pihalla melkeen ilkosillaa tai vaippasillaan.

Miehen kans mietitään että pitääkö soittaa johonkin lastensuojeluun tai? Myös yksi meidän naapuri täti mulle puhui pojasta yks ilta kun kaupasta palasin...
 
tai menet juttelemaan vanhempien kanssa että olet huomannut et muksu on usein ulkona kylmissään ja mietitte josko sais jotenkin ovet niin kiinni ettei pääsisi karkuun. ja sovitte vaikka että jos sinä pojan huomaat jatkossakin, niin palautat takaisin.
en menisi heti soittelemaan lastensuojeluun..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
miksi toi LESTAADIOLAINEN piti tossa taas mainita.

lessut useasti häpeää juuri vammaisia lapsia. Ainakin mun tuttavapiirissä heidän vammainen musku on kuin synti ja taakka...

soita suojeluun, he osaavat vaikka ottaa lapsen pois jos tarve vaatii.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
miksi toi LESTAADIOLAINEN piti tossa taas mainita.

Anteeksi, en tiennyt onko oleellinen seikka vaiko ei. :/ Kyse siis isosta perheestä ja ajattelinkin että voisko olla tahallaan vammaisenlapsen heitteillejättöä.
 
mä en menis vanhemmille puhumaan koska jos ovat herkkiä niin voivat vetää herneen nenään ja tehdä teidän elämästä yhtä helvettiä. ennemmin soittaisin ammattilaisille ja antaisin heidän päättää asiasta siihen puuttumatta itse henkilökohtaisesti millään tavalla.
 
Täytynee ottaa asia puheeksi vanhempien kanssa. Ei tosiaan vaikuta ihan normaali touhulta ja luultavasti ehkä onkin päässyt vahingossa ulos kun lapsia on talo täynnä ja kaikkien perään ei ehdi katsomaan. Mutta osoittaa myös välinpitämättömyyttä tätä poikaa kohtaan se miten he kohtelevat häntä. Minulla on 5vee poika joka ei edelleenkään yksin ulkona ole missään nimessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
tai menet juttelemaan vanhempien kanssa että olet huomannut et muksu on usein ulkona kylmissään ja mietitte josko sais jotenkin ovet niin kiinni ettei pääsisi karkuun. ja sovitte vaikka että jos sinä pojan huomaat jatkossakin, niin palautat takaisin.
en menisi heti soittelemaan lastensuojeluun..

Jaa meinnatko, että vanhemmat kiittelee. just joo. Ikävyyksiä saa osakaseen jos uskaltaa puuttua mihinkään.
Minä menin pihallamme kaatosateessa ( ei sadevaatteita) olevalta pikkutytöltä kysymään, että onko joku hätänä kun ei mene kotiin, että pääseekö kotiin?
Vastasi välttelevästi, mutta selkeästi ei voinut mennä kotiin vaan kulutti aikaa.
Seuraus, seuraavalla kerralla kun oman lapseni kanssa menimme hiekkalaatikolle niin tämä tyttö poistui paikalta. Ystävänsä kysyi, että miksi lähdet. Kuulin kun tyttö vastasi, että äiti on kieltänyt juttelemasta minun kanssani.
Tuli todella surkea olo. Tuli aivan absurdi olo sillä itseä kohdeltiin kuin jotakin vaarallista ihmistä. Vertauskena vaikkapa se, että työtön äidin mielestä hyvää seuraa tälle ovat narkomaani mies ja alkkis vaimonsa tyttärineen. Siellä tyttö saa käydä.
Aluksi siis tuli hirveä olo, että tosiaanko minua pidetään jotenkin epämääräisenä, mutta tajusin sitten, että voivat pelätä, että ilmoitan lastensuojeluun.
Ihmiset jotka kohtelevat huonosti lapsiaan ovat sokeita käytökselleen. He kohdistavat vihansa ihmisiin jotka eivät sitä tee.
 

Yhteistyössä