antasko vittaa niinku ennen vanhaan?

tässä kamppailtu tämän uhman kanssa 1,5 vuotta.. neiti on nyt reilu 4v. muuten ollut tosi kiltti aina, mutta uhmakun alko niin mikään ei auta!!!! onko kellään hyviä neuvoja? kun siis tosiaankaan EI USKOTA puhetta. ei vaikka miten nätisti selittäisit moneen kertaan, ei vaikka jankutat, ei vaikka huudat, ei vaikka laitat "jäähylle" muutamaksi minuutiksi, ei vaikka otat heitellyn/rikotun lelun pois ja annat takaisin vasta kun kiltisti,ei vaikka käytössä on tarrat joita saa kun kiltisti, ei vaikka ottaisit hiljaa hiuksiin kiinni, vain pelästyttääksesi, että tarviiko ottaa jos et yhtään kuuntele etkä usko lainkaan puhetta!! mikä siis avuksi? jos lasta vain EI KIINNOSTA kuunnella ja uskoa, sanoo itsekin että ei auta vaikka tekisit sitä tai tätä. ja olen aina näyttänyt ja sanonut rakkauteni, sitenkin, että vaikka kiukutteletkin, rakastetaan sua, mutta kaikkien lasten täytyy uskoa vanhempiaan, koittanut selittää että aina kiellolle ja säännöille on hyvä syy, usein esim se, että et loukkaisi itseäsi jne jne.. siis tota mietin että kun ennenvanhaankin lapset ovat oikeesti saaneet selkäsaunan kun ei ole uskottu puhetta, ja on ne olleetkin ihan erilaisia kun "tän pvän lapset", että olisko se sitten niin paha jos sitä vittaa hiljaa antais kerran pari jos se auttaisi!?!?!? en itsekään missään nimessä kannata fyysistä kurinpitoa, mutta entä jos oikeasti muu EI AUTA!?? täytyykö vain antaa tehdä vai mitä???meillä saa lapsi kyllä huomiota, hänenkans touhataan, ulkoillaan säännöllisesti, syödään ja nukutaan säännöllisesti, tavataan muitakin ihmisiä jne..

 

Kannattaa vielä varmaan miettiä muita keinoja kuin fyysinen kuritus, koska ei sekään välttämättä auta, päin vastoin ja itsellekin tulee paha mieli. Yleensä lapsi tarvitsee aikaa eli samaa keinoa on käytettävä johdonmukaisesti monta viikkoa ennen kuin tulosta tulee. Jos ette ole vielä kokeillu kivojen asioiden poissulkemista, niin sekin voi olla hyvä idea. Eli miettikää mistä lapsi tykkää kovasti ja jos tekee tyhmasti, niin asia jäädytetään ja jos käyttäytyy hyvin, niin sitten asia tehdään vaikka viikonloppuna. Esim. uimahallissa käyminen voisi olla tällainen asia ainakin meidän perheessä. Tietenkin myös perheneuvolasta voisi saada apua ja jos lapsi on päivähoidossa, niin hoitajien kanssa kannattaa myös keskustella asiasta. Tsemppiä ja jaksamista!

 

Silloin kun itse olin pieni, niin silloin oli käytössä luunapit, tukistukset ja se kuuluisa koivunniemen herra.. Taisin kerran saada kutakin ja se riitti. Toiste en halunnut joten käyttäytyä piti. En ole fyysisen kurituksen kannalla, lakikin sen jo kieltää, mutta.. Olisi hyvä jos yrittäisit löytää muita keinoja. Itselläni on saman ikäinen lapsi ja tätä on kans 1,5v jatkunu eikä loppua tunnu näkyvän. Yritän ennakoida tilanteita ja yrittän nyt ajatella asioita myös lapsen kannalta enemmän ja se on tuntunut vähän auttavan. Tuntuu että itse herkästi kiellän kaikenlaisia asioita ajattelematta ensin että onko se kielto ees tarpeellinen ja sit lapsi uhmaa ja huutaa ja kiukkuaa kun äiti aina kieltää. No ehkä vähän sekava sepustus, mutta toivottavasti jotain tolkkua sait.

 

Moi, samaa mieltä kuin edellinenkin, että ei kannata. Ennen vanhaan kuriteut lapset - olisivatko olleet alistettuja, pelokkaita?
Olen itse saanut selkään lapsena ja mielestäni täysin epäoikeudenmukaisesti. Ymmärrän vanhemman uupumuksen ja keinottomuuden NYT aikuisena, äitinä itsekin, mutta silti en ymmärrä. Ne tilanteet olisi voinut hoitaa muutenkin kuin fyysisesti, joka väkivallaksi nimitän.

Olet jo huomannut "vikaa" omassa käytöksessäsi ja korjannut ja tilanteet on helpottuneet. Yleensä se onkin että omaa toimintaa kannattaa tarkistaa, niin vaikeaa kuin se onkin.

Just tuo, johdonmukaisuus. Ja tuo, että automaattisen kiellon sijaan kuuntelet lasta.
Monesti periksi antamalla, myöntymällä johon pieneen, saa hyväntuulinen lapsen kun taas ehdottomalla kieltämisellä vain kamalan mekkalan.

Tuli mieleen vanha tapaus äitipiiristä.
noin 3 v lapsi sanoi äidilleen: ota syliin. Äiti seisoi kädet puuskassa: en ota. Alkoi hirveä näytelmä, lapsi huusi karjui huusi, äiti ei suostunut ottamaan syliin ja huusi takaisin, uhkasi nakata pihalle yksin ulos pakkaseen, ulkasi antaa tukkapöllyä jne jne jne ja tätä meteliä kesti melkoisen ajan (en muista mihin laukesi, ottiko äiti syliin vai mitä), ja kun tilanne oli rauhottunut, äiti alkoi pohtia, miten kamala uhma tällä lapsella nykyään on eikä mitään usko eikä kuuntele :headwall:

Ja lapsi halusi vain syliin

En väitä että ap näin pitälle olisi mennyt mutta näytelmä oli sen verran älytön, ja syy siihen vielä älyttömämpi. Hulluinta tilanteessa oli se, ettei meistä äideistä kukaan puuttunut tilanteeseen, ei edes tämän äidin ystävät (itse en lukeutunut niihin), eikä äitipiirin ohjaajatkaan, lastenhoitoalan koulutetut ammattilaiset puhaltaneet peliä poikki missään vaiheessa.. :ashamed:

 

juu en oo mäkään sen fyysisen kurituksen kannalla. no,vaikka se laki on tullut, sitä silti on yhtälailla, iso osa tutuista on ottanut tukkaan kiinni, monessa paikkaa myös on se koivuniemen herra oven päällä. ite en oo kans ikinä saanut vittaa,enkä halua siihen sortua oman lapsenkaakans, mutta en tiä vaan mikä olis oikeesti hyvä ja tepsivä keino! kun tuntuu että kaikki on kokeiltu!!!!! eikä kyse oo siitä ettäkö aina vain kaikki kiellettäis, niinkun joku vähän mainitsi, kyllä me tehdään paljon kivoja juttuja mistä lapsi pitää, joskus tuntuu vaan ihan tyhmältä niitäkin tehdä kun "kiitos" on mitä on.. halataan ja sanotaan että tykätään ja rakastetaan päivittäin. entiä eikai tässä auta kuin odottaa, harmittaa vaan ihan lapsenkin takia kun olis niiiiin ihanaa olla sulas sovus ja kaikin hyvällä mielellä! edes joka toinen pvä!!

 

\

Silloin kun itse olin pieni, niin silloin oli käytössä luunapit, tukistukset ja se kuuluisa koivunniemen herra.. Taisin kerran saada kutakin ja se riitti. Toiste en halunnut joten käyttäytyä piti. En ole fyysisen kurituksen kannalla, lakikin sen jo kieltää, mutta.. Olisi hyvä jos yrittäisit löytää muita keinoja. Itselläni on saman ikäinen lapsi ja tätä on kans 1,5v jatkunu eikä loppua tunnu näkyvän. Yritän ennakoida tilanteita ja yrittän nyt ajatella asioita myös lapsen kannalta enemmän ja se on tuntunut vähän auttavan. Tuntuu että itse herkästi kiellän kaikenlaisia asioita ajattelematta ensin että onko se kielto ees tarpeellinen ja sit lapsi uhmaa ja huutaa ja kiukkuaa kun äiti aina kieltää. No ehkä vähän sekava sepustus, mutta toivottavasti jotain tolkkua sait.

Äh, mä jotenkin luin että tää olisi alkuperäisen aloittajan teksti, mutta se olikin joku toinen oivaltaja. Eli ap:lle minusta tässä hyvä vinkki, jos onnistuisi jotenkin ottamaan käytäntöön.

Kierteen purkaminen on vaikeaa, ja vaatii paljon just aikuiselta. Silloin kun lapsi kiukuttelee ja rääkyy, on turha puhua yhtään mitään, ei lapsi kuule eikä kuuntele. Vasta kun on rauhoittunut, voi asiasta jonkin verran puhua..

 

Tuli mieleen tuosta, kun lasten kanssa touhutaan ja heitä rakastetaan. Touhuatteko ja rakastatteko lasten ehdoilla. Minusta on hirveän helppo "raskastaa" silloin kun itselle sopii, mutta lapsen asemaan asettuminen, ymmärtäminen ja omista tekemisistään joustaminen lapsen takia onkin jo vaikeampaa. En tarkoita, että elämä pyörisi lapsen ehdoilla, vaan sitä että kysyttäisiin lapselta mitä tämä haluaa eikä tarjottaisi hänelle vaan tekemistä tai muuta. Tai sitä, että ehdittäisiin pysähtyä sen lapsen kanssa aidosti siksi pieneksi hetkeksi, kun toisella jotain sanottavaa tai näytettävää. Samoin lapsen mukaan ottaminen omiin hommiin on yleensä lähinnä hankalaa, mutta lapset nauttivat siitä suunnattomasti jne.

Itselläni eräs tuttu, joka esittää aina rakastavansa lastaan niin paljon. Hän tempaa lapsen halattavaksi ja kailottaa suuren ääneen kuinka paljon heillä rakastetaan. Lapsi näyttää lähinnä kiusaantuneelta. Kun lapsi pyytää jotain, kun äidillä vaikka kahvikuppi kädessä, tiuskaiseen sama äiti lapselle tosi rumasti, että mene nyt siitä. Tämä on vain esimerkki, äiti huutaa ja tiuskii lapselleen koko ajan. Yllättäin lapsi on ns. ongelmalapsi (äitinsä mielestä). Minusta lapsen sijasta voisikin katsoa itseään peilistä ja miettiä miten muuttaa omaa käytöstään niin, että lapsella olisi parempi olla. Ehkä ei aina kannattaisi niin kovin komentaa ja rangaista, tärkeintä on kuitenkin yrittää joka päivä nauttia lapsesta ja hänen kanssaan olemisesta.

 

\

Tuli mieleen tuosta, kun lasten kanssa touhutaan ja heitä rakastetaan. Touhuatteko ja rakastatteko lasten ehdoilla. Minusta on hirveän helppo "raskastaa" silloin kun itselle sopii, mutta lapsen asemaan asettuminen, ymmärtäminen ja omista tekemisistään joustaminen lapsen takia onkin jo vaikeampaa. En tarkoita, että elämä pyörisi lapsen ehdoilla, vaan sitä että kysyttäisiin lapselta mitä tämä haluaa eikä tarjottaisi hänelle vaan tekemistä tai muuta. Tai sitä, että ehdittäisiin pysähtyä sen lapsen kanssa aidosti siksi pieneksi hetkeksi, kun toisella jotain sanottavaa tai näytettävää. Samoin lapsen mukaan ottaminen omiin hommiin on yleensä lähinnä hankalaa, mutta lapset nauttivat siitä suunnattomasti jne.

Itselläni eräs tuttu, joka esittää aina rakastavansa lastaan niin paljon. Hän tempaa lapsen halattavaksi ja kailottaa suuren ääneen kuinka paljon heillä rakastetaan. Lapsi näyttää lähinnä kiusaantuneelta. Kun lapsi pyytää jotain, kun äidillä vaikka kahvikuppi kädessä, tiuskaiseen sama äiti lapselle tosi rumasti, että mene nyt siitä. Tämä on vain esimerkki, äiti huutaa ja tiuskii lapselleen koko ajan. Yllättäin lapsi on ns. ongelmalapsi (äitinsä mielestä). Minusta lapsen sijasta voisikin katsoa itseään peilistä ja miettiä miten muuttaa omaa käytöstään niin, että lapsella olisi parempi olla. Ehkä ei aina kannattaisi niin kovin komentaa ja rangaista, tärkeintä on kuitenkin yrittää joka päivä nauttia lapsesta ja hänen kanssaan olemisesta.

no itse kyllä ehdin pysähtymään ja kuuntelemaan lasta ja nimenomaan kyselen mitä hän haluaisi tehdä ja koitan tehdä kaikkea mistä hän pitää.... että ei ole kyse mistään sellaisestakaan. ja rakkauden tunnustuksista, sanon sen ja halaan jne, silloinkin kun tekis mieli huutaa että ei tästä tuu mitään!!! pidän huolen siitä että lapsi tietää olevansa rakastettu myös silloin kun "tapellaan"..

 

:hug:
Meillä tuon 5v:n kanssa hiukan samanlainen tilanne,joten tiedän tunteen :hug: Eilen oli aivan järkyttävä päivä,joten rangastuksena ettei tänään kerhoon eikä kaverille,tämä päivä kulunutkin sitten kitinää ja ulvomista kuunnellen,mutta kun en voi antaa periksi,koska miten muuten tuo oppisi rajoja(mitä saa tehdä ja mitä ei)tai luottamaan mun sanaani!?
Mutta kyllä tämä raskasta aika-ajoittain on.Kaksi vanhempaa meni huomattavasti helpommin,tiedä sitten mitä odotettavissa tuon pienimmän kanssa
Tälläkin hetkellä näyttäis siltä,että minuun sattuu enämpi tämä rangaistus kuin tuohon lapseen(neiti nukahti kiukuteltuaan aamusta asti =) )
Sympatiat täältä siis! =)

 

Eivät lapset mitään yhdellä tai kahdella sanomisella usko. Minusta on ihan normaalia, että lapselle pitää sanoa ainakin tuhat kertaa jostain asiasta, että menee lopulta perille. Oletko aivan varma, että olet tarpeeksi jämäkkä? Seisot sanojesi takana ja olet vahva aikuinen silloinkin kun lapsesi käyttäytyy täysin mahdottomasti? Minun mielestäni lapsi ei tarvitse minkäänlaista fyysistä rankaisua. Sekin, että otat hiukan hiuksista kiinni tai mietit selkäsaunaa osoittaa, että olet heikoilla lapsesi kanssa. Lapsesi varmaan vaistoaa epävarmuutesi.

 

\

Eivät lapset mitään yhdellä tai kahdella sanomisella usko. Minusta on ihan normaalia, että lapselle pitää sanoa ainakin tuhat kertaa jostain asiasta, että menee lopulta perille. Oletko aivan varma, että olet tarpeeksi jämäkkä? Seisot sanojesi takana ja olet vahva aikuinen silloinkin kun lapsesi käyttäytyy täysin mahdottomasti? Minun mielestäni lapsi ei tarvitse minkäänlaista fyysistä rankaisua. Sekin, että otat hiukan hiuksista kiinni tai mietit selkäsaunaa osoittaa, että olet heikoilla lapsesi kanssa. Lapsesi varmaan vaistoaa epävarmuutesi.

voin todeta, että olet hakoteillä. tiedän varsin hyvin etteivät lapset mitään yhdellä/kahdella/SADALLAKAAN sanomisella usko! mutta eihän sen sitäkään pitäisi olla että jankutat JOKA PÄIVÄ samat asiat MILJOONAAN KERTAAN!?!?!?!? uskon, että olen tarpeeksi jämäkkä. olen alusta asti ollut hyvin tarkka ja pitänyt kiinni siitä mitä sanon ja minulla on aika selkeät sävelet lasten kasvatusten suhteen.. ja seison varmasti sanojeni takana. en kysyisi täältäkään mielipiteitä/neuvoja jos kuvittelisin että asioiden pitäisi helpottua noin helpolla! En ole epävarma, miksi ajattelet niin? Kerrohan sitten oma mielipiteesi,miten SINÄ menettelisit lapsen kanssa joka vain huutaa,kiukuttelee,kitisee,tekee juuri sitä,minkä tietää olevan kielletty,-koska se nimenomaan on miljoona kertaa kielletty jne jne jne...!?!? ja siis jäähyt ei auta, puhuminen EI auta, tarra-systeemi ei auta, lelujen pois otto (heittelyn jälkeen) ei auta ja sitä rataa.. odotan hyvää neuvoa!

 

\

:hug:
Meillä tuon 5v:n kanssa hiukan samanlainen tilanne,joten tiedän tunteen :hug: Eilen oli aivan järkyttävä päivä,joten rangastuksena ettei tänään kerhoon eikä kaverille,tämä päivä kulunutkin sitten kitinää ja ulvomista kuunnellen,mutta kun en voi antaa periksi,koska miten muuten tuo oppisi rajoja(mitä saa tehdä ja mitä ei)tai luottamaan mun sanaani!?
Mutta kyllä tämä raskasta aika-ajoittain on.Kaksi vanhempaa meni huomattavasti helpommin,tiedä sitten mitä odotettavissa tuon pienimmän kanssa
Tälläkin hetkellä näyttäis siltä,että minuun sattuu enämpi tämä rangaistus kuin tuohon lapseen(neiti nukahti kiukuteltuaan aamusta asti =) )
Sympatiat täältä siis! =)

Kiitos. Niin,sepä siinä onkin, että sattuu niin itseenkin tuo rangaistuksien jakaminen, mitä joutuu välillä niin kovin monta kertaa päivässä antaan! huoneessa ollaan jäähyllä (5min) useasti jne. tarrat jää antamatta,mitä olisi niiiiiiin kiva antaa päivän päätteeksi. Olis niin kiva olla vaan hyvällä mielellä touhata yhdessä, mutta EI! lähes aina vain kiukuttaa häntä.. entiä, olisiko osapvä hoito kuitenkin viisasta...! meillä oli tänään hieman parempi pvä, mutta ruokailu kesti 1,5tuntia yhteensä kun jo lopetettiin mutta jäätelönhalu oli niin kova että "yritettiin" vielä uudelleen että sai sitten jätskin.

 

No asetatko lapsellesi liian kovia vaatimuksia? Hän ei pysty niitä täyttämään ja lyö kaiken sitten överiksi. Millaisista asioista huutoa sitten syntyy? Mitä lapsesi ei suostu tekemään, tekee väärin? Esim. tuo syöminen, miksi hänen oli pakko syödä? Jos hänellä ei vain ollut nälkä?

 

\

No asetatko lapsellesi liian kovia vaatimuksia? Hän ei pysty niitä täyttämään ja lyö kaiken sitten överiksi. Millaisista asioista huutoa sitten syntyy? Mitä lapsesi ei suostu tekemään, tekee väärin? Esim. tuo syöminen, miksi hänen oli pakko syödä? Jos hänellä ei vain ollut nälkä?

yritätkö tekemällä tehdä "riitaa"???? vai oletko tottunut aina oleen oikeassa ja hyvä analysoimaan!?!?!? mitä jos minussa ei oikeasti ehkä olekaan vikaa!?!?!? ehkä lapsi on vain kovapäinen taikka uhma niin p-run kova?? en aseta liian kovia vaatimuksia. tosiasiahan mielestäni kuitenkin on se, että lapsen kuin lapsen, tulee uskoa vanhempiaan!! ja että kun on tietyt säännöt, niistä pidetään kiinni. hänen EI OLLUT pakko syödä ruokaa!! ei koskaan ole. lue tarkemmin. lopetimme syömisen jo siinä kun tunti oli oltu pöydässä. hän vain tiesi ennen ruoan aloittamista jo, että otamme jätskit hyvin syödyn ruoan jälk. ja minä otin kun 1,5h ruokailun aloittamisesta oli kulunut. niimpä hän sanoi haluavansa myös jäätelöä. sanoin,että annan mielelläni, kun olet syönyt ensin ruokasi,kuten itsekin söin. taasen, pakko sun ei ole syödä,jos et jaksa, mutta se tarkoittaa sitä, että et jaksa jäätelöäkään... jne! huutoa ei välttämättä synny mistään tietystä asiasta, sitä vain on! tai kitinää, kiukuttelua. ymmärrätkö? eli että vaikka itse koitat hymyillä ja olla hyvätuulinen ja keksiä tekemistä, viedä ulos,lasketteleen ym ym , niin lähes aina jokapaikassa kiukutaan. se saa miettimään että mikä on!!!!! ja nimenomaan että MISTÄ kiukku!!!!!! kiukkua voi olla mistä vaan, jos ei saa herättää koiraa, jos joutuu käveleen 200metriä puistoon, jos kiellät pyörimästä ja hyörimästä ruokapöydässä,jos lasketellessa menee lunta naamaan, ja yleensäkin, tehtiin mitä vain, piirrellään,palapelejä tm, niin turhan usein on HUONOLLA TUULELLA!! Että?????????????

 

Vaikka teetteki juttuja ja asioita yhdessäkin niin onko teille huomaamattasi syntynyt sellainen tilanne että hän saa sinun jakamattoman huomiosi jotenki "helpommin" ja nopeemmin niillä negatiivisilla keinoilla eli satoja kertoja kiellettyjen asioiden uhmakkaalla tekemisellä.
Voisitko kokeilla niitä lapsityrannien Jo Frostin oppeja että ikäänkuin "sammuttaisit" sen negatiivisen huomion haun sillä että et huomioi paljon ollenkaan kiellettyä käytöstä(pidät toki rajoista kiinni edelleen) ja huomioit sitten aivan liioitellenkin kaiken hyvän ja vähänkään oikean käytöksen.
Jos esimerkiksi lapsi hyppii sohvalla ( joka olisi kiellettyä) nostat vaan mitää puhumatta tai kerran sanoen sohvalta pois ja suuntaat toiminnan muuhun hommaan.Vaikkapa että joo mun onki pitäny imuroida noi sohvat monesti voitko sä auttaa haetaa yhessä imuri ja sitte lapsi "auttaa" ja kaivaa selkänojan välistä ja tyynyjen alta kaikkia unohtuneita yllätysaarteita ja sohva tulee imuroitua ja lapsi saa osallisuudentunteen ja positiivista huomiota jne...
Meillä äideillä kun on väsymyksemme keskellä helposti tapana jättää se positiivinen palaute antamatta kun se haalari sillä yhellä kerralla niiden sadan sanomisen jälkeen meneekin sinne naulakkoon niin se on meille ITSESTÄÄNSELVÄÄjuuri tähänhän pyrimmekin ja muistamme vain ne sata kertaa jotaka olemme joutuneet käskemään ja niiden aihuttaman väsymyksen mutta emme huomioi sitä OIKEAAkäytöstä( haalaria naulakossa), vain sen väärän!Ei siis ihme että tuhmuus toimii!

 

Miksi teet aloituksen ja sitten kun yritän ehdottaa eri vaihtoehtoja, suutut. Mistä kukaan ulkopuolinen tietää, jos et kerro, millaista teillä on. Miksi sinä kysyt, mitä tehdä lapselle. Miksi et kysy, miksi lapsesi käyttäytyy sillä tavoin. En usko, että 4-vuotiaalla enää on varsinaista uhmaa. Jos lapsesi koko ajan huutaa ja valittaa, niin jokuhan hänellä on huonosti. Sinuna miettisin sitä, mistä lapsesi käytös johtuu. Minusta kuulostaa siltä, että lapsellasi ei noin pääsäääntöisesti ole kovin mukavaa. Itse ainakin olen aina miettynyt omaa käytöstäni, kun joku lapsistani on alkanut käyttäytyä ihan mahdottomasti. Yleensä syy on löytynyt meistä vanhemmista tai sitten on kyseessä ollut joku muutos elämässä tai lapsen itsensä virheellinen käsitys jostain asiasta, mikä aiheuttanut ahdistusta. Minä en usko jatkuvaan rankaisemiseen, minä mieluummin selvitän syyn ja ratkaisen asian sillä tavoin.

 

\

Miksi teet aloituksen ja sitten kun yritän ehdottaa eri vaihtoehtoja, suutut. Mistä kukaan ulkopuolinen tietää, jos et kerro, millaista teillä on. Miksi sinä kysyt, mitä tehdä lapselle. Miksi et kysy, miksi lapsesi käyttäytyy sillä tavoin. En usko, että 4-vuotiaalla enää on varsinaista uhmaa. Jos lapsesi koko ajan huutaa ja valittaa, niin jokuhan hänellä on huonosti. Sinuna miettisin sitä, mistä lapsesi käytös johtuu. Minusta kuulostaa siltä, että lapsellasi ei noin pääsäääntöisesti ole kovin mukavaa. Itse ainakin olen aina miettynyt omaa käytöstäni, kun joku lapsistani on alkanut käyttäytyä ihan mahdottomasti. Yleensä syy on löytynyt meistä vanhemmista tai sitten on kyseessä ollut joku muutos elämässä tai lapsen itsensä virheellinen käsitys jostain asiasta, mikä aiheuttanut ahdistusta. Minä en usko jatkuvaan rankaisemiseen, minä mieluummin selvitän syyn ja ratkaisen asian sillä tavoin.

Mä en jaksaisi sun kanssa enää jaaritella joten annatko jo olla,et ole oikea ihminen kanssani keskusteleen.. Olet nyt kuitenkin ainoa joka tuolla tavoin kommentoi ja hakemalla hakee sitä että toisessa olisi kaikki vika ja että tulisi oikein paha mieli. minä nimenomaan KYSYN MIKSIKÖHÄN LAPSENI KÄYTTÄYTYY NIIN!!! ja kyllä aika monella 4vuotiaalla on uhma pahimmillaan!!!ja j.mankauta juuri sitähän tässä koitan miettiä mistä lapsen käytös johtuu!! ja minulla ON paha olla kun lapsella ON paha olla! ja ihan varmasti minussa vanhempana on vikoja kuten kaikissa, välillä mietinkin että olenko maailman huonoin äiti vai miksi lapsi tekee mitä tekee. mutta en voi riittää hänelle kuten pitäisi, kun pääsääntöisesti tällä hetkellä huolehdin yksin,mies joutuu viä oleen töissä niin paljon, ja olen raskaana ja pakkolevossa.

 

\

Vaikka teetteki juttuja ja asioita yhdessäkin niin onko teille huomaamattasi syntynyt sellainen tilanne että hän saa sinun jakamattoman huomiosi jotenki "helpommin" ja nopeemmin niillä negatiivisilla keinoilla eli satoja kertoja kiellettyjen asioiden uhmakkaalla tekemisellä.
Voisitko kokeilla niitä lapsityrannien Jo Frostin oppeja että ikäänkuin "sammuttaisit" sen negatiivisen huomion haun sillä että et huomioi paljon ollenkaan kiellettyä käytöstä(pidät toki rajoista kiinni edelleen) ja huomioit sitten aivan liioitellenkin kaiken hyvän ja vähänkään oikean käytöksen.
Jos esimerkiksi lapsi hyppii sohvalla ( joka olisi kiellettyä) nostat vaan mitää puhumatta tai kerran sanoen sohvalta pois ja suuntaat toiminnan muuhun hommaan.Vaikkapa että joo mun onki pitäny imuroida noi sohvat monesti voitko sä auttaa haetaa yhessä imuri ja sitte lapsi "auttaa" ja kaivaa selkänojan välistä ja tyynyjen alta kaikkia unohtuneita yllätysaarteita ja sohva tulee imuroitua ja lapsi saa osallisuudentunteen ja positiivista huomiota jne...
Meillä äideillä kun on väsymyksemme keskellä helposti tapana jättää se positiivinen palaute antamatta kun se haalari sillä yhellä kerralla niiden sadan sanomisen jälkeen meneekin sinne naulakkoon niin se on meille ITSESTÄÄNSELVÄÄjuuri tähänhän pyrimmekin ja muistamme vain ne sata kertaa jotaka olemme joutuneet käskemään ja niiden aihuttaman väsymyksen mutta emme huomioi sitä OIKEAAkäytöstä( haalaria naulakossa), vain sen väärän!Ei siis ihme että tuhmuus toimii!

tuossa on itua, voi varmasti ollakin että sen jakamattoman huomion saa helpommin sillä tuhmuudella. olen miettinyt juuri sitäkin että tepsisikö se paremmin kun "ei olisi huomaavinaan" sitä pahantekoa. ja välillä koitan niin tehdäkin. siis kun toinen selkeästi kitisee(se on sellasta tahallista ininää) ja katselee minua sillä silmällä että kuuletko!!!!?- niin en kiinnitä siihen huomiota vaan alan juttelemaan muusta asiasta. taikka sitten totean että kuulostaapa mukavalta..ja juuri tuota tossa tänään mietinkin että onko se kehuminen lähipäivinä jäänyt liian vähälle. täytyy kiinnittää siihen enemmän huomiota. miehenkans kun näistä keskustelen, usein olen sanonutkin hänelle kun hän on joskus sitä mieltä että tarvisi vain kovemman kurin, sanon, että niin taikka sitten vain paljon enemmän rakkautta/huomiota! vaikka sitä yritetään antaa, etenkin isää hän kaipaa enemmän kun on niin paljon poissa, minkä pitäisi kyllä pian helpottaa.. mutta tosiaan joka pvä on mielessä tuo, ja aina yritän muistuttaa itseäni siitä että vain antaisin sitä positiivista huomiota enemmän, harmittaa pirusti että sitä negatiivista tulee väkisinkin liikaa. mutta, koitan skarpata taasen. :saint:

 

Kyllä sinä Eikka olit antamassa vitsaa lapsellesi, jos ihan tarkkoja ollaan. Oletko muuten varma, ettei lapsesi reagoi raskauteesi ja väsymykseesi? Sitä paitsi, en ymmärrä, miten asioista kysely tai eri vaihtoehtojen anto loukkaa sinua niin paljon. Kukaan ei ole täydellinen äitinä, mutta peiliin täytyy uskaltaa katsoa, vaikka se olisikin vaikeaa.

 

\

Kyllä sinä Eikka olit antamassa vitsaa lapsellesi, jos ihan tarkkoja ollaan. Oletko muuten varma, ettei lapsesi reagoi raskauteesi ja väsymykseesi? Sitä paitsi, en ymmärrä, miten asioista kysely tai eri vaihtoehtojen anto loukkaa sinua niin paljon. Kukaan ei ole täydellinen äitinä, mutta peiliin täytyy uskaltaa katsoa, vaikka se olisikin vaikeaa.

en ollutkaan, kuhan pähkäilin nykylapsia, että jos ei puhe meinaa mennä perille niin vittako kuten ennenvanhaan... varmasti voi lapsi reagoida raskauteen ja väsymykseenkin, en ole missään vaiheessa sanonut ettäkö näin ei ainakaan ole. ja peiliin uskallan varmasti katsoa ja myöntää myös omat virheeni kuten tuossa mm edellisessä kirjoituksessani sanoinkin.. eri vaihtoehtojen anto ei loukkaa minua, vain se tyyli miten asiasi esitit,ja se,että jos ei se ookkaan niin kuin sanot,niin???vaihtoehtojahan tänne nimenomaan tulin kysymään ja hyviä tekstejä on sinua lukuunottamatta tullut.

 

hmm,meillä on aika pitkälti samanlainen tilanne! samoja kysymyksiä siis pohdiskellaan..eli että olisiko se huomioimatta jättäminen parempi kuin se jatkuva taistelu!!? entiedä, aika näyttää.. raskasta on tämä uhma- aika, ei muuta voi sanoa.. fyysiseen kuriin en myöskään usko.. olisiko se sitten se keino mikä pelästyttäisi niin että asiat opittaisiin?ei sekään kivalta tuntuisi että oma lapsi pelkäisi minua. tai kaipa ne kaikki vanhempiaan "pelkäävät" kun saavat nuhteluja!? tiedän kyllä paljon vanhempia jotka ottavat vähän hiuksiin kiinni (ei siis mitenkään kisko, vaan pelottavat) ja niitäkin, joilla on sellanen vitsa.. nää on näitä ikuisuus kysymyksiä ehkä?? ja jokaisellahan se uhma tulee, joillakin voimakkaampana kuin toisilla. sekään ei olisi normaalia että sitä ei tulisi! tuolle "vieraalle" vielä, että ei se sinun kirjotuksesi tosiaan ihan hyvältä luettavalta tuntunut, ihmiselle joka muutenkin kamppailee tämän asian kanssa, tuskin vain "taistelee siitä, kummassa vika, itsessään vai lapsessa"!! ehkei kummassakaan,ehkä vähän molemmissa!?

 

Eikka oot murteesta päätellen mansesta Tampereelta siis?Kirjaudu niin vois lähetellä yvtä kotikaupungin tytölle täältä Pohjanmaalta.