Antakaahan ohjeita?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ????
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

????

Vieras
Haluan tehdä vauvalle itse soseet, isompia annoksia pakkaseen kerralla. Vauva on nyt puolivuotias.

Mä olen hirveän stressaantunut tuosta lihan määrästä. Joo olen lukenut liikaa tietoa netistä liiallisen lihan haitasta.

Mä olen huono keksimään ohjeita itse. Mulla on 250 g jauhelihaa ja 400 g seitiä. Millaisia ruokia näistä, ideoita?

Mistä tiedän että ei tule liikaa lihaa? Ajattelin aloittaa samalla nyt jo riisin ja pastan.
 
Mä aikoinani keitin ja soseutin eri kasviksia ja jäädytin jääpalamuoteissa, samoin tein lihalle. Sit otin pakkasesta erilaisia sekoituksia, lihan määrän pystyi itse valitsemaan, alkuun yksi pieni kuutio jne. Samoin sit on aina valmiina pieniä määriä uusien makujen totutteluun.
 
Mä yritin myös tehdä lapselleni mössöjä jääpalakuutioissa, mutta niistä tuli ihan hirveitä. Lapsi söi oikeastaan purkkiruokaa, kunnes vähän ennen vuoden ikää alkoi syömään samaa ruokaa kuin muutkin. Elä ressaa!
 
Mä olen tähän mennessä käyttänyt tuota jääpalasysteemiä. Tuntuu vaan että olisi helpompi tehdä valmiiksi kokonaisia aterioita.

Ehkä pidättäydyn sitten vanhassa :D
 

Yhteistyössä