M
mietinpä
Vieras
Meillä on tämä toinen lapsi äärimmäisen temperamenttinen. Tahtoo tehdä itse asioita ja on välillä vähän liiankin omatoiminen. Esim. Vaippaa vaihtaessa tahtoo ottaa vaipan itse pois, itse pukea uuden (avustettuna) ja viedä vaipan roskikseen ITSE. Tärkeää on, että avaa itse myös roskinpöntön kannen, että saa vaipan pudotettua sinne.
Tänään ei saanut ruokaa heti kun aamulla halusi, joi maitoa mutta puuro oli vasta tulossa. Kun ei päässyt heti ruokapöytään, alkoi armoton karjuminen ja raivoaminen. Hän saa myös mahtavan kohtauksen, jos joutuu veljensä huoneesta pois menemään. Uhma tai raivokohtauksia tulee milloin mistäkin, ovat alkaneet tuosta 1,5 -vuotiaasta... Jokin kun ei mene mielen mukaan niin tämä pikku mies itkee, karjuu, huutaa...
Välillä auttaa vain sylihoito, jolloin pidän häntä sylissä jossa hän karjuu ja rimpuilee jopa 15-20 min ja vasta sitten rauhoittuu, sitä ennen taistelee kaikin voimin vastaan, huutaa ja yrittää raapia.
Arki on meillä rauhallista ja hyvinkin rutiininomaista. On toisaalta myös hyvin iloinen ja aurinkoinen lapsi, näyttää sekä ilon että surun ja pettymyksen tunteet täysillä.
Välillä olen ihan poikki näiden raivo-uhma-kiukkukohtausten kanssa, niin että tekisi vain itsekin mieli huutaa vaikka tähän saakka olen pysynyt suurin piirtein rauhallisena vaikka välillä urputan itsekseni...
Mitä kannattaisi tehdä uhman tullessa? Annanko raivota vieressä puuttumatta asiaan, milloin otan syliin? Usein istun vain lapsen viereen ja katson kun hän raivoaa.... jos raivo vaan yltyy ja yltyy ja kestää minuuttikaupalla nappaan syliin.
Tänään vein hänet aamulla kiukkuhuutokohtauksen aikana omaan pinnasänkyynsä raivoamaan jossa kiljui ja itkin 10min, sitten rauhoittui ja tuli olohuoneeseen missä itse odottelin. Ovi makuuhuoneeseen oli auki.
Teinkö väärin, kun vein noin pienen eri huoneeseen rauhoittumaan ilman aikuista?
Tänään ei saanut ruokaa heti kun aamulla halusi, joi maitoa mutta puuro oli vasta tulossa. Kun ei päässyt heti ruokapöytään, alkoi armoton karjuminen ja raivoaminen. Hän saa myös mahtavan kohtauksen, jos joutuu veljensä huoneesta pois menemään. Uhma tai raivokohtauksia tulee milloin mistäkin, ovat alkaneet tuosta 1,5 -vuotiaasta... Jokin kun ei mene mielen mukaan niin tämä pikku mies itkee, karjuu, huutaa...
Välillä auttaa vain sylihoito, jolloin pidän häntä sylissä jossa hän karjuu ja rimpuilee jopa 15-20 min ja vasta sitten rauhoittuu, sitä ennen taistelee kaikin voimin vastaan, huutaa ja yrittää raapia.
Arki on meillä rauhallista ja hyvinkin rutiininomaista. On toisaalta myös hyvin iloinen ja aurinkoinen lapsi, näyttää sekä ilon että surun ja pettymyksen tunteet täysillä.
Välillä olen ihan poikki näiden raivo-uhma-kiukkukohtausten kanssa, niin että tekisi vain itsekin mieli huutaa vaikka tähän saakka olen pysynyt suurin piirtein rauhallisena vaikka välillä urputan itsekseni...
Mitä kannattaisi tehdä uhman tullessa? Annanko raivota vieressä puuttumatta asiaan, milloin otan syliin? Usein istun vain lapsen viereen ja katson kun hän raivoaa.... jos raivo vaan yltyy ja yltyy ja kestää minuuttikaupalla nappaan syliin.
Tänään vein hänet aamulla kiukkuhuutokohtauksen aikana omaan pinnasänkyynsä raivoamaan jossa kiljui ja itkin 10min, sitten rauhoittui ja tuli olohuoneeseen missä itse odottelin. Ovi makuuhuoneeseen oli auki.
Teinkö väärin, kun vein noin pienen eri huoneeseen rauhoittumaan ilman aikuista?