Antakaa poikien itkeä

[AivanSama]

Onkohan minulla nyt jotenkin kauhean pessimistinen näkökanta elämään. Kun tuntuu, että niin monelta ihmiseltä katoaa se elämänilo aikuiseksi kasvaessaan. Ennen niin iloisista ja nauravaisista lapsista kasvaa ilottomia ja vaisuja aikuisia.
Setiä ja tätejä.

... ja joo, aika kauas hyppäsi aiheesta, mutta tuli mieleen kun tuota pojan kasvua mieheksi mietin.

Tottahan se on... mutta vaikka se elämänilo välillä tuntuu katoavan, niin kyllä meissä kaikissa on pieni sisäinen paviaani riehumassa, niin hyvässä kuin pahassa

 

[vierailija]

Näkeehän noita naismaisesti kasvatettuja "miehiä". Ajavat yleensä Skodalla, Dacialla tai Kialla.

 

[vierailija]

Näkeehän noita naismaisesti kasvatettuja "miehiä". Ajavat yleensä Skodalla, Dacialla tai Kialla.

MOT
Tässäpä tyypillinen esimerkki "miehestä", joka osallistuu keskusteluun omilla vankkumattomilla mielipiteillään.
Edelleen kaipaisin sitä kampanjaa miesten väkivaltaisuutta ja stereotypistämistä vastaan.
Tyhmyys on ainoa uusiutuva luonnovara.

 

[vierailija]

Väkivaltaisuus palkitsee miehet tussulla.

 

[viisikymppinen isoäiti]

ei tuo nyt koske pelkästään poikia, kyllä monet vanhemmat sanoo tytöllekin, että isot tytöt ei itke. antaa lasten ja aikuistenkin itkeä silloin kun itkettää

 

[.....]

Näkeehän noita naismaisesti kasvatettuja "miehiä". Ajavat yleensä Skodalla, Dacialla tai Kialla.

Naisilla on nykypäivänä ainakin osin huomattavasti laajempi skaala toteuttaa naiseuttaan kuin mitä miehillä. Voi olla urheilullinen, perinteisen naisellinen, seksikäs vamppi, poikamainen tyyppi, äitimäinen ja jopa kaikkia noita, mutta miesten liikkumavara on pienempi. Kaikkien pitää olla samanlainen, perinteinen Mies. Heti jos poikkeaa siitä roolista, nauretaan pihalle naismaisena.
Mielestäni sääli.

Enkä nyt tarkoita mitään ulkonäköjuttuja tai pitsinnypläysharrastuksia, mutta uskoisin miehille olevan hyväksi se, että heilläkin olisi enemmän liikkumavaraa roolissaan. Ei tarvitsisi aina olla vahva, tunteeton, äijämäinen jne, vaan voisi joskus myöntää, että nyt on olo kuin pikkupojalla. Äitiä ikävä.

 

[.....]

ei tuo nyt koske pelkästään poikia, kyllä monet vanhemmat sanoo tytöllekin, että isot tytöt ei itke. antaa lasten ja aikuistenkin itkeä silloin kun itkettää

Totta.
Oikeasti monella olisi varaa kasvattaa lapset hiukan lempeämmin ja sallivammin.

 

[.....]

Tottahan se on... mutta vaikka se elämänilo välillä tuntuu katoavan, niin kyllä meissä kaikissa on pieni sisäinen paviaani riehumassa, niin hyvässä kuin pahassa

Välillä tuntuu, että sisälläni asuu ne naapureidenkin paviaanit

 

[vierailija]

Naisilla on nykypäivänä ainakin osin huomattavasti laajempi skaala toteuttaa naiseuttaan kuin mitä miehillä. Voi olla urheilullinen, perinteisen naisellinen, seksikäs vamppi, poikamainen tyyppi, äitimäinen ja jopa kaikkia noita, mutta miesten liikkumavara on pienempi. Kaikkien pitää olla samanlainen, perinteinen Mies. Heti jos poikkeaa siitä roolista, nauretaan pihalle naismaisena.
Mielestäni sääli.

Enkä nyt tarkoita mitään ulkonäköjuttuja tai pitsinnypläysharrastuksia, mutta uskoisin miehille olevan hyväksi se, että heilläkin olisi enemmän liikkumavaraa roolissaan. Ei tarvitsisi aina olla vahva, tunteeton, äijämäinen jne, vaan voisi joskus myöntää, että nyt on olo kuin pikkupojalla. Äitiä ikävä.

Olet asian ytimessä
Nykyinen aika on vain kaventanut, ennenkaikkea hämmentänyt miehen mahdollisuuksia olla ympäristön toiveiden mukainen.
Luultavasti ennen oli helpompaa olla mies, sillä oli selkeästi määritelty kuinka miehen tulee toimia ollakseen hyväksytty, niin miesten kuin naistenkni keskuudessa.
Nykyään pitäisi olla liian montaa asiaa yhtäaikaa ja kun ei oikein tiedä mikä sen roolin yhteiskunnassa pitäisi olla, mies yrittää tyydyttää yhtä aikaisesti montaa erilaista roolia.
Olla niin äijää kavereiden seurassa, pikku kodinhoitoapulaista kodissaan, lapsen tasolle taantuvaa peräkammarin poikaa lapsuudenkodissaan ja hänen täytyy näyttää miehisyyttään ulospäin 657 hevosvoimaisella autollaan, josta käyttää 30 hevosvoimaa viedessään lapsia päivähoitoon tai hakeakseen lähikaupasta äidinmaidonvastikkeita, vaippoja ja kortonkeja, vaikka useimmat näistä rooleista syövät miehestä sen vähänkin itsetunnon, eikä niille kortongeillekaan ole käyttöä kuin ehkä kerran vuodessa kun matkustetaan malediiveille, että perheen äiti voi päivittää someensa kuinka iiihanaa elämää me täällä valkoisessa 345 neliön omakotitalosamme vietämme oman pikku ydinperheemme kanssa.
Samaan aikaan harkitaan erilleen muuttoa kun mies vain käy yötä päivää työssä rahoittaakseen tämän kaiken, eikä osaa enää ottaa minua kuin eläin, eikä vaihda pirkkopetterille vaippoja tarpeeksi usein.
Voi mies parkaa

 

[Eurokolikko]

Itseani ei ole koskaan kielletty itkemästä (siis jos siihen on oikeasti ollut syy) tai näyttämästä tunteita. Kotona en yleensä piilotellut tunteitani, mutta kodin ulkopuolella asiat olivat toisin, ehkä jostain 10-vuotiaasta ylöspäin, koska ei voinut tietää miten joku "ulkopuolinen" reagoisi asiaan, niin sitä sitten mieluummin piilotteli tunteitaan heiltä.

Jos itselläni poikia olisi, en kieltäisi heitäkään itkemästä tai näyttämästä tunteitaan.

No niinhän se on, koska se on noloa. Jos vaikkapa ekaluokkalainen poika itkee, nauravat kaverit ja haukkuvat noloksi. Samassa tilanteessa tyttöä lohdutettaisiin.

Tämäkin varmaan rippuu millaisia poikia kyseisessä joukossa on. Kun olin aikoinaan 2. luokalla koulussa ei kukaan pitänyt nolona, vaikka itseltäni pääsi kyynel jos toinenkin, kun joku idiootti heitti lumipallolla kirjaimellisesti suoraan päin näköä.

Onkohan minulla nyt jotenkin kauhean pessimistinen näkökanta elämään. Kun tuntuu, että niin monelta ihmiseltä katoaa se elämänilo aikuiseksi kasvaessaan. Ennen niin iloisista ja nauravaisista lapsista kasvaa ilottomia ja vaisuja aikuisia.
Setiä ja tätejä.

... ja joo, aika kauas hyppäsi aiheesta, mutta tuli mieleen kun tuota pojan kasvua mieheksi mietin.

Se on se aikuisuuden taakka. Lapsena sitä voi vaan iloisesti elää hetkessä ilman suurempia huolia, mutta aikuisena sitä joutuu huolehtimaan omien ja mahdollisesti monien muidenkin asioista. Kun kasvaa ja kehittyy, sitä oppii millainen tämä maailma oikeasti on, eikä se anna useinkaan aihetta iloon.

 

[AivanSama]

Totta.
Oikeasti monella olisi varaa kasvattaa lapset hiukan lempeämmin ja sallivammin.

Toisinaan se parkuminen on kyllä melko turhaa ja sen tarkoitus tuntuu olevan lähinnä manipulointi. Kyllä mä niinä hetkinä huomautan sen itkemisen ja mielensäpahoittamisen järjellisyydestä...

 

[Elena777]

Toisinaan se parkuminen on kyllä melko turhaa ja sen tarkoitus tuntuu olevan lähinnä manipulointi. Kyllä mä niinä hetkinä huomautan sen itkemisen ja mielensäpahoittamisen järjellisyydestä...

No tota olen minäkin tehnyt, mutta ohan se ole eri asia sanoa siitä noin, kun vähätellä lasta joka itkee asiasta.

 

[.....]

Toisinaan se parkuminen on kyllä melko turhaa ja sen tarkoitus tuntuu olevan lähinnä manipulointi. Kyllä mä niinä hetkinä huomautan sen itkemisen ja mielensäpahoittamisen järjellisyydestä...

No joo. Meillä ei onneksi sitä juurikaan esiinny, mikä johtuu varmaan siitä,
että itse inhoan yli kaiken mankumista ja väninää. Näin ollen olen pienestä pitäen aika ankarastikin kieltänyt sen. Joskus on vain tullut mietittyä, että olenko ollut asian suhteen liian vaativa/ankara, että kai se tekisi pienelle ihan hyvää silloin tällöin saada mankuakin

 

[.....]

Itseani ei ole koskaan kielletty itkemästä (siis jos siihen on oikeasti ollut syy) tai näyttämästä tunteita. Kotona en yleensä piilotellut tunteitani, mutta kodin ulkopuolella asiat olivat toisin, ehkä jostain 10-vuotiaasta ylöspäin, koska ei voinut tietää miten joku "ulkopuolinen" reagoisi asiaan, niin sitä sitten mieluummin piilotteli tunteitaan heiltä.

Jos itselläni poikia olisi, en kieltäisi heitäkään itkemästä tai näyttämästä tunteitaan.



Tämäkin varmaan rippuu millaisia poikia kyseisessä joukossa on. Kun olin aikoinaan 2. luokalla koulussa ei kukaan pitänyt nolona, vaikka itseltäni pääsi kyynel jos toinenkin, kun joku idiootti heitti lumipallolla kirjaimellisesti suoraan päin näköä.



Se on se aikuisuuden taakka. Lapsena sitä voi vaan iloisesti elää hetkessä ilman suurempia huolia, mutta aikuisena sitä joutuu huolehtimaan omien ja mahdollisesti monien muidenkin asioista. Kun kasvaa ja kehittyy, sitä oppii millainen tämä maailma oikeasti on, eikä se anna useinkaan aihetta iloon.

Ja ihmiset ovat niin erilaisia. Meillä kyllä on niin itselläni kuin jälkikasvulla joku ihmeellinen sisäinen "ei saa näyttää heikkoutta" -vamma. Vaikka kaatuisi niin, että jalka on poikki, jatketaan matkaa hymyillen, kunnes ollaan jossain, missä kukaan ei näe. Olen ihan tietoisesti yrittänyt karsia sitä lapsista, mutta tuloksetta.

 

[.....]

Olet asian ytimessä
Nykyinen aika on vain kaventanut, ennenkaikkea hämmentänyt miehen mahdollisuuksia olla ympäristön toiveiden mukainen.
Luultavasti ennen oli helpompaa olla mies, sillä oli selkeästi määritelty kuinka miehen tulee toimia ollakseen hyväksytty, niin miesten kuin naistenkni keskuudessa.
Nykyään pitäisi olla liian montaa asiaa yhtäaikaa ja kun ei oikein tiedä mikä sen roolin yhteiskunnassa pitäisi olla, mies yrittää tyydyttää yhtä aikaisesti montaa erilaista roolia.
Olla niin äijää kavereiden seurassa, pikku kodinhoitoapulaista kodissaan, lapsen tasolle taantuvaa peräkammarin poikaa lapsuudenkodissaan ja hänen täytyy näyttää miehisyyttään ulospäin 657 hevosvoimaisella autollaan, josta käyttää 30 hevosvoimaa viedessään lapsia päivähoitoon tai hakeakseen lähikaupasta äidinmaidonvastikkeita, vaippoja ja kortonkeja, vaikka useimmat näistä rooleista syövät miehestä sen vähänkin itsetunnon, eikä niille kortongeillekaan ole käyttöä kuin ehkä kerran vuodessa kun matkustetaan malediiveille, että perheen äiti voi päivittää someensa kuinka iiihanaa elämää me täällä valkoisessa 345 neliön omakotitalosamme vietämme oman pikku ydinperheemme kanssa.
Samaan aikaan harkitaan erilleen muuttoa kun mies vain käy yötä päivää työssä rahoittaakseen tämän kaiken, eikä osaa enää ottaa minua kuin eläin, eikä vaihda pirkkopetterille vaippoja tarpeeksi usein.
Voi mies parkaa

Kyllähän ennen elämä miehenä/naisena oli siltä osin helpompaa, että oli selkeät saappaat, joihin astua. Mutta kamalan ahdistavaa se on ollut sellaisille yksilöille, jotka eivät niitä saappaita kokeneet sopivaksi itselleen.

 

[vierailija]

Kolumni erään miehen kehityksestä suomalaiseksi mieheksi.
https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/onni-on-tulla-hakatuksi-niin-ettei-kukaan-nae-200826240/