Antakaa poikien itkeä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja .....
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

.....

Tunnettu jäsen
27.11.2015
19 886
4 368
113
"Ei noin ison pojan tarvitse itkeä" – ahtaat sukupuoliroolit kasvattavat poikia väkivallan kulttuuriin
Poikia opetetaan käyttäytymään tietyllä tavalla, että he tulisivat hyväksytyksi.

Sukupuoliroolit
21.3.2018 klo 10:11
Ylen Aamu-tv: Väkivallan kulttuuri poikien maailmassa
13-3-6891302.jpg

Heidi Sullström

@heidisullstrom
Ylen kolumnissaan kirjoittanut tutkija ja yrittäjä Taneli Heikka.

Poikia kasvatetaan edelleen tukahduttamaan tunteensa ja hakemaan muiden hyväksyntää voimakeinoin, sanoo sosiaalista nuorisotyötä tekevän Poikien talon johtaja Kalle Laanterä. Väkivalta tai sen uhka on monelle pojalle ja miehelle arkipäivää.

Jo aivan pienille pojille opetetaan tunteiden kätkemistä. Laanterä kertoo hoitajan sanoneen hänen kaksivuotiaalle pojalleen, ettei "noin ison pojan tarvitse itkeä".

– Se alkaa näin pienillä viesteillä, joita vahvistetaan koko ajan. Jos ei tule toisenlaista viestiä, niin sitten opitaan, ettei tunteita voi näyttää, Laanterä kritisoi Ylen aamu-tv:ssä keskiviikkona.

Erityisesti 13–20-vuotiaiden poikien ja nuorten miesten maailmassa päällimmäisenä on negatiivinen vuorovaikutus.

– Ei ole tilaa tuoda positiivisesti esiin että hei, mä pidän susta tai että on siistiä että on yhdessä tehty jotain, vaan se pitää piilottaa päänaukomisen tai nälvimisen taakse.

Haitallinen poikakoodi
Poikia opetetaan käyttäytymään tietyllä tavalla, että he tulisivat hyväksytyksi. Tätä kuvastaa amerikkalaisen tutkijan kehittämä poikakoodi-käsite.

– On tietyt kirjoittamattomat säännöt ja kapeat sukupuolistereotypiat, jotka ohjaavat käyttäytymistä: omat tunteet ja olemisen tavat pitää piilottaa jonkinlaisen mieheyden maskin taakse, Laanterä kuvailee.

– Pojan pitää olla vahva ja miehinen ja oikeuttaa oma oleminen sillä, että alistaa toisia ja hakee kunnioitusta ja hyväksyntää väkivallan kautta.

Rooleja on erilaisia: toiset käyttävät fyysistä väkivaltaa, toiset henkistä. Osa hyväksyy tilanteen hiljaisesti, mutta ei uskalla puuttua siihen.

– Valitettavan moni joutuu uhriksi, kun he eivät lähde tähän mukaan, eivät halua raivata omaa oikeutta olemiseen. He ovat helppoja kohteita, joihin väkivalta liian usein kohdistuu.

Vanhemmat ja koulu hyväksyvät
Kun sanat loppuvat, nyrkit alkavat puhua, kuvailee aiheesta Ylen kolumnissaan kirjoittanut tutkija ja yrittäjä Taneli Heikka.

– Uhkailusta ja "vittu mä hakkaan sut" -puheesta tulee joidenkin ihmisten kanssa peruskommunikaatiomuoto, jonka kanssa pitää elää kouluvuodet, hän sanoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Väkivallasta tulee opittu käyttäytymismalli, kun ei ole tilaa puhua tai tuoda esille tunteita, Laanterä sanoo. Vanhempien ja muiden aikuisten toiminta monesti vielä vahvistaa sitä.

– Sille annetaan hiljainen hyväksyntä ja pojille oikeutus ratkaista ristiriitoja näin, Laanterä kritisoi.

Koulumaailmassa tapahtuu asioita, jotka olisivat aikuisten kesken rikoksia tai työpaikalla työsuojeluasioita, Taneli Heikka sanoo.

– Jostain se alistaminen mekanismi opitaan ja huomataan, että se toimii – ja että se on hyväksyttyä.

– Kun kukaan ei puutu ja kulttuuri sallii sen, näemme, miten sitä toteutetaan aikuisten maailmassa, työpaikoilla ja yhteiskunnassa, hän huomauttaa.

"Miehellekin oikeus näyttää tunteitaan"
Miehelläkin kuuluisi olla oikeus näyttää tunteitaan, sanoo Kalle Laanterä. Pojille pitäisi opettaa positiivisia keinoja tuoda itseään esiin ja olla suhteessa toisiin.

– Kohtaamisen ja kuulluksi tulemisen kautta oppisi hyväksymään itsensä ja olemaan suhteessa toisiin ihmisiin.

Monella pojalla ei ehkä ole lähellä aikuista, joka puuttuisi väkivaltaisiin tilanteisiin ja kohtaisi pojan omana itsenään.

– Se vaikuttaa itsetuntoon ja siihen, miten itsensä kokee.

Heikka ehdotti Ylen kolumnissaan, että poikien kokemasta väkivallasta voitaisiin keskustella sosiaalisessa mediassa #mentoo-tunnisteen avulla naisten seksuaalista häirintää julki tuovan #metoo-ilmiön hengessä, mutta sitä vähättelemättä.

– Tämä on mielestäni rinnakkainen prosessi #metoo-ilmiölle, jossa jonkun maailman edestä vedetään esirippu ja näytetään, että tällaista se on ja ruvetaan puhumaan siitä ja sitten se maailma lähtee muuttumaan, Heikka sanoo.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Pistepirkko: sulla ei omaa kommenttia.
Nyt teet varttitunnin katumusharjoituksia ja puret mattoa! o_O:coffee:
 
Paitsi että lastenkasvatuksen ammattilaiset toivottavasti miettivät asiaa, niin erityisesti isäihmisten olisi hyvä ihan tietoisesti varmistaa, että paitsi että itse näyttää hellyyttä ja positiivisia tunteita, antaa poikiensa olla välillä herkkiä ja haavoittuvia.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777 ja Echo
Kannattaisi varmaan ottaa huomioon tutkimuksissa myös hormonaaliset erot.
Ei meillä ole koskaan "kielletty" itkemästä, mutta nyt on alkanut olla ilmassa merkkejä siitä, että pojalle itkeminen on vähän tabu...
Me tytöt nyt nyyhkytellään ties mistä lambi- mainoksista, mutta olishan se oikeasti huvittavaa, jos meidän miehet olisi yhtälailla kyynelehtimässä vieressä. Lähinnä ne keskittyy naureskelemaan ja pyörittämään silmiään.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Miehen elämä on väkivaltaista melkein kehdosta hautaan.
Koulussa se viimeistään alkaa, sillä väkivallan uhka on aina läsnä, itseen kohdistuva tai sen näkeminen ja sen myötä se muokkaa omaakin käyttäytymistä.
Miehen mallissa pitäisi aina olla valmis puolustamaan itseään ja läheisiään väkivallan avulla ja tilanteesta pois lähtemistä pidetään raukkamaisuutena, pelkuruutena.
Tuosta asiasta mies ei pääse eroon koko elämänsä aikana, paitsi ehkä sitten jossain vaiheessa eläkeläisenä?
Kyllä miesten väkivaltaisen maailman vastapainoksi kaipaisi muunkinlaista käyttäytymismallia ja kulttuuria, mutta kun on köyhänä syntynyt, köyhänä elämänsä elänyt, niin on jäänyt kokematta yläluokan hillitty charmi, sillä uskon miesten väkivaltakulttuurin olevan enemmän vähemmän koulutetun kansanluokan ongelma, vaikka tästä ei olekaan muuta kokemusta kuin mutu tuntuma :-)
Rikkaat nyt vain pääsevät asumaan paremmille asuinalueille, tasokkaampiin kouluihin ja elämä ehkä vähemmän agressioita aiheuttavaa kuin köyhien asuinalueiden lähiöissä, vieraan kulttuurin tuodessa vielä enemmän väkivaltaa ja sen uhkaa lähipiiriin.
Metoo kampanja aiheen tiimoilta olisi tervetullut, mutta kuinka moni miehistä/pojista uskaltaa tunnustaa väkivallan aiheuttamaa stressiä julkisesti vielä tänä päivänä, sillä niin suurta tabua tässä aiheessa käsitellään.
 
Kannattaisi varmaan ottaa huomioon tutkimuksissa myös hormonaaliset erot.
Ei meillä ole koskaan "kielletty" itkemästä, mutta nyt on alkanut olla ilmassa merkkejä siitä, että pojalle itkeminen on vähän tabu...
Me tytöt nyt nyyhkytellään ties mistä lambi- mainoksista, mutta olishan se oikeasti huvittavaa, jos meidän miehet olisi yhtälailla kyynelehtimässä vieressä. Lähinnä ne keskittyy naureskelemaan ja pyörittämään silmiään.
Just luin toissapäivänä Tony Dunderfeltiä ja se sanoi, että naisten ja miesten erilaisuus toimii magneettina heidän välillään.
Monet naiset etsii miehestä vakaata turvaa ja maskuliinisuutta, koska se on hyvä vastinpari naisen piirteille ja mun mielestä siinä ei ole mitään väärää.

Mutta silti, kyllä mun poika saa tunteensa näyttää, eli oon aloitustekstin kans samaa mieltä.
 
Just luin toissapäivänä Tony Dunderfeltiä ja se sanoi, että naisten ja miesten erilaisuus toimii magneettina heidän välillään.
Monet naiset etsii miehestä vakaata turvaa ja maskuliinisuutta, koska se on hyvä vastinpari naisen piirteille ja mun mielestä siinä ei ole mitään väärää.

Mutta silti, kyllä mun poika saa tunteensa näyttää, eli oon aloitustekstin kans samaa mieltä.

Voisin allekirjoittaa tuon omalta osaltani. Kaipaan mieheltä eri asoita kuin mitä itsessäni on.

Eikä kyse ole oikeastaan siitä, ettenkö hyväksyisi miehiltä herkkyyttä... mutta miehen kohdalla sen herkkyyden ilmentyminen ei voi olla ihan samanlaista kuin naisella. Ja miehen on ihan ok itkeä, kun se on todella todella surullinen.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Miehen elämä on väkivaltaista melkein kehdosta hautaan.
Koulussa se viimeistään alkaa, sillä väkivallan uhka on aina läsnä, itseen kohdistuva tai sen näkeminen ja sen myötä se muokkaa omaakin käyttäytymistä.
Miehen mallissa pitäisi aina olla valmis puolustamaan itseään ja läheisiään väkivallan avulla ja tilanteesta pois lähtemistä pidetään raukkamaisuutena, pelkuruutena.
Tuosta asiasta mies ei pääse eroon koko elämänsä aikana, paitsi ehkä sitten jossain vaiheessa eläkeläisenä?
Kyllä miesten väkivaltaisen maailman vastapainoksi kaipaisi muunkinlaista käyttäytymismallia ja kulttuuria, mutta kun on köyhänä syntynyt, köyhänä elämänsä elänyt, niin on jäänyt kokematta yläluokan hillitty charmi, sillä uskon miesten väkivaltakulttuurin olevan enemmän vähemmän koulutetun kansanluokan ongelma, vaikka tästä ei olekaan muuta kokemusta kuin mutu tuntuma :)
Rikkaat nyt vain pääsevät asumaan paremmille asuinalueille, tasokkaampiin kouluihin ja elämä ehkä vähemmän agressioita aiheuttavaa kuin köyhien asuinalueiden lähiöissä, vieraan kulttuurin tuodessa vielä enemmän väkivaltaa ja sen uhkaa lähipiiriin.
Metoo kampanja aiheen tiimoilta olisi tervetullut, mutta kuinka moni miehistä/pojista uskaltaa tunnustaa väkivallan aiheuttamaa stressiä julkisesti vielä tänä päivänä, sillä niin suurta tabua tässä aiheessa käsitellään.

Uskon sanomasi. Kasvatan lapsiani "näillä paremmilla alueilla" ja olen kyllä sitämieltä, että pojat on fyysisiä, mutta homma ei mene väkivaltaiseksi. Ehkä tässä on se merkittävä ero niihin ei välttämättä niin hyviin alueisiin. Minusta meidän hoodeilla pojat eivät myöskään yritä ratkaista mitään väkivalla vaan ovat huomattavasti taivampia neuvottelijoita keskenään kuin tytöt. Sensijaan pojat kyllä kisailevat keskenään enemmän siitä, kuka on vahvin ja kuka juoksee koviten tai kuka voittaa nurmipainit tänäkesänä.
 
Miehen elämä on väkivaltaista melkein kehdosta hautaan.
Koulussa se viimeistään alkaa, sillä väkivallan uhka on aina läsnä, itseen kohdistuva tai sen näkeminen ja sen myötä se muokkaa omaakin käyttäytymistä.
Miehen mallissa pitäisi aina olla valmis puolustamaan itseään ja läheisiään väkivallan avulla ja tilanteesta pois lähtemistä pidetään raukkamaisuutena, pelkuruutena.
Tuosta asiasta mies ei pääse eroon koko elämänsä aikana, paitsi ehkä sitten jossain vaiheessa eläkeläisenä?
Kyllä miesten väkivaltaisen maailman vastapainoksi kaipaisi muunkinlaista käyttäytymismallia ja kulttuuria, mutta kun on köyhänä syntynyt, köyhänä elämänsä elänyt, niin on jäänyt kokematta yläluokan hillitty charmi, sillä uskon miesten väkivaltakulttuurin olevan enemmän vähemmän koulutetun kansanluokan ongelma, vaikka tästä ei olekaan muuta kokemusta kuin mutu tuntuma :)
Rikkaat nyt vain pääsevät asumaan paremmille asuinalueille, tasokkaampiin kouluihin ja elämä ehkä vähemmän agressioita aiheuttavaa kuin köyhien asuinalueiden lähiöissä, vieraan kulttuurin tuodessa vielä enemmän väkivaltaa ja sen uhkaa lähipiiriin.
Metoo kampanja aiheen tiimoilta olisi tervetullut, mutta kuinka moni miehistä/pojista uskaltaa tunnustaa väkivallan aiheuttamaa stressiä julkisesti vielä tänä päivänä, sillä niin suurta tabua tässä aiheessa käsitellään.
Joo voi olla, että on vaikeuksia löytää kampanjaan osallistuvis miehiä. Esim urheilijat, jotka muuten olisivat hyviä esikuvia lapsille, eivät ehkä kovin helpolla tule julkisuuteen tunnustamaan pelkäävänsä.
 
Uskon sanomasi. Kasvatan lapsiani "näillä paremmilla alueilla" ja olen kyllä sitämieltä, että pojat on fyysisiä, mutta homma ei mene väkivaltaiseksi. Ehkä tässä on se merkittävä ero niihin ei välttämättä niin hyviin alueisiin. Minusta meidän hoodeilla pojat eivät myöskään yritä ratkaista mitään väkivalla vaan ovat huomattavasti taivampia neuvottelijoita keskenään kuin tytöt. Sensijaan pojat kyllä kisailevat keskenään enemmän siitä, kuka on vahvin ja kuka juoksee koviten tai kuka voittaa nurmipainit tänäkesänä.
Meillä kyllä päiväkodissakin poikien elämä on aika väkivaltaista. Ryhmässä on aina ne pari häirikköä, jotka hakkaavat kaikkia. Mutta ihan normipojatkin ovat siitä 5-v saakka aina ajoittain nyrkeillä ratkaisemassa asioita.
 
Just luin toissapäivänä Tony Dunderfeltiä ja se sanoi, että naisten ja miesten erilaisuus toimii magneettina heidän välillään.
Monet naiset etsii miehestä vakaata turvaa ja maskuliinisuutta, koska se on hyvä vastinpari naisen piirteille ja mun mielestä siinä ei ole mitään väärää.

Mutta silti, kyllä mun poika saa tunteensa näyttää, eli oon aloitustekstin kans samaa mieltä.
Ehkä jossain määrin aikansa elänyt, harkekiinimainen ajatus. Toki pätee osaan ihmisistä, mutta isoon osaan ei.

Hankala aihe ylipäänsä käsitellä, koska se tunteiden näyttminen herättää jokaisessa niin etilaisia mielikuvia. Toiselle se näyttäytyy itkemisenä, toiselle jonain muuna.
 
Kannattaisi varmaan ottaa huomioon tutkimuksissa myös hormonaaliset erot.
Ei meillä ole koskaan "kielletty" itkemästä, mutta nyt on alkanut olla ilmassa merkkejä siitä, että pojalle itkeminen on vähän tabu...
Me tytöt nyt nyyhkytellään ties mistä lambi- mainoksista, mutta olishan se oikeasti huvittavaa, jos meidän miehet olisi yhtälailla kyynelehtimässä vieressä. Lähinnä ne keskittyy naureskelemaan ja pyörittämään silmiään.
No niinhän se on, koska se on noloa. Jos vaikkapa ekaluokkalainen poika itkee, nauravat kaverit ja haukkuvat noloksi. Samassa tilanteessa tyttöä lohdutettaisiin.
 
Meillä kyllä päiväkodissakin poikien elämä on aika väkivaltaista. Ryhmässä on aina ne pari häirikköä, jotka hakkaavat kaikkia. Mutta ihan normipojatkin ovat siitä 5-v saakka aina ajoittain nyrkeillä ratkaisemassa asioita.

Itse meinasin ala- aste ikäisiä poikia. Vaikka taitaa siellä olla yksi tai kaksi hölmöläistä, jotka toisinaan turvautuu kepinheilutteluun. Nämä tyypit eivät kyllä taida pelottaa ketään eivätkä nauti korkeaa sosiaalista statusta, joten ovat tainneet nekin alkaa rauhoittua.
 
No niinhän se on, koska se on noloa. Jos vaikkapa ekaluokkalainen poika itkee, nauravat kaverit ja haukkuvat noloksi. Samassa tilanteessa tyttöä lohdutettaisiin.

Omaa poikaani seuratessa ne kyllä lohduttaa kaveriaan, jos kaveri loukkaa pahasti ja ovat selkeästi huolissaan. Mutta jos niiden mielestä joku itkee turhasta, niin sitä sympatiaa kyllä taida silloin heruta.
 
Itse en ole mikään itkijänainen enkä muutenkaan mikään kauhean tunteella käyvä, enkä siis mitenkään tietoisesti sellaisia poikiakaan yritä kasvattaa. Mutta toivoisin, että se sellainen herkkyys, enpatiakyky, kyky myöntää paha olo yms ja toisista välittäminen säilyisi vanhempanakin. Mutta voin helposti kuvitella, että viimeistään koulun ylemmillä asteilla valtaosa siitä karisee.
 
Itse meinasin ala- aste ikäisiä poikia. Vaikka taitaa siellä olla yksi tai kaksi hölmöläistä, jotka toisinaan turvautuu kepinheilutteluun. Nämä tyypit eivät kyllä taida pelottaa ketään eivätkä nauti korkeaa sosiaalista statusta, joten ovat tainneet nekin alkaa rauhoittua.
Tätä toivon, että ikä tekee tehtävänsä.
Välillä tuntuu, että jonnekin sekopäisten paviaanien joukkoon joutuu lapsensa aamulla päikkyyn jättämään.
 
Onkohan minulla nyt jotenkin kauhean pessimistinen näkökanta elämään. Kun tuntuu, että niin monelta ihmiseltä katoaa se elämänilo aikuiseksi kasvaessaan. Ennen niin iloisista ja nauravaisista lapsista kasvaa ilottomia ja vaisuja aikuisia.
Setiä ja tätejä.

... ja joo, aika kauas hyppäsi aiheesta, mutta tuli mieleen kun tuota pojan kasvua mieheksi mietin.
 

Yhteistyössä