R
rivarin pihalla
Vieras
Rivarin pihalla 6 vuotias määräilee, kuka leikkii kenenkin kanssa. Jos hän leikkii lapseni kanssa, niin kukaan muu ei saa tulla mukaan. Ja jos hän leikkii jonkun toisen kanssa, niin minun lapseni ei mahdu mukaan. Silloin ei edes moikata, kävellään nokka pystyssä ohi vaan. Ja meidän lapsella tulee sitten itku. Ilkeilee myös joskus. Useampana vuonna tätä on jo tapahtunut ja viime kesänä mukana oli myös potkimista ja ilkeilyä.
Eli siis, annetaanko lasten vaan olla lapsia ja selvittää keskenään välinsä? lapsilla ikää 4-7 v. Ja ei koske pelkästään minun lastani, vaan myös muiden naapureiden lapsia, että yksi päättää leikit ja kaverit. Tämä yksi hallitsee jopa muiden pihoilla ja trampoliineilla. Vai estänkö omani leikkimästä tämän yhden kanssa, koska omalleni tulee lähes päivittäin paha mieli, kun hän jää leikin ulkopuolelle tai hänet torjutaan.
Siis ymmärrän toki että jokainen saa itse päättää kaverinsa, mutta pidetäänkö sitä yleisesti normaalina käytöksenä, jos kaveri lähtee meiltä pois lapseni kanssa leikkimästä, kun näkee pihalla "paremman" kaverin. Tai kun sitten vielä päälle haukutaan ja viime kesänä jopa potkittiin. Sitten taas ollaan kuin paita ja perse vähän ajan päästä. Lapsellani on myös muita kavereita, mutta haluaisi kaikista mieluiten olla tämän "hylkääjälapsen" kanssa. Itselläni tympäsee vaan, kun joka toinen päivä on lapsellani paha mieli sen vuoksi, kun kun tämä yksi hylkää. Ja en myöskään halua opettaa lapselleni sitä, etteikö voisi leikkiä porukalla ryhmässä ja aina pitäisi leikkiä vain kaksistaan.