Anoppiongelmia...

["vieras"]

Tilanne on nyt siis tämä:

Olin kihloissa mieheni kanssa ja aloin odottaa lasta. Raskaaksi tulon myötä mies alkoi käyttäytyä teinipojan lailla, ja siihen se yhteiselo sitten kaatuikin. Erosimme, mutta ihan sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä. Sovimme, että aika näyttää, mitä tapahtuu.

Miehen saatua itsensä kasaan – oli mennyt jotenkin paniikkiin tulevaisuutta ajatellessaan, vaikka lapsi toivottu olikin – olin edelleen raskaana, ja aloimme korjata välejämme. Yhteenhän siinä sitten palattiin. Saman katon alle emme heti muuttaneet, tämä on tapahtunut vasta hiljattain. Miehen kanssa ollaan kyllä OLEILTU saman katon alla, että eipä tuossa ole mitään muuta eroa ollut kuin papereissa…

Ongelma on nyt anopin suhtautumisessa tilanteeseen.

Hän katkeroitui erostamme ja otti koko homman henkilökohtaisena loukkauksena. Aiemmin minulla ja anopilla oli sydämelliset ja lämpimät välit, mutta nyt anoppi vaikuttaa suorastaan vihaavan minua. Ei ole eromme jälkeen halunnut nähdä minua silmissään lainkaan. Ei halua tulla meille kylään eikä ole halunnut meitä porukalla sinne kylään, koska sittenhän minut pitäisi nähdä. Täten ei sitten ole nähnyt lapsenlastaankaan, tämä siis ihan miehen päätös.

Miehen mukaan anoppi on vain ylisuojelevainen ja huolehtii pojastaan miettien, josko ero tulee taas. Samaa mieltä ovat olleet miehen sisaruksetkin, ja kaikki vakuuttelevat, että kyllä tämä ohi tästä menee.

Mietin nyt vain, voisinko itse jotenkin yrittää paikkailla välejämme. Miten itse suhtautuisitte ja miten toimisitte? Kuinka niitä välejä voisi yrittää lämmitellä?

 

["..."]

No nyt on anopille kasvun paikka. Älä tee mitään asialle. Surkeaa tietysti lapsen kannalta myös, mutta pallo anopilla. Toivottavasti tajuaa, että suhde lapseen luodaan pienestä lähtien.

 

[ap.]

No samaa sanoi mieskin. Sanoin hänelle, että kun tekisi mieli jotenkin sovitella ja mies tokaisi suoraan, että mitä soviteltavaa tässä oikeasti on? Kaipa se anoppi siitä sitten ajan kanssa rauhoittuu, on kyllä kurja olo. Lisäksi jatkuvasti ilmaisee negatiivisia ajatuksiaan (minusta) pojalleen eli miehelleni... Kaipa se on nyt sitten hänen vuoronsa kasvaa kuten sanoitkin.

 

[Hukkapiru]

Meillä hieman samantapainen tilanne, tosin aikavälit oli eriä, eikä raskautta ollut eron aikaan kuvioissa. Raskaus tuli vasta yhteenpaluun jälkeen, ja nyt koko suku karsastaa mua sen vuoksi että "hylkäsin" heidät erotessani miehestä.

Yritin ensin olla hissukseni, ja osoittaa että suhteessa on nyt kaikki paremmin kuin hyvin, ja entiset kommunikaatiolliset ongelmat puitu halki poikki ja pinoon miehen kanssa, mutta mitään näkyvää tulosta en tällä saanut. Mies ei sano juuta eikä jaata, enemmän peesailee omaa sukuansa jos jollekin puolelle on pakko kallistua. (en oikein osaa selittää tätä paremminkaan )

Päädyin lopulta siihen, että jatkan kohteliaana oloa jos vastakkain satutaan, mutten ala ketään nöyristelemäänkään, joka ei omaa elämääni suostu elämään minun sijastani. En edes anoppilaa, tai sen puolen sukuakaan. Meillä (minulla) tämä on toiminut.