A
anoppiahdistus
Vieras
Asumme anoppini kanssa samassa pitäjässä. Hän ei ole yhdessäoloaikanamme (10v.) käynyt meillä kuin YHDEN kerran, vaikka useasti on kutsuttu. Ostimme vuosi sitten talon, mutta hän ei ole käynyt sielläkään, kutsusta huolimatta.
Pojalleen hän ei soita koskaan. En voi muistaa ainuttakaan kertaa, että anoppini olisi soittanut ja kysellyt lapsensa kuulumisia. mieheni soittaa hänelle nykyään ehkä kerran kuussa.
Anoppi ei ole osallistunut lapsemme ainoillekaan syntymäpäiville. Kerran hän oli jo tulossa, mutta perui sitten kun naapurit tulivat hälle kylään. Arvaatte varmaan, että me pahoitimme siitä mielemme, kun ensin oli luvannut tulla.
En voi ymmärtää tuota käyttäytymistä. Silloin kun itse käymme anoppilassa (ehkä kerran kuussa enää nykyään) anoppi käyttää suurimman osan ajasta mieheni sisaruksieni ja heidän lapsiensa kehumiseen. Miehelleni ei kyllä koskaan kiitoksen tai kehun sanaa kuulu, vaikka mieheni on koko sisaruskatraan fiksuin ja ahkerin ja käsistään taitaavin ja on aina ollut tarvittaessa muita auttamassa.
Itse asiassa hänen sisaruksistaan vain yksi on käynyt meillä viimeisen vuoden aikana kylässä. Yksi sisaruksista ei ole käynyt meillä koskaan!
Itse en enää anoppiani juurikaan noteeraa. En jaksa edes pahoittaa mieltäni hänen sanomistensa takia (piikittelee minua ja miestäni todella usein). mieheni puolesta on paha mieli, kun äitinsä ei huomioi häntä millään lailla. Millainen äiti, vaikka onkin kyse jo aikuisesta lapsesta, jättää omansa noin huomiotta? Ilmeisesti se on hiinta, jonka mieheni joutuu maksamaa kun meni kanssani naimisiin. Anoppini ei koskaan mitään ole ääneen sanonut, mutta on tenyt selväksi etten ole kovin mieluinen miniä, kun en ole muottiin sopiva pullantuoksuinen mamma.
Pojalleen hän ei soita koskaan. En voi muistaa ainuttakaan kertaa, että anoppini olisi soittanut ja kysellyt lapsensa kuulumisia. mieheni soittaa hänelle nykyään ehkä kerran kuussa.
Anoppi ei ole osallistunut lapsemme ainoillekaan syntymäpäiville. Kerran hän oli jo tulossa, mutta perui sitten kun naapurit tulivat hälle kylään. Arvaatte varmaan, että me pahoitimme siitä mielemme, kun ensin oli luvannut tulla.
En voi ymmärtää tuota käyttäytymistä. Silloin kun itse käymme anoppilassa (ehkä kerran kuussa enää nykyään) anoppi käyttää suurimman osan ajasta mieheni sisaruksieni ja heidän lapsiensa kehumiseen. Miehelleni ei kyllä koskaan kiitoksen tai kehun sanaa kuulu, vaikka mieheni on koko sisaruskatraan fiksuin ja ahkerin ja käsistään taitaavin ja on aina ollut tarvittaessa muita auttamassa.
Itse asiassa hänen sisaruksistaan vain yksi on käynyt meillä viimeisen vuoden aikana kylässä. Yksi sisaruksista ei ole käynyt meillä koskaan!
Itse en enää anoppiani juurikaan noteeraa. En jaksa edes pahoittaa mieltäni hänen sanomistensa takia (piikittelee minua ja miestäni todella usein). mieheni puolesta on paha mieli, kun äitinsä ei huomioi häntä millään lailla. Millainen äiti, vaikka onkin kyse jo aikuisesta lapsesta, jättää omansa noin huomiotta? Ilmeisesti se on hiinta, jonka mieheni joutuu maksamaa kun meni kanssani naimisiin. Anoppini ei koskaan mitään ole ääneen sanonut, mutta on tenyt selväksi etten ole kovin mieluinen miniä, kun en ole muottiin sopiva pullantuoksuinen mamma.