T
Tavallinentyttö
Vieras
Kihlattuni äiti on vastustanut suhdettamme alkuajoista lähtien, kun akoinamme aloimme seurustelemaan. Olemme nyt nuoria aikuisia asumme yhdessä, tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet tiedossa. Seuraava askel on naimisiin meno. Se oli jo lukioikäisinä tiedossa, kun nykyinen kihlattuni silloin haaveili ääneen miten vielä joskus tanssii kanssani häävalssin papin aamenen jälkeen. Ja nyt se suuri päivä todellakin on suunnitelmissa. Ihmiset ovat aina vihjailleet meille lapsista. Kiusoitelleet asiasta olessamme lukioikäisiä jne, mutta nyt se vasta on räjähtänyt käsiin se utelu yms, että "Jahas olisiko sitten seuraavana tiedossa se vauva?" Tai "Kuinka pian häiden jälkeen aijotte jälkikasvua ruveta kyhäämään?". Tämä on niin suunnattoman ärsyttävää ja pistää vihaksi. Varsinkin, kun olemme selväksi tehneet alusta alkaen, että emme koskaan tule hankkimaan lapsia. Olemme molemmat tietoisia siitä, että emme lapsia halua. Meillä on muut omat yhteiset suunnitelmamme tulevaisuudelle, mutta niin moni ei sitä vieläkään sulata tai ole saanut sitä asiaa taottua päihinsä. Vaikka koko asia ei edes muille kuulu pätkänvertaa niin silti olemme aina vastanneet kuin yhdestä suusta kieltävästi, kun joku kysyy lapsi asiaa. Otamme mielummin 2 kissaa vanhuden päivinä, jos sinne asti ehdimme. Tätä asiaa ei sulata varsinkaan mieheni äiti, jolla on aina ollut jotakin minua vastaan enkä vielkään tiedä, että mitä. Kun olimme lukiossa miehen äiti laittoi parhaansa mukaan kapuloita rattaisiimme ja ero siinä sitten tuli....noh ainakin hetkeksi, kunnes aloimme hyvin pian jatkamaan suhdetta salaa. Sitten mieheni alkoi kapinoimaan äitinsä tahtoa vastaan ja teki selväksi hänelle, kuinka rakastaakaan minua ja ei anna hänen enää ikinä tulla väliimme ja nyt hän kosi minua. Äiti jätti meidät onneksi rauhaan, mutta käyttäyi silti hieman koppavasti ja ylimielisesti minua kohtaan. En tiedä miksi hän nin vihaa minua. Osa syy taitaa olla ammattivalintani, koska en tienaa sillä mitään lääkärin palkkaa ja mieheni äiti arvostaa elämässään kaikista eniten rahaa. Hän olisi halunnut kai rikkaan miniän. No mutta nyt piru on taas irti ja hänen äitinsä hengittää taas niskaamme, kun sai kuulla, ettei meiltä tarvitse odottaa lapsen lapsia. Hän on saarnannut minulle, kuinka olen luonnonoikku ja naisen kuuluu haluta lapsia. Minä olen taas jälleen kerran se kaiken pahan alku ja juuri ja minussa on kaikki vika. Tämä on todella raivostuttavaa ja välillä sisäisesti kiehun niin, että olen meinannut jo pariin otteeseen töksäyttää jotain takaisin, mutta mieheni vuoksi en lähde sille linjalle, vaikka miten paljon raivostuttaisi. Mieheni tässä on kyllä minun puolellani. Mieheni aina puolustaa minua ja pitää äitinsä poissa kimpustani. Minun äitini taas pitää kihlatustani ylikaiken ja on niin onnellinen puolestamme ja sanoi lapsettomuus asiaan, että "Noh....harkitkaahan edes kissanpennun ottamista. Rakastan myös eläinvaaveja!"
Onko jollakulla samankaltaista tilannetta?? Miten tulette toimeen hankalien anoppienne kanssa vai oletteko edes väleissä?
Onko jollakulla samankaltaista tilannetta?? Miten tulette toimeen hankalien anoppienne kanssa vai oletteko edes väleissä?
Olin 15 vuotiaana tyttösenä jo täysin varma etten ikinä tahdo omia lapsia. Noh....ikää jo 45 vuotta pian mittarissa eikä mitään lapsia tai edes halua tehdä lapsia miehebi kanssa tullut. Ihmiset eivät vain suostu ymmärtämään tätä asiaa varmaan ikinä. Aluksi minuakin ketutti suorastaan se moska, että kyllä se mieli muuttuu, mutta sitten sen vain alkoi lopuksi huvittamaan, että siinäpähän sitten elättelette turhia haaveitanne. Mutta niin ap.......itselläni ei onneksi ole mitään ongelmia anoppini kanssa koskaan ollut, hyvin tultu toimeen jne, toki aluksi anoppinikin oli vastaan lapsettomuus asiassa, mutta oppi vihdoin hyväksymään sen ajan kanssa
