Anoppi ja vauva

[Olenko kamala miniä?]

Kertokaas te muut joilla on pieni vauva, että miten paljon anoppi osallistuu vauvan hoitoon ja kuinka usein hän vauvaa tapaa? Meillä on 3 kk ikäinen vauva ja anoppi tapaa vauvaa kerran, pari viikossa. Sellasia tunnin, parin vierailuja. Muutaman kerran on saanut hoidella vauvaa itsekseen lyhen aikaa.

Tuntuu, että minun pitää kantaa jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä etten anna vauvaa anopille enemmän hoitoon, ja etten halua häntä meille useammin. Anoppi puhuu usein vauvan yöpymisestä heillä, vaunuilla ulkoilusta yms. Itse en haluaisi antaa vauvaani hänelle hoitoon pidemmäksi aikaa. Varsinkin kun vauva on ollut koliikkinen ja tuntuu ettei kukaan muu saa huutoa loppumaan kun se kerran alkaa.

En antaisi vauvaani omalle äidillenikään hoitoon (hän ei asu täällä) koska yksinkertaisesti haluan hoitaa vauvani itse. Mieheni auttaa vauvan hoidossa, koska on nyt työttömänä. Joten siksikään en ymmärrä miksi tähän pitäisi vielä kolmas hoitaja saada.
Minusta vauvani on liian pieni toisten hoitoon. Olen varmaan ylihuolehtiva, mutta omahan on vauvani. En toistaiseksi ole kaivannut mitään pidempää "omaa aikaa", muutama tunti silloin tällöin riittää.

Eli mitenkäs teillä muilla? Olisi kiva kuulla kokemuksia ja ajatuksia!

 

[Amurinna]

Et oli ylihuolehtiva. Olen ihan samanlainen. Mies totesi eilen, että pitäiskö tyttö viedä anopille joskus yöhoitoon (4,5 kk nyt)kun anoppi on kerran ostanu kaikki sängyt sun muut niille kotiin. Mitäs osti. Ei tulis mieleenkään viedä vauvaa vielä yökylään. Pari kertaa on ollut hoidossa muutaman tunnin.

Oon sitä mieltä, että minulle maksetaan siitä, että hoidan lapseni ja kun se minusta tuntuu oikealta niin, niin en kanna murheita muiden miettimisistä. Kotonamme asuu ihanainen aurinko, jonka kasvusta en toistaiseksi halua jäädä hetkeksikään paitsi. Toki olen huomannut, että kun aikaa kuluu ja tyttö kasvaa, tuntuu ajatus siitä muiden hoidosta hetki hetkeltä helpommalta. Mutta ei mitään yökyläilyjä vielä eikä pitkiä hoitoja muutenkaan. Tämä jää tod.näk. ainokaisekseni, enkä halua myöhemmin katua, että ei tullut lapsen kanssa oltua tarpeeksi kun oli pieni. Omaa aikaa olen saanut yli 30 v ennen häntä ja omaa aikaa tulen taas saamaan. Nyt on lapsen aika.

 

[Nonne]

Meillä on 7,5 kk vauva. Anoppi käy katsomassa meillä parin viikon välein ja mies käy siellä silloin tällöin vauvan kanssa. Minä en lähde sinne, kun en siedä appiukkoani.

Anoppi ei ole koskaan "hoitanut" lastamme yksin, jos ei oteta huomioon sitä että kerran vauvan kanssa leikki n. puoli tuntia että pääsin suihkuun.

Olen varmaan vähän hirveä, mutta en tavallaan luota anoppiin koska on sellainen hissukka enkä halua hänelle vielä antaa lasta hoitoon. Ajan myötä varmaan sitten, mutten kyllä halua että poika menee heille (appiukon takia).

 

[mammalainen]

no mulla on kaksi anoppia.... miehen oma äiti, ja miehen isän 'uusi' vaimo joka kasvatti mieheni pienestä pitäen. välit on oikean äidin kanssa pysynyt kaikki nämä vuodet, joten mulla on kulman takana siis kaksi anoppia mikä on musta aika hurjaa
miehen oma äiti kuuleman mukaan oli todella raju kasvattaja (kasvatti siis yhden oman, ja kolme uuden puolison lasta), kuritti ihan tosissaan ja jopa läväytti heitä niin että tippuivat järestään tuoleiltaan... on sitten minullekkin kertonut viime aikoina kuinka häneltä joskus pinna lähes paloi ensimmäisen vauvansa kanssa ja hänen piti mennä siivouskomeroon rauhoittumaan ettei olisi läväyttänyt itkevää vauvaansa...
Hänen kanssaan olemme tekemisissä, mutten USKALLA antaa hänelle vauvaamme hoitoon, en sitten millään. Miehelle en uskalla tunnustaa sitä, kun mies kaikesta huolimatta "palvoo" äitiään (joka ei edes kasvattanut häntä..)
Toinen anoppi on sitten todella mukava muuten, mutta pelkää että meidän vauva alkaa itkemään, joten ei hällekkään voi vauvaamme antaa hoitoon.
Mieheni oma äiti etenkin olisi koko ajan (joka viikko) tulossa käymään, ja pyydän meille noin kerran kahdessa viikossa. Mieheni kasvattaja äiti käy harvemmin, vaikka heille luottaisin vauvamme ennemmin hoitoon jos pitäisi valita. Arkoja he olisivat toki, vaikka heillä on kaksi muutakin pientä lastenlasta.

Oh, olipas sekava juttu!!! Elikkä siis pähkinänkuoressa: vauvamme on nyt 4kk, enkä anna kummallekkaan anopille hoitoon lastamme.

 

[ninnu2]

Minä imetän enkä siksi voi antaa vauvaani pidemmäksi aikaa kenellekään muulle - mikä ihana ratkaisu noihin kaikkiin ympäriltä tuleviin vaatimuksiin. Anoppi ja äiti haluaa hoitaa, ystävät houkuttelevat iltaa istumaan ja mieskin usuttaa menemään kodin ulkopuolelle. Onneksi oma ruumis ratkaisi asian ja kieltäytyi lypsy/pumppuyhtiestyöstä lähes kokonaan. Vauvakaan ei ole oppinut oikein pullosta imemään. Eli kaikkiin vaatimuksiin voin sanoa, etten voi, kun imetän ja OMAT RINNAT PAMAHTAA, kun on liian kauan poissa vauvan luota. Tuntuu, ettei sillä niinkään ole väliä, kaipaako vauva niitä rintoja (ja äitiä kanssa ). Minusta luonto on siis aika hyvin ratkaissut tämän poissaolon: poissa voi olla juuri sen aikaa kun rinnat sen kestää ja sen saman ajan kestää vauvakin.

 

[Mansikkainen]

Tee juuri niinkuin parhaaksi näet.
Minä olen ollut liian kiltti ja antanut hoitoon (vaikka on tuntunut pahalta) jopa yöksikin. (Toki olen tällöin saanut mieheni kanssa yhteistä aikaa ja käydä tuulettumassa.) Lapsi on voinut hyvin, mutta itseäni jälkeenpäin raivostuttaa, että olen tehnyt vastoin tuntemuksiani. Ketä siitä on hyötynyt? Innokas anoppi? Anoppi on hankkinut heille kaikki tarvikkeet mitä minulla on kotonakin. Vaunut, syöttötuolin, sängyn, lelut, ammeen, vaatekaapin, hoitopöydän, tuttipullot, ruoat, lautaset, lusikat, tutit jne...mutta ei sillä voi "ostaa" lasta. Tekisi melkein mieleni sanoa sinne mentäessä, että täälläkö se poikani asuukin. Imetän poikaani vielä ja on myös outoa, että tämä kolmen lapsen äiti, anoppini, pyytää 7kk lastani heille viikonlopuksi. (On pyytänyt jo pari kuukautta.)Eikö ymmärrä sanomattakin. En anna. Olen kiitollinen kaikesta avusta ja materiasta mitä olen saanut, mutta äitiyteeni olisin kaivannut enemmän hiljaista taustatukea, kuin tunnetta, että "varpailleni astutaan" jatkuvasti. Hänen läsnäollessa tunnen itseni jotenkin avuttomaksi ja joskus on jopa vaikea päättää mitä laitan lapselle ulos päälle jne.Tämän myötä tunnen välillä melkein vihaa, kun mietin, että pian täytyy taas mennä heille. Olen kiitollinen omalle äidilleni joka hoitaa lastamme meidän antamin ohjein ja kannustaa minua. Saan tunteani itse todella oman lapseni hoidon ammattilaiseksi.

Meni vähän avautumiseksi tämä viesti, mutta tuntui nyt juuri pahalta tämä oma kuvio. Ap:lle vastaukseni on siis ensimmäinen lause.

 

[Mama13*]

Mielestäni ei ole mitään ihmeellistä siinä ettet halua antaa noin pientä vauvaa hoitoon useammin, tai edes viikottain. Lapsesi on sinun, ei anoppisi, ja jos hän viikottain lasta tapaa, se on kyllä hienoa ja voisi kuvitella riittävän. Mutta ole iloinen että apua löytyy, toisinkin voisi olla!

 

[Mama13*]

Mielestäni ei ole mitään ihmeellistä siinä ettet halua antaa noin pientä vauvaa hoitoon useammin, tai edes viikottain. Lapsesi on sinun, ei anoppisi, ja jos hän viikottain lasta tapaa, se on kyllä hienoa ja voisi kuvitella riittävän. Mutta ole iloinen että apua löytyy, toisinkin voisi olla!

 

[loulou--]

No oisitte onnellisia, että anoppi on kiinnostunut vauvastanne. Oma anoppini asuu kilometrin päässä, mutta on viimeksi käynyt kylässä tai me siellä reilu kuukausi sitten. Kesällä kysyin, olisiko tullut tänne katsomaan vauvaa tunniksi tai korkeintaan kahdeksi, jotta olisin päässyt lääkäriin (mies oli töissä ja anoppi siis kesälomalla). Sanoi vaan, ettei ole kyllä yhtään innostunut ja että hän oli suunnitellut sille päivälle kaasugrillin pesua. Enpä ole sen jälkeen kysellyt eikä anoppikaan ole sen paremmin tarjoutunut.
Anopilla on kyllä syykin kuulumattomuuteen ja näkymättömyyteen. Nimittäin uusi miesystävä. Niin ja vauvamme on anopin ainoa ja ensimmäinen lapsen lapsi

 

[Avot]

No oisitte onnellisia, että anoppi on kiinnostunut vauvastanne.

Mitä apua tämän sortin "neuvoista" on? Huomasit kai, että ap kysyjä EI ole onnellinen anopin liiallisesta kiinnostuksesta. Enkä olisi minäkään.

Kannattaa itsensä kanssa "keskustella" selväksi omat rajansa, jotka sitten selkeästi viestii anopille ja muille ja pitää niistä kiinni.

 

[Näin on]

Juu en usko, että loulou olisi innostunut hänkään jos anoppi kävisi kerran pari viikossa ja haluaisi tulla vielä useammin. Siinä alkaa jo oma rauha häiriintyä. Kurjaaon tietysti, sekin ettei anoppia tunnu yhtään lapsenlapsi kiinnostavan, mutta ap:n tilanteeseen ei tuo "olisitte onnellisia"- neuvo kyllä yhtään sovi.

Ap:lle anoppisihan näkee näkee vauvaa tosi usein! Ei tod. tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, ettei vielä useammin nää. Ei nyt ihan joka päivä tarvitse kuitenkaan anopin (tai kenenkään) käydä.

 

[hei]

meillä on 8 kk tyttö eikä tulisi vielä mieleenkään jättää hoitoon pidemmäksi aikaa. Meillä tosin mummit ja ukit asuu kauempana, joten ei nähdäkkään kovin usein. Mies on ehdottanut hoitoon jättämistä, mutta olen sanonut kaikille hoitajille, että en halua vielä jättää pientä heille ja sanonut myös että uskon kyllä lapsen pärjäävän teidän kanssa ja heidän lapsen kanssa mutta minä en pärjää olen sanonut ettei se ole minulle rentouttavaa kun tiedän kokoajan ajattelevani että miten siellä nyt pärjätään jne... eikä sitten asiasta ole puhuttu enempää.

 

[Sirenia*]

En ole minäkään anopille tuntia pidemmäksi ajaksi lastani hoitoon jättänyt. Enkä todellakaan haluaisikaan. Tosin nyt anoppini on saanut päähänsä että meidän tyttö on ollut ihan liian vähän missään hoidossa kun on niin isän ja äidin perään... Minä oisin kyllä huolestuneempi jos ei lapsi yhtään välittäisi mihin vanhemmat hänet jättää.

Lisäksi anoppini aina jaksaa valittaa miten hän on niin vaivainen joka paikasta ja ei pystyis millään kattomaan lapsia, sitten kuitenkin melkein heti perään kehuu että kyllä hän hoitaa vaikka viis mukulaa kerralla... pimee eukko.

Meidän tyttö on ollut pari kertaa yöhoidossa mun äitini kanssa mutta he ovat sitten olleet täällä meillä kotona. Eli muualle en ole tyttöä yöksi vienyt hoitoon. Ja tyttö siis on nyt vuoden.

Ap:n kysymykseen... meillä tyttö näkee anoppia n. kerran viikossa ja mun mielestä se riittää oikein hyvin. Ylihuolehtiva et mielestäni kyllä missään nimessä ole

 

[Thelma]

Minä suunnittelin monesti raskausaikana, että voidaan viedä vauva minun äidille hoitoon ja voimme käydä miehen kassa vaelluksilla ja pyöräreissuilla ja lenkeillä. No parin tunnin lenkeille on päästy ja kerran jopa päivävaellukselle. Mutta tyttö on jo 9kk ja aina on tuntunut siltä, etten vielä häntä halua yöhoitoon laittaa. Nytkin on suunnittelilla hiihtoviikonloppu loppiaisen aikaan miehen kassa, mutta varmaan taas käy niin, että otetaan tyttö mukaan.

Luultavasti aloitan sillä, että mies on yksin yön vauvan kanssa aluksi ja katsotaan sitten tuolla kevemmällä, jos yökyläily mutenkin tulisi ajankohtaiseksi. Oma äiti näkee lasta viikottain ja todella innostunut, muttei onneksi ole koskaan ihmetellyt jätänkö vai enkä jätä lasta yökylään.

Anoppi myös ok, mutta asuu 700 km:n päässä, joten ei ole oikein ajankohtainen hoitaja. Ensi kesänä ehkä. Tai sitten ei.... Miltä sitten tuntuukin.

 

[Miettikää]

Antaisin mielelläni lapseni välillä anopin tai äitini hoitoon, he ovat vain kumpikin kuolleet joten mielestäni on kurjaa lukea tämän ketjun viestejä teiltä jotka ette ymmärrä millaista on eritoten lapsille, kun ei sitä mummoa enään ole Haluaisin, että lapsilla olisi mummu jonka kanssa olla ja touhuta, eikä vain käydä pyhäisin haudalla häntä muistelemassa.

 

[Nonne]

Ei millään pahalla Miettikää. Kyse oli nyt kuitenkin aivan pienten vauvojen (alle vuoden ikäisten) antamisesta hoitoon. He eivät kyllä kaipaa mummojaan vielä ja ehkä mekin jo annamme sitten myöhemmin mielellään lapsemme hoitoon. Ikävä tilanne teillä, pahoittelen.

 

[Pahvi-76]

Mulla anoppi alotti ohjeiden (näin pitää tehdä) antamisen heti kun tyttö oli syntynyt. Minä sika miniä en kuunnellut!! En aloittanut potun antamista 2kk ikäiselle (annoin vain tissiä!), en saunottanut 3kk ikäistä (pitää alottaa heti pienestä, mummolle vain hoitoon niin kyllä se oppii!!) ja samassa iässä alkoi ihmettely siitä miksi en anna vesipulloa (mielestäni täysimetetty ei sitäkään tarvitse)...
Viimeinen niitti oli kun en suostunut jättämään 7kk ikäistä vauvaa anopille viikoksi hoitoon etelänmatkan ajaksi vaan otettiin lapsemme mukaan...

Meilläkin muuten tuo yökylään ruikkaaminen alkoi jo 1kk iässä...

Näiden jälkeen anoppi ei ole kylään kutsunut eikä ole meillä käynyt yli puolen vuoden aikana kun kerran. Ei vissiin kiinnosta, kun haluan tehdä asiat kuten itse parhaaksi näen.

Mielestäni ikävää, mutta kunhan lapsi tosta kasvaa, niin saa käydä anoppilassa vaikka isänsä kanssa kahdestaan... Pitäähän sitä toiseenkin mummoon tutustua.

 

[aloittaja]

Tietysti on todella ikävää jos isovanhemmat ovat kuolleet, mutta se on mielestäni jo toinen ääripää. En nyt tässä halua vertailla kumpi on parempi, yli-innokas mummu vai kuollut mummu...Tottakai ymmärrän että lapsen suhde isovanhempiin on tärkeää ja toivonkin että tulevaisuudessa heillä on läheinen suhde.

Kyse onkin siitä että en jaksaisi kuunnella loputtomia vihjailuja kuinka mummu haluaisi jo vauvan hoitoonsa. Kylään tullaan kutsumatta, vaikka mieheni sanoisi että olen nukkumassa tai jos minulla on vieraita. "Tultiin sitten kuitenkin, kun on pakko nähdä vauvaa" tyyliin. Joka päivä tai vähintään joka toinen päivä soitetaan ja udellaan miten menee.

Apua on tarjottu, "voin kokata tai siivota", mutta loppujen lopuksi se tarkoittaakin sitä että "kokkaa itse tai siivoa ja minä olen sillä aikaa vauvan kanssa". Tai jos pyytää kantoavuksi ostoksille tai hakemaan jotain isoa postista, luvataan tulla käyttämään autolla ja kantoavuksi. Loppujen lopuksi ilmoitetaan että menet sitten appiukon kanssa ja minä tulen teille siksi aikaa hoitamaan vauvaa.

En kehtaa sanoa asiasta mitään, enkä kieltää mitään. Tosin eipä ne kiellot auta jos hän saa päähänsä vaikka tulla vierailulle. Minulla on huono omatunto, koska en halua antaa vauvaa hänelle hoitoon, enkä sallia vielä useampia vierailuja. Miksi hän ei jo itse tajua että EN halua antaa hänelle vauvaa yksin hoitoon?

 

[maatuska]

En kehtaa sanoa asiasta mitään, enkä kieltää mitään.

pitäisiköhän kuitenkin?

 

[aloittajalle]

Sanot vaan reippaasti anopillesi pelisäännöt, anopin on aika odottaa, kyllä varmaan joskus annat lapsesi hälle hoitoon, mutta ei ihan vielä, eikö? Onhan naoppi tisekin saanut kokea vauva-ajan ihanuudet ja muut mutta sinä et vielä ole saanut kokea tätä ihanaa asiaa "loppuun asit", anoppi kyllä varmasti ymmärtää jos oikein selväksi asian hälle teet. Ehkä välirikko tms tulee mutta ajan kanssa asia varmasti korjaantuu.


Mulla tilanne päinvastainen. Anoppi on alkkis ja ei piittaa lapsestani, ei kysele kuulumisia eikä muuutenkaan osoita lapseni olevan häle rakas. Toisesta lapsenlapsestaan kyllä höpöttää pitkät pätkkät ja hemmottelee piloille...


Kerroin anopille mielipiteeni juomisesta ja lapsen näkemisestä. Anoppi valitsi alkoholin ja ollaan saatu kinuta häntä käymään katsomassa lapsenlastaan.... Noin kolmen kuukauden välein anoppi haetaan ihan kädestä pitäen lastani katsomaan. Koskaan hälle en voi lastani viedä hoitoon.... Mutta käydä saisi tiheämmin!

 

[Miinus Miniä]

Voi anoppiongelmat on täälläkin.. Tosi vähän erilaiset mutta kuitenkin. Saahan sitä vähän rönsytä.
Ystävällisesti viimeksi kun nähtiin niin huomautettiin että "oletpa sinä kamalan näköinen, tuo vauva hoitoon ja mene itse kauneushoitolaan.." Tätäkin voisi pitää ystävällisenä, mutta kun se ei ollut sitä. Aiemmin samana päivänä meinaan kysyttiin että "kuinka aiot päästä noista ylikiloistasi eroon kun ei tuo imetys näköjään niitä vie". Ihan kuin en itse sitä tietäisi! Ja ihan kuin tämä ulkonäkö itseä riemastuttaisi! MRRRRRRR!

 

[LittleMrs.]

En kehtaa sanoa asiasta mitään, enkä kieltää mitään. Tosin eipä ne kiellot auta jos hän saa päähänsä vaikka tulla vierailulle. Minulla on huono omatunto, koska en halua antaa vauvaa hänelle hoitoon, enkä sallia vielä useampia vierailuja. Miksi hän ei jo itse tajua että EN halua antaa hänelle vauvaa yksin hoitoon?

Jos et kehtaa koskaan mitään sanoa niin saat tyytyä "kärsimään". Sitä en tiedä MIKSI anoppisi ei itse tajua ko. asiaa. Kaikki ei vaan tajua toistensa ajatuksenjuoksua. Ainakaan ihmiset ei tajua toisiaan telepatialla Eli rohkaise nyt mielesi. Jos asiallisesti ja nätisti määrittelee oman perheensä hyvinvoinnin ja oman mielenrauhan takaavat rajat näkemiselle, ei siitä mitään peruuttamatonta ryppyä suhteeseen tule. Tai jos tulee, niin ongelma ei ole sinun.

 

[aloittaja]

Tuo kehtaaminen on lähinnä ollut siitä kiinni, etten ole tiennyt olenko ollut liian ankara anopilleni. Siis noiden vierailujen, vauvan hoitamisen yms kanssa. Siksi täällä kyselinkin toisten kokemuksia että olisi vertailupohjaa. Mieheni, ja tietenkin anopin itsensä puheista, olen saanut sellaisen käsityksen että anoppi ei saa tavata vauvaa tarpeeksi ja siksi minulla on ollut huono omatunto.

Nyt omatuntoni lakkasi jossain määrin kolkuttelemasta, kun olen näitä viestejä lukiessani huomannut ettei muutkaan äidit anna pieniä (eikä vähän isompiakaan) vauvojaan mielellään hoitoon.

 

[anopista viis]

mulla oli aikoinaan yksi avioeron syistä se, että anoppi ramppas päivittäin kylässä... pidä siis puolesi. myöhemmin ex-anoppi oli oiva apu yh-äidille.

 

[*stiina]

ap ja mansikkainen, anoppini on aivan kuten teilläkin. Hän osti kaikki tavarat lapselle kyläilyä varten (mikä sinänsä on ihan huomaavaista), mutta muistaa kehua niitä joka kerta kun käymme, ettei vaan unohtuisi, miten hyvä mummo hän onkaan. Hän on saanut hoitaa lasta kerran kahdessa viikossa ja käymme kylässä vähintään kerran viikossa. Joka kerta hän jaksaa kuitenkin valittaa, miten vähän lasta näkee. Kehtaa ehdotella, että minun pitäisi käydä monta kertaa viikossa hänen luonaan "päiväkahvilla" tai iltaisin koko perhe "kerrankin kunnon lämpimällä ruualla". Lapsenhoitoneuvoja sateli syntymästä saakka ja kertomuksia siitä, miten hyvin hän sai kasvatettua oman ainoan poikansa. Sairasta..

Kaikesta tästä toki kuulee sen, että meillä eivät anopin kanssa muutenkaan kemiat kohtaa, syytä voi olla yhtä paljon minussakin. Olen sanonut edellä mainituista asioista kauniisti ja rumasti, kumpikaan keino ei ole toiminut. Miehelleni valitetaan sitten vain, että ei tuo XXX ikinä hyväksy häntä. Tällaista meillä..