Hei!
Löysin vasta palstan, paljon on ihmisillä anoppiongelmia. Terpeuttista on niitä lukea, voi turvallisesti nimettömänä päästellä höyryjä.
Luulen että anoppiongelmiin yksi syy on se että usein perhe-elämässä miehen ja vaimon edut menevät ristiin eikä anoppi voi olla kommentoimatta asioita poikansa eduksi.Kiinnostaisi kuulla onko muilla tätä ongelmaa!
Meillä tämä alkoi jo seurusteluaikana, minulla ja miehellä oli työpaikat 100km välimatkan päässä toisistaan. Anoppi rupesi hönkäämään että meidän pitäisi muuttaa paikkakunnalle missä miehellä oli työt. Ettei joutuisi ajamaan...Minun sen sijaan olisi pitänyt kulkea tuo 100 km töihin tai vaikka etsiä uusi työpaikka...
Sittemmin muutimme miehen työn perässä toiselle puolelle Suomea ja heti alkoi anopin laulu että sieltä ette sitten muuta pois kun pojalla on niin hyvä työpaikka. Entä minun viihtymiseni ja työpaikkani?
Kun saimme lapsia, muisti anoppi oikein kirjeellä kertoa että nyt minun työni on paitsi lasten, myös kodin hoito. Naisilta kun sujuu kotityöt luonnostaan paremmin.Etten vain pistäisi hänen poikaansa töihin....
Minua vastaan on hyökännyt siitä että muka olen liikaa oman sukuni kanssa (roikun kuulemma lapsellisesti heissä)vaikka äitini on kuollut äskettäin eikä sitä sukua kauheasti olekaan. Silti aina pitää saarnata että "kyllä teidän pitää meidän sukua enemmän tavata". Myös siihen puuttuu keitä kavereita meillä käy(=miehen) . "kun se X on niin tärkeä kaveri pojalleni niin hyvä jos kutsuisitte heitä vähän useammin".
Rahankäytössä on huolissaan poikansa eduista, enkai minä vain tuhlaile hänen poikansa rahoja (vaikka on hyvä äitiyspäiväraha tällä hetkellä minulla). Paheksuu suunnattomasti kaikkea ostamista ja aina sanoo että lapset ei tarvitse yhtään mitään vaatetta tai lelua kun niitä niin paljon on (mielestäni ei mitenkään paljon). Kirpparilta tuo kaikkea kammottavaa lapsille, "ettei tarvitse ostaa".Saati jos itse ostan jotain,mikä tuhina ja kulmakarvojen nostelu. Kuuluukohan tämä hänelle?! Poikansa ostaa kallista elektroniikkaa joka maksaa tuhansia kertoja enemmän kuin pieni vaate lapselle.
Muutenkin hänen poikansa on täydellinen ja minä lapsellinen, liian lihava enkä osaa mitään kotona tai lasten kanssa tehdä oikein(heillä on liikaa leluja, syömisessä ja pukeutumisessa sekä päivärytmeissä on aina jotain huomautettavaa). Meillä hän aina laittaa keittiön kaapit ja lastenvaatteet uuteen järjestykseen vaikka nimenomaan olen sanonut että kotitöitä ei tarttisi tehdä. Liinan vaihtaa pöydälle tullessaan ja kerran oli verhotkin ikkunoissa vaihtuneet.
Ja joku mainitsi tuolla noista lahjoista, minä saan kirpparilta löydetyn kirjan, mieheni upouusia kauluspaitoja.Mieluummin jättäisi sen euron kirjan sitten antamatta kokonaan. en kaipaa hänen lahjojaan enkä koko ihmistä.
Olen hyvin ahdistunut tästä anopistani ja elämä tuntuu masentavalta kun ajattelee että kymmeniä vuosia pitää häntä vielä kestää. Olen aivan tolaltani monta viikkoa kun hän on tulossa ja kaikki häneen liittyvä ällöttää.Tuntuu että pitäisi turvautua joihinkin pillereihin että kestäisi hänen läsnäoloaan.
Löysin vasta palstan, paljon on ihmisillä anoppiongelmia. Terpeuttista on niitä lukea, voi turvallisesti nimettömänä päästellä höyryjä.
Luulen että anoppiongelmiin yksi syy on se että usein perhe-elämässä miehen ja vaimon edut menevät ristiin eikä anoppi voi olla kommentoimatta asioita poikansa eduksi.Kiinnostaisi kuulla onko muilla tätä ongelmaa!
Meillä tämä alkoi jo seurusteluaikana, minulla ja miehellä oli työpaikat 100km välimatkan päässä toisistaan. Anoppi rupesi hönkäämään että meidän pitäisi muuttaa paikkakunnalle missä miehellä oli työt. Ettei joutuisi ajamaan...Minun sen sijaan olisi pitänyt kulkea tuo 100 km töihin tai vaikka etsiä uusi työpaikka...
Sittemmin muutimme miehen työn perässä toiselle puolelle Suomea ja heti alkoi anopin laulu että sieltä ette sitten muuta pois kun pojalla on niin hyvä työpaikka. Entä minun viihtymiseni ja työpaikkani?
Kun saimme lapsia, muisti anoppi oikein kirjeellä kertoa että nyt minun työni on paitsi lasten, myös kodin hoito. Naisilta kun sujuu kotityöt luonnostaan paremmin.Etten vain pistäisi hänen poikaansa töihin....
Minua vastaan on hyökännyt siitä että muka olen liikaa oman sukuni kanssa (roikun kuulemma lapsellisesti heissä)vaikka äitini on kuollut äskettäin eikä sitä sukua kauheasti olekaan. Silti aina pitää saarnata että "kyllä teidän pitää meidän sukua enemmän tavata". Myös siihen puuttuu keitä kavereita meillä käy(=miehen) . "kun se X on niin tärkeä kaveri pojalleni niin hyvä jos kutsuisitte heitä vähän useammin".
Rahankäytössä on huolissaan poikansa eduista, enkai minä vain tuhlaile hänen poikansa rahoja (vaikka on hyvä äitiyspäiväraha tällä hetkellä minulla). Paheksuu suunnattomasti kaikkea ostamista ja aina sanoo että lapset ei tarvitse yhtään mitään vaatetta tai lelua kun niitä niin paljon on (mielestäni ei mitenkään paljon). Kirpparilta tuo kaikkea kammottavaa lapsille, "ettei tarvitse ostaa".Saati jos itse ostan jotain,mikä tuhina ja kulmakarvojen nostelu. Kuuluukohan tämä hänelle?! Poikansa ostaa kallista elektroniikkaa joka maksaa tuhansia kertoja enemmän kuin pieni vaate lapselle.
Muutenkin hänen poikansa on täydellinen ja minä lapsellinen, liian lihava enkä osaa mitään kotona tai lasten kanssa tehdä oikein(heillä on liikaa leluja, syömisessä ja pukeutumisessa sekä päivärytmeissä on aina jotain huomautettavaa). Meillä hän aina laittaa keittiön kaapit ja lastenvaatteet uuteen järjestykseen vaikka nimenomaan olen sanonut että kotitöitä ei tarttisi tehdä. Liinan vaihtaa pöydälle tullessaan ja kerran oli verhotkin ikkunoissa vaihtuneet.
Ja joku mainitsi tuolla noista lahjoista, minä saan kirpparilta löydetyn kirjan, mieheni upouusia kauluspaitoja.Mieluummin jättäisi sen euron kirjan sitten antamatta kokonaan. en kaipaa hänen lahjojaan enkä koko ihmistä.
Olen hyvin ahdistunut tästä anopistani ja elämä tuntuu masentavalta kun ajattelee että kymmeniä vuosia pitää häntä vielä kestää. Olen aivan tolaltani monta viikkoa kun hän on tulossa ja kaikki häneen liittyvä ällöttää.Tuntuu että pitäisi turvautua joihinkin pillereihin että kestäisi hänen läsnäoloaan.