anopista

[anopiton(ko)]

En ole antanut kauhean paljon lastani hoitoon, alkumme oli vaikeahko ja tuntui, että vain minä ja miehemme osaamme hoitaa lastamme. En kiillota kehääni, en jeesustele, asia vain on/oli näin.
Nyt anoppini on repinyt pelihousunsa. Raivosi, huusi "KÄVISITTE USEEMMIN NIIN NÄIN EI KÄVIS" lapsellani on nyt eroahdistus päällä, anoppini ei sitä tajunnut ja sylistä vei lapseni heti kun tulimme. Alkoi huuto, kurkku suorana. Lapsella siis, sen jälkeen anopilla.
Kertokaahan mielipiteenne asiasta.

 

["vierailija"]

Sano takaisin, että voi meillekkin tulla käymään. Ei nuo isovanhemmat monesti ymmärrä, että helpompi heidän on tulla kylään kun pienten lasten kanssa lähteä. Minäkin muistan kun esikoinen syntyi. Aina appivanhemmille mennessä kylään, ei lasta saanut itse sylissä pitää ollenkaan. Itku silmässä melkein piti yrittää sanoa että lapsella nälkä ja heti imetyksen jälkeen joku repäisi taas kysymättä sylistä. Törkeää, mutta mitenkäs sanot toisen vanhemmille kun ei mies näe heissä mitään pahaa. Kaiken lisäksi molemmat ovat pikku maistissa viikonloppuna iltapäivästä lähtien, joten kyläilyä olen sen vuoksi viikonloppuisin vähentänyt, mutta empä kehtaa heille syytä kertoa.

 

[myös]

meillä samoin muuten, mutta anoppi ei ole vielä räjähtänyt. Sekin on varmasti ajan kysymys. Näkemyksemme eroavat kovinkin pienen lapsen hoidosta, hänen mielestään kahden kuukauden ikäistä käsiään ojentelevaa vauvaa ei pidä ottaa syliin, ettei vaan lapsesta tule sylilapsi. Samoin kun meidän piti käydä useasti kylässä, ettei vaan opi vierastamaan. Oli anopilla ihmettelemistä kun sanoin että enemmän huolissani olisin jos vierastusta tai eroahdistusta ei jossain vaiheessa tulisi, silloin lapsella ei ole ollut ketään keneen kiintyä. Ja meidän vastuulla käydä hänen luonaan ja sen ajan hän käyttää lapsen kuvaamiseen, ei oikeasti lapsen kanssa olemiseen. Miten voin ikinä antaa myöskään nyt jo reilun vuoden ikäistä lasta hoitoon, kun hän ei tunne lasta ollenkaan. Ei ole vaihtanut vaippoja, ei syöttänyt. Keväällä kypsyin myös siellä rampaamiseen, kun jokakerta kysyttyäni milloin voimme mennä käymään siellä vastaus oli negatiivinen. Ymmärrän että on omia menoja eläkeläisilläkin, mutta vastuu vierailuille on aina meillä ja on jäänyt ajatus että ei ehkä aina ilahdukkaan jos käymme. Olen yrittänyt ymmärtää erilaisuuttamme, mutta aina ei jaksa. Yksi on varma, lapsemme pitää sellaisia ihmisiä läheisimpänä jotka kotonamme käyvät ja anoppi ei useista kutsuista huolimatta käy meillä kylässä ja sillehän minä en voi mitään.

 

[hipsun]

Ei tunnu noi mummoikäsetkään vielä ymmärtää tota eroahdistusjuttua, heille kun on opetettu sellasta kylmempää kasvatusta, että lapsi voi huonosti jos se äitin helmoissa on. Kokemusta on. Valitettavasti jopa isovanhemmille on hyvä sanoa suoraan asiat - asiallisesti, ei törkeästi (vaikka omassa mielessä tekisi mieli sanoa). Jos ne vetää herneen nenään eikä halua jutella asiasta, niin tilanteen voi antaa laantua ja katsoa taas uudestaan. Helppohan se on tässä sanoa kun munkin pitäis toimia niin.

Meilläkin oli alku tosi hankalaa esikoisen kanssa ja sulauduttiin tavallaan yhteen. Monet läheiset oli kysymässä hoitoon koko ajan, nyt 2v onkin käynyt mummolassa iltapäivisin välillä. Toisen lapsen kanssa ei oo muuten enää ollut samanlaista, kukaan ei ole tullut mitään mutisemaan. Aina se on sen ekan kohdalla sen kehitysvaiheessa.

Tänään kun mummo puki taas esikoista, niin särähti korvaan kun hän sanoi, että "äiti pukee nyt..." Ja perään tokas, että katos sanoin itteäni JO äidiksi. Eikä ollut eka kerta. Mietin, että seuraavaks sanon tosta asiasta jotain, rasittavaa. Anoppi vielä ottaa tosi helposti herneen nenään.