H
hoomoilanen
Vieras
Vai mikä on syynä että valtavasti on koulukiusaaja stuppeja ja sellaisia jotka käyttäytyvät törkeästi?
"Teinipojat katsoivat pornoa metrossa - työmatkalla ollut nainen soitti äidille
Julkaistu: 13.9.2014 11:29
Neljä äänekästä 16-vuotiasta poikaa katsoi pornoa kännykästä Tukholman metrossa. Samassa vaunussa matkustanut työmatkalainen Johanna, 40, sai touhusta tarpeekseen.
Tapauksesta kirjoittaa ruotsalainen Aftonbladet verkkosivuillaan.
Tukholman metrossa tällä viikolla sattunut tilanne sai alkunsa, kun neljä noin 16-vuotiasta teinipoikaa katsoi älypuhelimesta kovaa pornoa. He myös näyttivät kuvia ja videoita toisilleen ja kommentoivat näkemäänsä kovaäänisesti. Lähellä istunut 14-vuotias tyttö näki ja kuuli kaiken, mitä tapahtui.
Samassa vaunussa istui Johanna, 40, joka oli matkalla töihin.
- Tyttö katsoi anovasi minuun, eikä kukaan tehnyt mitään, mikä oli inhottavaa ja loukkaavaa, Johanna kirjoittaa keskiviikkona julkaisemassaan Facebook-päivityksessä.
Johannalta paloi pinna. Hän otti kovaäänisimmältä pojalta puhelimen kädestä ja soitti tämän äidille ja kertoi tapauksesta. Pojat ja Johanna jäivät junasta laiturille. Äiti saapui hetken päästä. Johanna kertoi poikien läsnä ollessa uudelleen, mitä oli tapahtunut.
- Äiti järkyttyi syvästi, mutta sanoin, ettei tämä ole hänen häpeänsä. Ongelma on rakenteellinen, äidit joutuvat aina häpeämään poikiensa puolesta, Johanna kertoo Aftonbladetille.
Johanna antoi pojan äidille puhelinnumeronsa siltä varalta, että tämä haluaa ilmoittaa poliisille puhelinvarkaudesta.
- Mutta hän vain kiitteli minua.
Johannan Facebook-päivitys keräsi tapauksen jälkeen tuhansia jakoja, tykkäyksiä ja kehuja.
- On ongelma, että neljä poikaa saa katsoa pornoa metrossa ilman, että kukaan sanoo mitään. Ihmiset ovat turtuneita.
Johannan nimi on muutettu Aftonbladetin jutussa hänen omasta pyynnöstään."
Teinipojat katsoivat pornoa metrossa - ty