Meillä on kaksi mäyräkoiraa ja terrieri. Omia lapsia ei vielä ole, odotamme esikoista, mutta vastaan sisarusteni ja naapurien lasten kannalta (3-7 vuotiaita kymmenkunta), he kun käyvät säännöllisesti tassulaisten kanssa leikkimässä. Pääsääntönä olen pitänyt, että aina jonkinlaisessa valvonnassa - en tuijota silmä kovana, mutta 'huutoetäisyydellä' vähintään. Mäyräkoiriin luotan kuin pässi sarviin, ne eivät taatusti tee lapsille muuta kuin korkeintaan pussaavat niin märäksi, että suihkuun on mentävä. Mäykyt 4v ja 1v. Yksivuotiaasta varoitan lapsia, että se on tosi innokas, puskekaa käsillä se pois rohkeasti, jos tulee liian iholle - mutta silti se on nimenomaan se vouhottava junnukoira joka erityisesti lapsia ihastuttaa. Terrierimme sen sijaan vien aina pois tilanteesta, kun lapsia on lähistöllä. Se vaatii omaa tilaa, ei siedä juoksentelua ja vouhotusta ja hermostuu, yrittää haukkumalla rauhoittaa tilannetta. Ei sekään varsinaisesti aggressiivinen ole, mutta stressaantuu niin, että pidän sitä lasten kanssa arvaamattomana. Saa nähdä miten käy kun tämä meidän esikko syntyy, lähteekö terriraasu mummolaan pitkälle hermolomalle.
Toivottavasti ei, mies murtuisi kun joutuisi luopumaan ärripurritytöstään!
MUOKS: Lisään vielä, että tiukka luottamukseni mäykkyjemme käytökseen perustuu pitkälliseen tilanteen seuraamiseen. Perheestäni löytyy erityislapsi, jota pitää jatkuvasti ohjeistaa miten koiraa saa käsitellä, nyt jo osaa olla hellä, mutta saattaa silti uteliaisuuksissaan katsella vaikka koiraa suuhun, tutkia häntää, korvia tai tassuja tai mahanalusta. Mäykyt eivät kyseisestä 'eläinlääkärikäsittelystä' välitä tippaakaan, ja toisaalta alkuvaiheessa kun ko. lapsi valvonnasta huolimatta ehti nykäistä esim. korvasta liian kovakouraisesti, koira urahti ja äänesti jaloillaan osoittamatta kuitenkaan ikinä lasta kohtaan mitään inhoa tai epäluuloisuutta. Korostan nyt vielä, että tällaista ei 'anneta tapahtua', eli älkööt kukaan saako hepulia eläinrääkkäyksestä, koirat voivat hyvin eivätkä ole tavallista traumatisoituneempia.
