annatko lapsen syödä niin paljon kun haluaa

  • Viestiketjun aloittaja ?
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Annan koska painon kanssa ei ole ongelmaa, muutakuin siinä että sitä on aavistus liian vähän :D
Koitan kovasti syöttää terveellistä ruokaa, extraargariinilla höystettynä. Leipää saa niin paljon kuin jaksaa ja jogurtteja sunmuuta. Kunhan ruoka syödään.
 
Solina83
Annan syödä. Meillä kaikki kolme lasta hoikkia. Esikoinen suorastaan alipainoinen ja lihottaa pitäisi.
Joten tassan tarkkaan saavat syödä niin paljon kuin maistuu. Ruoka aikoina. Ylimääräisiä välipaloja ei oteta kuin poikkeustapauksissa ja pääsosin ruoka on terveellistä. Mutta myös silloin harvoin kun herkutellaan niin ei olla nähty tarvetta rajoittaa.

Sitten jos lapsi/lapset selkeästi söisivät liikaa ja meinaisivat pulskistua niin luultavasti tulisi vähän rajoitettua. Tai ei ehkä niitä määriä, vaan laatua ennemminkin.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Solina83:

Ei kukaan pelkällä ruoalla painoaan nosta, ihan turha ihmetellä alipainoa jos syöttää kevyttä-terveysruokaa eikä anna ylimääräistä välipalaa alipainoiselle lapselle. Lasten kuuluu syödä vuorokaudessa 5 kertaa. Meillä ainakin saa välipalaakin kunnolla kunhan syö ruokansa. Ja herkutellaan kerran viikkoon.
 
Rukoilijasirkka
Annan syödä. Mutta mun lapset on aika hoikkia. Jos ne alkais pullistua, niin kyllä mä varmaan sit alkaisin katsoa, ettei ne söis paljoo ja vähän ruuan laatuakin miettisin. Nälässä kuitenkaan ei saa lasta pitää.
 
Solina83
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Solina83:
Annan syödä. Meillä kaikki kolme lasta hoikkia. Esikoinen suorastaan alipainoinen ja lihottaa pitäisi.
Joten tassan tarkkaan saavat syödä niin paljon kuin maistuu. Ruoka aikoina. Ylimääräisiä välipaloja ei oteta kuin poikkeustapauksissa ja pääsosin ruoka on terveellistä. Mutta myös silloin harvoin kun herkutellaan niin ei olla nähty tarvetta rajoittaa.

Sitten jos lapsi/lapset selkeästi söisivät liikaa ja meinaisivat pulskistua niin luultavasti tulisi vähän rajoitettua. Tai ei ehkä niitä määriä, vaan laatua ennemminkin.
Ei kukaan pelkällä ruoalla painoaan nosta, ihan turha ihmetellä alipainoa jos syöttää kevyttä-terveysruokaa eikä anna ylimääräistä välipalaa alipainoiselle lapselle. Lasten kuuluu syödä vuorokaudessa 5 kertaa. Meillä ainakin saa välipalaakin kunnolla kunhan syö ruokansa. Ja herkutellaan kerran viikkoon.

Tarkoitin siis ettei ruokien välillä saa ylimääräisiä välipaljoa. Viisi kertaa syödään meilläkin. Aamu ja iltapala. kaksi lämmintä ruokaa ja välipala. Mutta noiden välillä ei napostella. Joku rytmi opittava ja hampaitakin ajateltava.
Öljylisää saa. Vissiin seuraavaksi iskettävä kermapukki ja voipaketti käteen kun meinaa vain laihtua. Ravintotereapeutilla ja verikokeissa käyty. Täysin terve tyttö eikä puutostiloja ole. Virtaa on vain kuin viidessä durasel pupussa.
 
Yhteistyössä