J
Järki vs. tunteet
Vieras
Mä oon ollut vuosia yksin lasteni kanssa. Mulla on siis ollut runsaasti aikaa haaveilla Siitä Oikeasta, tai lähinnä siitä millainen hän olisi. Luonne, ehkä jopa ulkonäkökin, kaikenlaista. Sellaista miestä ei vaan ikinä tullut mun vastaani. Ihastuin kyllä, mutta niissä kaikissa oli aina "joku juttu", joka tökki vastaan. Millon niillä oli alko-ongelmaa, millon ne oli liian omistushaluisia, milloin niillä oli vähintään viis lasta, millon ne oli naimisissa, kaikenlaisia. Joten sinkkuuteni senkuin jatkui.
Mä jo ajattelin ihan oikeasti, ettei sellaista miestä olekaan jota olen haaveissani elätellyt. Ja että mä elän yksin loppuelämäni. Olin asian kanssa täysin sinut.
Kunnes eräänä aamuna herätessäni facebookissa oli viesti minulle tuntemattomalta mieheltä. Lyhytsanainen viesti, joihin en yleensä vastaa, saati sitten tuntemattomien viestittelyihin. Mutta jostain syystä vastasin, ja siitä alkoi viestien vaihto.
Pari viikkoa kai oikeasti ollaan oltu yhteyksissä, mutta kummastakin tuntuu kuin oltaisiin tunnettu ihan aina. Meillä käy kaikki yksiin. Luonteet, ajatukset asioista, mielipiteet, harrastukset, mielenkiinnon kohteet, elämäntilannekin jopa. Ihan kaikki. Mies on osoittautunut juuri sellaiseksi, josta olen tähän saakka vain haaveillut. Hän on kiltti, rauhallinen, empaattinen, suurisydäminen rohkea mies, jolle luonto, lapset ja eläimet on tärkeimmällä sijalla. Ei harrasta baarielämää, jakaa kanssani samat arvot niin parisuhteen kuin koko elämänkatsomuksenkin osalta. Ihan kaikki tuntuu natsaavan. Enkä mä ole vielä löytänyt yhtäkään asiaa, joka tökkisi edes vähän.
Mutta koska mä olen ongelmapesäke, mulla on ongelma.
Mä en tiedä, heittäydynkö tunteideni vietäviksi ja annan itselleni luvan ihastua. Se ois todella helppoa. Vai pidättäydynkö tuntemasta yhtään mitään, ennenkuin tämä kaikki on varmemmalla pohjalla. Me ei olla tavattu vielä livenä, ja mä pelkään niin paljon että ekat treffit jää myös viimeisiksi. Että mies pettyy mun ulkonäkööni tai johonkin, ja koko homma lätsähtää. Mulle on käynyt niin ihan liian monta kertaa, enkä haluaisi taas pettyä.
Mutta ne kaikki muut kerrat.. ei ne ole olleet tämmöisiä. Ei ne miehet ole olleet tuommoisia, vaan niissä jokaisessa on ollut joku juttu joka mua on hiertänyt. Tää on ihan erilaista.
Ja hei, älkää tulko varoittelemaan narsisteista. Mä olen elänyt sellaisen kanssa joskus, joten tiedän ne tyypit. Mun narskututka on tehokkaampi kuin varmaan kenenkään toisen. Tää tapaamani mies ei ole yhtään sellainen. Eikä tässä jutussa ole yhtään mitään sen suuntaista, että mun pitäis epäillä asiaa..
Mä jo ajattelin ihan oikeasti, ettei sellaista miestä olekaan jota olen haaveissani elätellyt. Ja että mä elän yksin loppuelämäni. Olin asian kanssa täysin sinut.
Kunnes eräänä aamuna herätessäni facebookissa oli viesti minulle tuntemattomalta mieheltä. Lyhytsanainen viesti, joihin en yleensä vastaa, saati sitten tuntemattomien viestittelyihin. Mutta jostain syystä vastasin, ja siitä alkoi viestien vaihto.
Pari viikkoa kai oikeasti ollaan oltu yhteyksissä, mutta kummastakin tuntuu kuin oltaisiin tunnettu ihan aina. Meillä käy kaikki yksiin. Luonteet, ajatukset asioista, mielipiteet, harrastukset, mielenkiinnon kohteet, elämäntilannekin jopa. Ihan kaikki. Mies on osoittautunut juuri sellaiseksi, josta olen tähän saakka vain haaveillut. Hän on kiltti, rauhallinen, empaattinen, suurisydäminen rohkea mies, jolle luonto, lapset ja eläimet on tärkeimmällä sijalla. Ei harrasta baarielämää, jakaa kanssani samat arvot niin parisuhteen kuin koko elämänkatsomuksenkin osalta. Ihan kaikki tuntuu natsaavan. Enkä mä ole vielä löytänyt yhtäkään asiaa, joka tökkisi edes vähän.
Mutta koska mä olen ongelmapesäke, mulla on ongelma.
Mä en tiedä, heittäydynkö tunteideni vietäviksi ja annan itselleni luvan ihastua. Se ois todella helppoa. Vai pidättäydynkö tuntemasta yhtään mitään, ennenkuin tämä kaikki on varmemmalla pohjalla. Me ei olla tavattu vielä livenä, ja mä pelkään niin paljon että ekat treffit jää myös viimeisiksi. Että mies pettyy mun ulkonäkööni tai johonkin, ja koko homma lätsähtää. Mulle on käynyt niin ihan liian monta kertaa, enkä haluaisi taas pettyä.
Mutta ne kaikki muut kerrat.. ei ne ole olleet tämmöisiä. Ei ne miehet ole olleet tuommoisia, vaan niissä jokaisessa on ollut joku juttu joka mua on hiertänyt. Tää on ihan erilaista.
Ja hei, älkää tulko varoittelemaan narsisteista. Mä olen elänyt sellaisen kanssa joskus, joten tiedän ne tyypit. Mun narskututka on tehokkaampi kuin varmaan kenenkään toisen. Tää tapaamani mies ei ole yhtään sellainen. Eikä tässä jutussa ole yhtään mitään sen suuntaista, että mun pitäis epäillä asiaa..
Järki kannattaa aina pitää mukana kun on "tuntemattomasta" kyse, mutta eihän sitä kenenkään kanssa saa suhdetta syntymään jos siihen ei uskalla heittäityä.
