Annanko koiran pois?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja möksö
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

möksö

Vieras

eli tilanne on se että meidän vuoden ikäiselle koiralle ei tahdo riittää aikaa sitten niin millään.
Koira viettää ulkokoiran elämää syystä että ensinnäkin se on rotu ominaisuuksiltaan ulkokoira toisekseen siksi että yksin ollessaan se repii ja hajoittaa kaikki paikat......

Ongelma on nyt siinä että mun omatunto soimaa koko ajan kun se joutuu elämään tuolla häkissä... toisinaan on päiviä että en ehdi viedä muuta kuin ruokaa sille aamulla ja illalla..... eikä se omatunto puhdistu parin tunnin lenkilläkään, silti se on 22h yksin siellä.....

Mä halusin ottaa sisäkoiran ja kyllä tämä rotu useimmilla on sisäkoiranakin mutta ukko rakensi sille tarhan ulos koska se ihan oikeasti laittoi kaikki remonttiin öisin ja pois ollessamme.....

Mulla niin kaihertaa tuo koiran olo että olen jo suunnitellut soittaa kasvattajalle että saanko hankkia koiralle paremman kodin vai haluaako se sen takaisin itselleen....

mitä teksittä?
 
minä luovuin viikonloppuna juuri koirasta, syitä on miljoona mutta silti on ikävä. ajattelin paljon myös sitä, että näin on parempi nimenomaan itse koiralle. ei häkkikoirat ole onnellisia, ne on seuraeläimiä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ..:

Itse tunnen että koira olisi tosi onnellinen jossain maaseudulla jossa lähin naapuri on kilometrien päässä... sais kirmata vapaana jonku koira kaverin kans....

Kaveria olen kans pohtinut mutta paraneekohan tuo asia silläkään.....
 
Alkuperäinen kirjoittaja plääh:
miksi ette pidä koiraa kotona ollessa vapaana sisällä ja yöt/poissa ollessa häkissä? onko sen pakko olla siellä pihalla

Nyt on ollut paljonkin sisällä kun on reenattu tätä vieraiden kohtaamista, sillä on siinä vähän tekemistä,

saa kyllä olla sisälläkin ei kyllä joka päivä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
minä luovuin viikonloppuna juuri koirasta, syitä on miljoona mutta silti on ikävä. ajattelin paljon myös sitä, että näin on parempi nimenomaan itse koiralle. ei häkkikoirat ole onnellisia, ne on seuraeläimiä!

Itse tunnen että koira olisi tosi onnellinen jossain maaseudulla jossa lähin naapuri on kilometrien päässä... sais kirmata vapaana jonku koira kaverin kans....

Kaveria olen kans pohtinut mutta paraneekohan tuo asia silläkään.....

en usko että paranee. koiria kun näkee häkeissä, vaikka on monta niin ei ei.. haukkua räksyttävät vain ihmisten perään siellä reppanat. minä just kans haaveilen, että mun koira pääsis maalle kirmailemaan, nauttii siitä niin suunnattomasti. on nyt takaisin kasvattajalla, hän sitten etsii uuden kodin. ehti olla meillä 3v.
 
Miten se kasvattaja suhtautui siihen että palautat koiran?

Itselläni tuntuu että mua hävettää soittaa sille ja sanoa et voisitko sä nyt ottaakin tän takaisin kun ei tästä tule mitään.....

Olen aikanani kovan hinnan koirasta maksanut ja työntänyt siihen rahaa aika hurjasti, tässä on oltu mukana 110 %:sti...

nyt sitten soittaa ja sanoa että tuon pois.... se oli muutenki aika rujo ukkeli, mitähän tuo tuumais.....

ihan asiallisesti, harmitteli meidän tilannetta ja sanoi ettei sille vaan mitään voi. koirassa ei mitään vikaa ole, nyt vaan ei meidän perheen aika, terveys, energia ja tila riitä koiralle :( tämä oli jo toinen kerta, yritettiin aiemminkin luopua (samasta koirasta), vietiin suoraan uuteen kotiin, mutta oli niin huono paikka että haettiin takaisin ja koitettiin vielä pitää itsellä. nyt sitten luovuttiin lopullisesti.. toivon kovasti, että nyt löytyy kunnon koti!

kyllä muakin hävetti ilmoittaa asia kasvattajalle. mut kyllä hyvä kasvattaja ymmärtää asian ja koiran parastahan se on, että uusi, enemmän koiran tarpeita vastaava koti löydetään :)
 
Yhteistyössä