V
"vieras"
Vieras
Kymmenkunta kerjäläista lampsi eilen Kelan konttoriin Trondheimissa ja ilmoittautui työnhakijoiksi. Samalla reissulla he anoivat kerjäläisiä Trondheimissä edustavan lakimiehen Farhad Amarun suosituksesta myös asumistukea.
Sen verran realisti Amaru on, ettei hän usko tukea heltiävän, mutta hänellä onkin taka-ajatus.
Haluan testata asiakkaitteni mahdollisuuden saada asumistukea Norjassa. Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen mukaanhan valtiot tunnistavat jokaisen oikeuden sosiaaliturvaan sosiaalivakuutus mukaan lukien, maalaili Amaru, joka ei voi olla niin tyhmä, ettei ymmärrä tämän tarkoittavan kunkin valtion omia kansalaisia.
Varmistuakseen siitä, voiko kuka hyvänsä tulla tuosta vain notkumaan Norjaan valden piikkiin, Amaru on ajatellut viedä jutun oikeuteen Kelalta todennäköisesti tulevan hylsyn jälkeen.
Laskemme sen varaan, että asumistukea ei heru, koska asiakkaani eivät täytä kaikkia sen saamisen ehtoja. Tuen eväys antaa meille perusteen kokeilla asiaa tuomioistuimessa. YK:n yleissopimus käy kuitenkin yli Norjan lainsäädännön, Amaru sanoo.
Farhad Amaru arvelee, että on Norjan kansankin intresseissä selvittää ETA-alueelta tulevien oikeudet ja kokee tekevänsä suurenkin palveluksen koko maalle.
Trondheimin keskustan Kela-konttorin johtaja Hilede Merete Bygland sanoo yleisesti oletettavan, että Norjaan töitä etsimään saapuvat ETA-maiden kansalaiset maksavat maassa notkumisesta koituvat kustannukset omasta pussistaan. VG Nett - Forsiden - VG Nett