Minulla on 7 kuukauden ikäinen poika, joka on koko ikänsä ollut herkkämahainen. Ensimmäiset kolme kuukautta meni kanniskellessa, mutta silloin ajattelin, että johtuu vain maidon suihkuamisesta imetettäessä ja on koliikkia. Sitten on ollut rauhallisempia ja vatsavaivaisempia kausia tähän ikään asti, kunnes puolivuotiaana tuli maitoallergiaepäily, ja jonotamme nyt testeihin, jotka ovat kuukauden sisällä.
Yöt ovat olleet tasaisen risaisia koko ajan. Nyt olen ollut maidottomalla ja viljattomalla dieetillä jo noin kuukauden, ja päivisin ei vatsavaivoja juuri enää ole. Sen sijaan yöt kupataan tissiä ja vääntelehditään entiseen malliin. Alan olla aika yliväsy, koska perheeseemme kuuluu myös touhukas 2-vuotias, enkä ehdi levätä päivällä.
Miten on, onko ihan tuhoon tuomittu juttu lopettaa pikku hiljaa tissitakiaisen imetys? Ajatuksena olisi, että voisin antaa viikonloppuisin vauvan miehen hoitoon yöksi ja saisin edes joskus LEVÄTÄ. Onko muilla ollut imetyksen lopettamisesta hyötyä öihin? Jos on, mitä erityiskorviketta olette alkaneet kokeilla, ja oletteko saaneet sitä varten heti reseptin, vai oletteko ostaneet ilman reseptiä aluksi? Meillähän on täysin mahdollista, että allergiaa ei ole, mutta en ennen testejä uskalla enää taviskorviketta kokeilla.
Ainoa asia, mikä tässä mietityttää, on pojan terveys. Pelottaa, että jos oman väsymyksen vuoksi lopetan imetyksen, joudun vain ojasta allikkoon, kun alkaa sopivan korvikkeen metsästys, ja poika jää vaille äidinmaidon hyötyjä. Eli allergisoituu pahemmin...? Lopuksi ikää...? Toisaalta tiedän, että minun pitäisi ajatella myös omaa jaksamistani, koska minusta pitäisi riittää äitiä myös 2-vuotiaalle, eikä huusholli pyöri, jos kotona oleva vanhempi uupuu liikaa.
Mies osallistuu aktiivisesti arkeen, mutta molemmat alamme olla aika väsyneitä, ja allergiatesteihin on vielä melkein kuukausi. Eli kaikki vinkit ja ajatukset otetaan ilolla vastaan!