Vauva tulee kohta 7 viikkoa ja kakka ollut jo varmaan 4 viikkoa vihreää, siis ihan vihreää, keltaisesta ei tietoakaan, hyvin löysää ja haisee myös aika pahalle. Noin viisi päivää sitten muuttunut tosi pahanhajuiseksi ja limaiseksi, siis koostumus aika erilainen. Sellaista hyllyvää keittoa, joka välillä valuu reisillekin. Lisäksi paljon ilmavaivoja. Ajoittain myös atooppista ihottumaa poskissa ja otsassa ja kun laita lapsen mahalleen lattialle, ei nykyään enää ollenkaan nostele päätään, vaan hinkkaa kasvoja alustaa, ikään kuin ihoa kutittaisi.
Me käytiin lastenlääkärillä muutaman päivä sitten ja hänen mielestään kakka voi olla vihreää ja erilaista koostumukseltaan, mutta silti jäi epäilys, että kaikki ei ole kunnossa (myös neuvolan neuvontapuhelimesta epäiltiin allergiaa oireiden perusteella). Lääkäri sanoi, että jos vauva voi muuten hyvin, niin ei syytä huoleen. Minusta on kuitenkin outoa, että kakka on viikkokausia vihreää ja tämä haiseva limaversio ei tosiaan vaikuta minusta normaalilta. Kakan teko tekee myös kipeää, vauva vääntelehtii ja itkuu ja sitten se ja se tulee pomminlailla vaippaan. Kakkaa tulee ehkä 6 kertaa vuorokaudessa, on hieman vähentynyt limaisuuden myötä.
Kuulostaako allergialta ja pitäisikö hankkiutua allergologille? Osaako joku suositella sellaista pääkaupunkiseudulla?
Terv. huolestunut mami

Viimeksi muokattu: