Alkuraskaus ja epäusko

Selkeästi plussanneena x3 rv 6+2 kärsin kovasti epäuskosta, on niin vaikea uskoa asiaa todeksi koska tähän asti olen selvinnyt melko helpoilla oireilla.

Onkos muilla vastaavaa? Taas on sellanen olo että tarttis lampsia apteekkiin ja taas pissiä purkkiin ja testata. :)
 
Paljon onnea plussasta =) (tai kolmesta sellaisesta ;) Mulla oli alussa myös tosi epäuskoinen olo ja en voinut millään uskoa et olisin oikeasti raskaana. Ja testejä tein varmaan viis. Se huoli aina hetkeks helpotti ja sit tuli taas pelko et onko kaikki hyvin.. mulla oli suht helpot nuo oireet myös, oksentaa taisin alkuraskaudessa kokonaiset kaksi kertaa.. oli välillä huonoa oloa ja väsymystä mut en osannut sit sanoa johtuuko raskaudesta vai ei =D
Onko sulla eka lapsi kyseessä?
Kyllä se pieni siellä kasvaa pikkuhiljaa, ja nopeasti aika loppujenlopuks menee=)
Elokuunvaavi 19+1
 
Joo, ekaa odotan. Ens viikolla eka neuvola-aika.

Pyrin suhtautumaan asioihin rauhallisesti mutta kyllä sitä huomaa omaa elimistöään melko tarkkaan kuuntelevan. Ajatuksissa on ollut että ultran suhteen malttaisin odottaa siihen ekaa kunnallisen puolen tarjoamaan mutta toisaalta viisainta lienee mennä yksityiselle jos oikein alkaa hermostuttamaan koska suotta sitä itseään epävarmuudella kiusaa.

Mitään järjellistä syytä mulla ei ole hermoilla tai olla epäuskoinen mutta eipä se näytä mua estävän.
 
Tuttua, tuttua. Itse menen jo viikolla 10+5 eikä edelleenkään oireita enkä edelleenkään ole uskoa tätä todeksi.

Suosittelen kyllä yksityistä, neuvolan vehkeet eivät ole välttämättä niin tarkkoja. Meillä ei ensimmäisellä neuvolakerralla pikkuista meinannut löytyä millään ja jos ei oltais varhaisultrassa käyty yksityisellä aikaisemmin, niin oltais jääty siihen uskoon, että kaikki on mennyttä.

Onnea matkaan ja mielenrauhaa!
 
sgt
Samanlaisia tuntemuksia myös täällä...

Vaikkakin alussa ollaan mekin, rv 7+4.

Välillä väsyttää, välillä on vähän huono olo, välillä huimaa pikkusen, mutta kaikkea niin pienessä mittakaavassa, että tuntemuksia voisi olla ilman raskauttakin : /
Ainoa mikä on ja pysyy, on turvonneet ja kipeät tissit ;)

Mutta ehkä vaan on loppujen lopuksi hyvä, ettei enempää tai ainakaan pahempia oireita ole. Helpompi elää arkea, sitä jatkuu kuitenkin vielä pitkään, ennen kuin äitiyslomalle jää..

Mutta toisaalta taas kaipaisi jotain konkreettista "näyttöä" tai tuntemusta siitä, että näin on varmasti. Vaikea oikein "ymmärtää"...
Ultrakin tosiaan vasta vajaan 3 vkon päästä..
Kai tämä tästä vielä "todeksi" muuttuu... :)
 
Odotan myös ensimmäistäni ja raskaus on tähän asti ollut oireeton. Sitä yritti kuulostella kaiken maailman oireita mitä luki ja odotti tuleviksi, ja epäusko siinä valtas kun mitään ei kuulunu. Tuntui että ekaan ultraan olis ollu ikuisuus ja ehdein pelotella itteäni kaiken maailman nettipalstojen huonoilla kokemuksilla. Mutta kun sen ajan positiivisin mielin osaa odottaa, niin menee se aikakin nopeammin. ;)

Np-ultran jälkeen rv 12 sitä vasta todella uskoi että raskaana tässä ollaan. Hommasin sitten aika pian sen jälkeen vielä kotidopplerin :whistle:

Räpä & Kölliäinen 16+0
 
Joo just niinkuin räpä sanoi, positiivisin mielin vaan =) sen kotidopplerin mäkin hommasin sit ku oli viikkoja kasas muistaakseni 13 tai jotai.. ja helpotti oloa kyllä kummasti.. ja edelleen kun vielä ei ihan kaikkia pienen liikeitä tunne
 
Välillä väsyttää, välillä on vähän huono olo, välillä huimaa pikkusen, mutta kaikkea niin pienessä mittakaavassa, että tuntemuksia voisi olla ilman raskauttakin : /
Ainoa mikä on ja pysyy, on turvonneet ja kipeät tissit ;)
Näin juuri ! Toisaalta voi olla että vähättelen myös omia ajoittaisia pahoinvoinnin "aaltoja" koska olen vierestä seurannut 2 todella hankalaa alkuraskautta.
Myönnän että pelkään kokoajan sitä jos tulee hirvittävä useamman viikon yökkäily vaihe vaikka samalla se ehkä saisi mut myös uskomaan tilani..

Eikös tässä tilassa saa olla vähän höpö ? ;)
 
Moiks!

Ite meen nyt raskausviikkoja 18+4 ja koko raskaus on ollut lähes täysin oireeton. Nyt tietenkin jo maha jonkin verran kasvanut ja ekat liikkeet taisin bongailla eilen ja tänään aamulla, mitkä hieman tekevät raskautta todemmaksi. Mutta epäuskoinen olo on täällä kyllä ajoittain vieläkin : / Ehkä sitten kun liikkeet alkaa tuntumaan selvemmin niin tuntuu jo enemmän siltä, että on oikeesti raskaana. Mutta hiljaa hyvä tulee =)

Piianappula + pikku myy 18+4 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Olkaahan oikeasti onnellisia oireettomista raskauksistanne. Minä oksensin ensimmäiset 16 viikkoa joka päivä ja useamminkin, ei todellakaan kivaa. 2/3 oli kauheeta kipuilua alavatsassa, nyt rv n. 30 alkaa olo olla hyvä, ja kohta alkaa olla niin iso vatsa, että se haittaa ;) Eli raskausaika ei todellakaan ole ollut mitään herkkua.

Itse kävin ekassa ultrassa vasta vko 12 kunnan tarjoamana. Meillä siis ostopalveluna ja hienot oli heillä vehkeet :)
 
Mulla oli epäuskoa.. Testin tehtyäni en uskaltanut riemuita, kun ajattelin, että on tuulimuna tms. koska ei vaan tuntunut että olen raskaana :D Hyvin hyvin lieviä oireita oli, ja epäilin jatkuvasti koko raskautta. Onneksi mulla oli gyneaika viikolla 7 ja risat, ja gyne näytti mulle sitä alkiota ultralla :) Siitä sain varmuutta, että kyllä tämä hyvin menee. Nt-ultrassa varmuus vaan lisääntyi :) Nyt on 18+3 ja alkaa jo vähän jännittää tuleva rakenneultra.
 
Ihan yhtä epäuskosia täälläkin ollaan! Tai ainakin minä olen, mies ei niin. Väliin sitä toppuuttelen, että rauhassa vaan kun ollaan niin alussa, ehkä vähän ilkeää, kun toinen on niin ilonen... :/ Mutta minkä mä omille tuntemuksille mahdan. On se kuitenkin niin iso asia, että paljon se tarttee varmuutta, ennen kun sitä uskaltaa kunnolla iloita.. Tai ainakin omalla kohdalla.
Ensimmäinen neuvola tasan viikon päästä.. Pitkä tuntuu olevan aika ! :/

memmmeli ja pikkuinen rv 7+4
 
Mulla on kanssa ihan epäuskoinen olo vaikka vatsaa vääntääkin koko ajan ja etoo.. Huomaan miettiväni, että ehkä tää paha olo onkin vaan jotain vatsaflunssaa. Ihan hassua. Olin aina tähän saakka kuvitellut että positiivinen testi olisi vahvistanut tilanteen ja sitten ei tarvisi ihmetellä, mutta tässä sitä vaan odotellaan ekaa neuvola-aikaa ja varsinkin ekaa ultraa. Monta viikkoa jäljellä siihen vielä kuitenkin kun vasta kuudetta viikkoa vetelen.

Voi kärsimättömyys! :) Olis jo niin pitkällä että uskaltaisi kertoa muillekin.
 
mulla on ollut joka raskaudessa epäuskoinen olo. Olen aina plussan saatuani tehnyt vielä väh.5 uutta testiä..ei sitä vaan voi uskoa että on kolme onnistunutta raskautta,miksi juuri minulla on kaikki mennyt niin hyvin? saan todella olla onnellinen. nyt 33+1 viikot enkä oikein vieläkään usko että meille on tulossa taas vauva=)
 
Se on normaalia varmaan kaikille äideille miettiä nimenomaan alkuraskaudessa,että kaikki menisi
hyvin, onko siellä mahassa ketään jne.. Täytyy sanoa kahden lapsen äitinä, kolmatta odottaessani vk16
että on raskaus oireeton tai oireellinen, sitä miettii aina, onko kaikki varmasti hyvin. Ehkä se kuuluu tähän raskausvaiheeseen. Minä voin kahdesta ensimmäisestä aika hyvin alussa, ei oksentelua jne.. Nyt kolmas raskaus, ja oksensin kaksi ekaa kuukautta. Arvatkaa vaa mietinkö, onko jotai vialla. Eli ehkä tämä huolehtiminen/murehtiminen kertoo vain sen, että sinusta on tulossa äiti ja tuleva lapsesi on ajatuksissasi koko ajan :)
 

Yhteistyössä