Alkuhuuma loppu?

[vierailija]

Olemme seurustelleet mieheni kanssa reilun vuoden, ja luulen, että nyt viimeisetkin alkuhuuman rippeet ovat menneet.
Alusta saakka miehen kanssa on ollut todella helppoa ja luontevaa olla, olen aina voinut olla oma itseni. Oli meillä "lievä" alkuhuuma, mutta ei sellaista että toisesta olisi ollut aivan sekaisin - realismi ja jonkinlainen arki on ollut alusta saakka mukana.

Nyt tuntuu että se on kokonaan ohi, ja se on tuonut minulle henkilökohtaisen kriisin suhteeseen. Suhteemme on todella vakaa ja tasainen, todella harvoin meille tulee edes kinaa mistään. Kun olen miehen kanssa, minulla on yksinkertaisesti hyvä olla, meillä on hauskaa yhdessä, on todella luontevaa ja helppoa olla toisen kanssa. Arjessa en kuitenkaan tunne sellaisia suuria rakkauden tunteita, ei tässä yhdessä esimerkiksi telkkaria katsellessa ajattele, että "voi kun rakastan tuota niin paljon". Tässä kun ollaan niin ei tunnu mitenkään ihmeelliseltä. On vain mukavaa ja hyvä olla toisen kanssa. Uskon tämän olevan ongelmanani, ehkä alitajunnassa kuvittelen että pitäisi olla jotenkin hirveän rakastunut olo koko ajan, ja siten pelkään että nämä tunteet jota tässä suhteessa koen eivät olisi riittäviä. Luulen sen johtuvan siitä, kun entisessä suhteessani kaikki tunteet olivat räiskyviä, sekä rakkaus että viha, oletan että sellaiset voimakkaat tunteet ovat sitä mitä parisuhteen kuuluu olla. Tässä suhteessa tunteet ovat niin paljon rauhallisempia, tasaisempia.

Järjellä ajateltuna en tietenkään odota, että suhde olisi yhtä ilotulitusta alusta loppuun, mutta tämä saa minut ahdistumaan, kun tässä arjessa ei "tunnu mitenkään ihmeelliseltä", ja se saa minut ajattelemaan ettenkö sitten rakasta, kun ehkä kuvittelen että tässä pitäisi tuntea koko ajan itsensä kovin rakastuneeksi. Ero ei ole minulle edes vaihtoehto, tiedän haluavani olla tämän miehen kanssa, ja olen myös päättänyt sitoutua tähän.

Äh en tiedä, halusin vain saada ajatukseni ulos. Osaako joku neuvoa, miten pääsisin tässä kriisissä eteenpäin?

 

[Parasta arkea]

Kerrot minun mielestäni todella hyvästä suhteesta. Alkuhuuma kestää yleensä vuodesta kahteen korkeintaan ja sen jälkeen hyvä parisuhde jatkuu kuvaamanasi. Sinä tulet kyllä tottumaan asiaan, sillä rakasTUminen on huumaa, mutta rakAStaminen elämää sen arkisuudessaankin kuin myös halua sitoutumiseen, vaikka ei suuret tunteet räiskykään. Kyllä se halu sitoutumiseen tulee kuitenkin niistä hyvistä ja lämpimistä, luottamuksellisista rakastamisen tunteista, joita sinulla on.

Ei koskaan kannata verrata kumppania entisiin, koska jokainen suhde on erilainen. Miksi exät ovat exiä!!! -Ehkä siksi, että se ei kestänyt suhteen arkipäivää ja että siitä puuttui molemminpuolinen luottamus kumppaniinsa.
Toisekseen, olet aikuistunut, mutta kannat vielä muistoissasi ensirakkauden tuomaa hormonihuuruista rakastumisen tunnetta, joka meillä kaikilla on silloin määrittänyt tuota aikaa.

Muuten....elämä on enemmän tai vähemmän kriisistä toiseen selviämistä!

 

[vierailija]

Tuo aloitus voisi olla kirjoittamani. Samat tuntemukset täälläkin. Melkein alusta asti on tuntunut kuin oltaisiin vakiintunut pari. Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta se huuman tunne on ollut melko vähäistä. Tässä sitten mietin, että odotanko suhteelta liikoja vai pitäisikö sen hyvän olon riittää? Olen ollut myös suhteessa missä oli huumaa, mutta oli myös niitä huonoja fiiliksiä tosi paljon ja lopulta hän paljastuikin totaaliseksi k***pääksi.

 

[Onnistuva mies.]

Mihin tuo alkuhuuma perustuu, ja, tai onko se pelkkää seksuaalisuutta?

Voihan sitä ajatella niinkin, että ensin kaikki on uutta ja outoa, mikä muuttuu tutuksi ja turvalliseksi.

 

[vierailija]

Niin, onko se sitä seksuaalisuutta, joka ennenpitkää laimenee kuitenkin? Vai onko se jotain perustavanlaatuista fyysistä erilaisuutta, joka ehkä alkaa enemmänkin vaivaamaan jossain vaiheessa? Toisaalta toivoo sitä kipinöintiä enemmänkin ja taas toisaalta arvostaa sitä hyvää ja mutkatonta yhdessäoloa.
Ehkä se on vaan niin, että aika näyttää. Järki ja tunteet vuorottelevat. Järjellä ymmärtää, että tässä on hyvä, mutta se tunnepuoli kaipaa enemmän kipinää ja romantiikkaa.

 

[Parasta arkea]

Mihin tuo alkuhuuma perustuu, ja, tai onko se pelkkää seksuaalisuutta?

Voihan sitä ajatella niinkin, että ensin kaikki on uutta ja outoa, mikä muuttuu tutuksi ja turvalliseksi.

Kyllä selitys löytyy biologiasta = hormoneista, jotka saavat koko elimistön jonkinasteiseen häiriötilaan. Sitä se alkuhuuma on. Tilanne normalisoituu ajan kanssa eikä koko ajan olla "hälytystilassa".
Uusi ja outo tietysti kiehtoo, onhan se niin kaiken uuden kanssa, vaikkapa arkisen työn kanssa. Aluksi siihen panostaa ja keskittyy, kunnes se alkaa sujua rutiinilla.