Hippu
Olen aivan pulassa aviomieheni kanssa, joka on alkoholistin aikuinen lapsi. Hänen on ollut mahdotonta käsitellä ongelmiaan, ja side raittiiseen äitiin on edelleen vahva. Niin vahva, että olemme tänä syksynä olleet kymmenen vuotta yhdessä, eikä mies vieläkään halua viettää joulua kanssani. Olen ehdottanut jo muutamana vuonna, että laittaisimme viimeinkin oman joulun, mutta hän hermostuu puheistani ja haluaa mennä kotiinsa vaalimaan lähes hartaalta tuntuvaa muistoa alkoholismielämästä. Miehen isä on menehtynyt kuusi vuotta sitten viinaan, ja mieheni on ollut aivan lapsesta saakka vastuunkantajan roolissa perheessään. Hänen oli seurustelumme alussa vaikea muuttaa pois kotoa, ja hän salasi isänsä ongelman minulta lähes kaksi vuotta. Olimme tuolloin parikymppisiä, nyt olemme kolmekymppisiä ja naimisissa. Joulu on vain yksi esimerkki joka tuli mieleen koska tänään siitä puhuttiin. Ehdotin että kymmenen yhteisen vuoden kunniaksi laittaisimme jouluruuat yhdessä ja olisimme aattona kotona. Kyläilemään äidin luokse voisimme sitten mennä joulupäivänä. Tämä ei sopinut hänelle, reaktio on hyvin lapsenomainen, enkä saa keskusteluyhteyttä auki.
Ongelmat ovat seuranneet meitä koko yhteisen taipaleemme ajan. Mieheni muun muassa jäi kiinni kolme vuotta sitten pornoriippuvuudesta jota hän oli minulta piilotellut. Hän vannoin rajoittavansa harrastustaan ja katuikin silmieni edessä, mutta en oikein luota vieläkään kunnolla hänen sanaansa, sillä olen lukenut että AAL valehtelee erittäin sujuvasti koska on tehnyt sitä koko ikänsä eikä ymmärrä sen olevan väärin vaan se on tapa selvitä. Riitatilanteissa hän syyllistyy helposti ja suuttuu, eikä itse asia tule koskaan käsitellyksi. Hän on hyvin ehdoton juomisen ja juhlimisen suhteen, minkä ymmärrän, mutta se on joskus rasittavaa. Hän kyllä juo, mutta sille niin kuin kaikelle muullekin elämässä on ahdistavan selvät, pelottavat rajat, ja hän tuomitsee minut jos rikon jotain noista rajoista. Viimeksi viime viikonloppuna sain karmeat torut siitä kun kuljin koiramme kanssa hautausmaan viereistä tietä. Se häpäisee hänen alkoholisti-isänsä haudan kuulemma. Jälleen reaktio oli hyvin lapsenomainen, olin sanaton ja neuvoton sen edessä. Muuten hän on elämässään ihan menestynyt, joukkueurheilja ja suosittu kaveripiirissä, huolehtijatyyppi tosin sielläkin. Hänellä on hyvä tutkinto ja työ täsmällisellä alalla jossa vaaditaan kovaa kontrollia sielläkin. Olen itse enemmän humanisti ja taiteilijatyyppi, ahdistun rajoista ja kontrollista, ja sekin aiheuttaa nykyään entistä enemmän pään vaivaa välillemme. Ajauduin niin umpikujaan, että aloitin itse terapian vuosi sitten, vaikka mieheni tarvitsisi sitä yhtä paljon. Hänen tapansa käsitellä on kuulemma ihan yhtä hyvä tapa: hän ei halua puhua vaan kuulemma itse miettii asiansa selväksi enkä saisi hänen mielestään arvostella hänen tapaansa. Ehdotin pariterapiaakin, muttei käynyt. Hän käyttäytyy välillä todella itsekkäästi mielestäni kun ei halua edes katsoa peiliin ja miettiä tarvitsisiko hänen kasvaa henkisesti. Itse olen saanut apua terapiasta ja vauhtia omaan kasvuuni, ja olen kyllä yrittänyt sitä hänelle mainostaa.
Kaipaan todella neuvoja kuinka elää tällaisen ihmisen kanssa! Autattehan! Jos olet itse ALL niin kerro mitä päässäsi liikkuu sillä mieheni pään sisälle en vaan pääse. Tai jos olet samanlainen puoliso kuin minä, kerro kokemuksistasi!
Ongelmat ovat seuranneet meitä koko yhteisen taipaleemme ajan. Mieheni muun muassa jäi kiinni kolme vuotta sitten pornoriippuvuudesta jota hän oli minulta piilotellut. Hän vannoin rajoittavansa harrastustaan ja katuikin silmieni edessä, mutta en oikein luota vieläkään kunnolla hänen sanaansa, sillä olen lukenut että AAL valehtelee erittäin sujuvasti koska on tehnyt sitä koko ikänsä eikä ymmärrä sen olevan väärin vaan se on tapa selvitä. Riitatilanteissa hän syyllistyy helposti ja suuttuu, eikä itse asia tule koskaan käsitellyksi. Hän on hyvin ehdoton juomisen ja juhlimisen suhteen, minkä ymmärrän, mutta se on joskus rasittavaa. Hän kyllä juo, mutta sille niin kuin kaikelle muullekin elämässä on ahdistavan selvät, pelottavat rajat, ja hän tuomitsee minut jos rikon jotain noista rajoista. Viimeksi viime viikonloppuna sain karmeat torut siitä kun kuljin koiramme kanssa hautausmaan viereistä tietä. Se häpäisee hänen alkoholisti-isänsä haudan kuulemma. Jälleen reaktio oli hyvin lapsenomainen, olin sanaton ja neuvoton sen edessä. Muuten hän on elämässään ihan menestynyt, joukkueurheilja ja suosittu kaveripiirissä, huolehtijatyyppi tosin sielläkin. Hänellä on hyvä tutkinto ja työ täsmällisellä alalla jossa vaaditaan kovaa kontrollia sielläkin. Olen itse enemmän humanisti ja taiteilijatyyppi, ahdistun rajoista ja kontrollista, ja sekin aiheuttaa nykyään entistä enemmän pään vaivaa välillemme. Ajauduin niin umpikujaan, että aloitin itse terapian vuosi sitten, vaikka mieheni tarvitsisi sitä yhtä paljon. Hänen tapansa käsitellä on kuulemma ihan yhtä hyvä tapa: hän ei halua puhua vaan kuulemma itse miettii asiansa selväksi enkä saisi hänen mielestään arvostella hänen tapaansa. Ehdotin pariterapiaakin, muttei käynyt. Hän käyttäytyy välillä todella itsekkäästi mielestäni kun ei halua edes katsoa peiliin ja miettiä tarvitsisiko hänen kasvaa henkisesti. Itse olen saanut apua terapiasta ja vauhtia omaan kasvuuni, ja olen kyllä yrittänyt sitä hänelle mainostaa.
Kaipaan todella neuvoja kuinka elää tällaisen ihmisen kanssa! Autattehan! Jos olet itse ALL niin kerro mitä päässäsi liikkuu sillä mieheni pään sisälle en vaan pääse. Tai jos olet samanlainen puoliso kuin minä, kerro kokemuksistasi!