Alkoholistien aikuiset lapset.

[tildaj]

Olis kiva kuulla miten muut on kokeneet alkoholisti vanhemman/vanhempien kanssa kasvamisen vaikuttaneen elämään näin jälkeenpäin. Mitä pelkoja sinulla on? Miten alkoholismi vaikuttaa sinuun tänäpäivänä? Oletko itse ruennut jossain vaiheessa ryyppäämään?

 

[alkp]

.. Ja oletko hakenut apua/vertaistukea itsellesi ja miten se on auttanut?

 

["vieras"]

en ole tarvinnut apua asioiden käsittelemiseen. harva edes tietää lapsuudestani, koska en halua olla uhri ja rypeä menneisyyden haavoissa. siitä ei ole mitään hyötyä. en ole koskaan ryyppännyt rankasti ja koko ajan vähenee muutenkin alkoholin käyttö. minulla voi olla tietty erikoinen tämä tilanne, kun minusta se isän juominen ei ollut minun lapsuuteni pahinta antia. pahempaakin oli ja niistä on arpia, mutten niissäkään asioissa ryve. mennyt mikä mennyt, eihän pieni lapsi voinut asioihin vaikuttaa.

 

[Phoebsi]

Vastaan lyhyesti, voisi muuten tulla pitkä vuodatus jos alkaisi miettiä miten alkoholistiäiti on elämään vaikuttanut.

Pelkoja ei oikeastaan ole, ainoastaan joskus tulee mieleen jossain liikkuessa, että mitä jos hän tulee vastaan tai tulee jonnekin jossa tietää minun olevan (esim. työpaikka) ja alkaa räyhätä. Näin ei ole kyllä koskaan käynyt, mutta hänet tuntien, voisi käydä.

Alkoholismi vaikuttaa siihen, miten näen hänet ihmisenä ja miten näen muut, joiden tiedän olevan alkoholisteja tai joiden tiedän käyttävän runsaasti alkoholia. Suhtaudun heihin ehkä turhankin negatiivisesti, turhankin hyökkäävästi tai sitten todella välinpitämättömästi. Empatiaa en tunne ketään alkoholistia kohtaan, en edes omaa äitiäni.

En ole alkanut ryypätä. En myöskään ole absolutisti. Voin juoda viiniä ruuan kanssa, drinkkejä yökerhossa, boolia juhlissa, siideriä pari muuten vain vaikka saunan jälkeen... mutta en tykkää olla humalassa, se on typerä olotila, krapulasta puhumattakaan.

En ole hakenut vertaistukea, en ainakaan mistään A-anonista (?). Netistä kun lukee joidenkin kokemuksia, niihin samaistuu ja se lohduttaa, että en ole ainoa.

 

["yks vain"]

Itse en uskalla juoda paljon yhtään,pelkään seuraavaa aamua ( krapulaa ) ja sitten myös pelkään että myös itse voisin jäädä alkoholiin kiinni. Otan n. 3-4krt vuodessa ja silloin yleensä n. 4ploa lonkeroa.

 

["jotain"]

No ainakin on joutunut kovin nuorena jo ottaan vastuuta niin niistä omista vanhemmista kuin itsestäkin. Mä olen ollut se "huoltakantava" tyyppi, en lähtenyt koskaan sellaiselle "irtiotto"-linjalle jos niin vois sanoa. Kilttilapsi ja nuori olin ja moni asia linkittyi vanhempien juomiseen. Mulla vanhemmat oli sellaisia semi-juoppoja. Työt hoidettiin mutta sitten kun vloppu tuli niin pullo aukes. Eikä siitä otattu 1-2 siivua vaan pullot tyhjäks.

Olen käynnyt aikuisena läpi vaikean masennuksen, ajoittui kuopuksen syntymän jälkeiseen aikaan. Asioita ole terapiassa läpi käynnyt, ennen kaikkea sitä epäreiluutta että olen joutunut aikuistumaan tosi varhain ja kantamaan sitä huolta vanhemmistani (olen vielä ainut lapsi joten en voinnut jakaa asioita edes kenenkään kanssa). Ajan kanssa ole kyllä vanhemmilleni antanut anteeksi, heillä on ollut moninainen elämä ja sitä "tuskaa" on kai sitten yritetty helpottaa alkoholilla.

Oma kanta juomiseen on aika neutraali jos niin voi sanoa. Kännijuomista en oikein voi sietää, vaikka itsekin kyllä joskus juon humalan. Kannatan järkevää alkoholin käyttöä, sellaista jossa alkoholia otetaan kerralla vain se 1-2 annosta, vaikka sitten melkein joka päivä. Alkoholi ei ole pahasta silloin kun sitä ei oteta humaltumismielessä.Yksi viinilasi tuo esiin alkoholin parhaan puolen; rentouttavan tunteen, ilman että kontrolli omasta itsestä katoaa. Nollalinjaa en ole ajatellut, koen sen äärimmäisyydestä toiseen menoksi.

 

[BitchAl]

En muistanut lapsuudesta kotoa paljonkaan. Tiivis psykoterapia parin vuoden ajan auttoi. Psykosomaattiset oireet helpottuivat huomattavasti. En ole enää katkera ja vihainen.

Välit alkoholisti-isään ovat todella hyvät, koska hän meni itseensä, pyysi anteeksi ja on ollut raittiina 8 vuotta.

En juuri käytä alkoholia. Hätäännyn jos joku läheinen ihminen juo. Mieheni ei juuri käytä alkoholia takiani.

 

[Paholaisen kätyri]

Mä oon ite vielä melko nuori, kakskymppinen. Oon huomannut että jos kaikki tuntuu menevän paremmin kun hyvin niin siitä kaikesta hyvästä pitää väkisin vääntää jotain mielipahaa itselleen ja läheisilleen eli en osaa olla onnellinen koska en ole siihen tottunut.
Mulla on kaks kaveria kenellä on samantapainen lapsuus ja kummastakin olen huomannut eri reaktioita "traumoihin". Toinen kaveri vetää päänsä sekasin huumeista, rauhottavista ja viinasta. Toisen seurassa olen todistanut veren todella lentävän eli henkinen tuska siirretään fyysiseks, koska se on helpompi käsitellä.
Miten sitten itse reagoin? Olen käyttänyt huumeita, vetänyt niitä rauhottaviakin ja veri on lentänyt tästäkin naisesta. Jokainen asia taitaa vähän lähteä lapasesta. Olen erittäin impulsiivinen ihminen ja etsin keinoja helpottaa niitä mielikuvia ja sanoja jotka pyörivät päässäni joka hetki.

Haluan antaa anteeksi äidilleni, mutta en pysty. Tuska on ajoittain sietämätöntä. Ymmärrän jostain syystä äitiäni vaikken anteeksi voi vielä antaa. Meillä on sellanen outo side toisiimme, hulluja molemmat Kun äitini yritettiin tappaa niin heräsin keskellä yötä ja jostain syystä tiesin mitä on tapahtunut, äiti kärsii.
Tiedän että äiti pitää jättää oman onnensa nojaan jotta se pohja tulee jälleen vastaan. Tekee pahaa tehä näin, mutta se on pakko. Ovet pitää sulkee hetkeksi äitin edestä...

 

["mie"]

Mulla ei oikeestaan ole yhtään kaveria, koska en pysty luottamaan keneenkään. Joinakin päivinä pelottaa että mieskin lähtee jos se huomaa millanen olen oikeesti. Lapsillekaan en osaa aina olla kovinkaan hyvä äiti vaikka yritän. En juo oikeastaan koskaan, koska pelkään tulevani samanlaiseksi kuin vanhempani. isäni kanssa en ole missään tekemisissä ja äitiänikin näen noin kerran kuussa. On hankalaa viettää normaalia perhe elämää, kun ei oikeastaan tiedä millaista se on.

 

[Kantapään kautta]

Ei ole pelkoja mutta tuli opittua vanhempien kantapään kautta monia asioita joita ei kannata tehdä.

 

[Nainen 23v]

Kai vaikuttanut sillä tavoin että en esim. muista lapsuudestani mitään...
Jossain vaiheessa pelkäsin humalaisia miehiä, ja varsinkin sellaista äänenkorottamista, tuntui että sekoan siihen paikkaan.
En tiedä vaikuttaako tää vaikea isäsuhde (isä siis oli alkoholisti) siihen, että olen todella huono miesten kanssa silleen, kaipaan hirveästi huomioita (omalta mieheltä + muilta) jnejne.

 

["Heidi"]

Itse jouduin kärsimään väkivaltaisen alkoholisti-isäni käytöksestä vain 6-vuotiaaksi asti. Onneksi äitini tajusi ottaa siinä vaiheessa avioeron. Yölliset toistuvat painajaisuneni loppuivat eron myötä ja loppulapsuus oli onnellinen ja tasapainoinen ihanan yksinhuoltaja-äitini hoivissa. Tämän ansiosta en saanut mitään suuria traumoja, enkä ole tarvinnut apua asian käsittelemiseksi.

Nuoruusvuosina join reippaasti lähes joka viikonloppu, mutta mielestäni se oli ihan normaalia nuoren käytöstä, eikä liittynyt isäni juomiseen mitenkään. Kaverieni vanhemmat eivät juoneet, mutta kaverit juovat samalla tavalla kuin minäkin. Nyt vanhempana olen lähes absolutisti. Juon pari kertaa vuodessa pari siideriä.

Ainoa muistutus lapsuudestani on se, että juoppoa miestä en ole itselleni huolinut.