Meillä on 1-vuotias poika ja sain äskettäin tietää että odotan toista lasta. Emme ole virallisesti asuneet yhdessä enää n.1½vuoteen, isällä on juopottelukausia ja hän saattaa hävitä kuvioista n.viikosta - jopa 3 kuukauteen. Olen jotenkin vain ollut aina turhan helläsydäminen ja antanut anteeksi, mutten yksinkertaisesti enää jaksa. Hän juo aina kaikki rahat ja työpaikat ja tekee ties mitä ja huumeetkin ovat satunnaisesti kuvioissa.
Meillä on yhteishuoltajuus, ja haluaisin hakea yksinhuoltajuutta. Isä on ollut minua kohtaan usein väkivaltainen, olemme kerran käyneet oikeudessakin asti. Nyt hän on taas hävinnyt, ja pelkään hieman hänen käyttäytymistään koska hän useimmiten on väkivatainen humalassa. Hänellä on kuitenkin asuntooni avaimet. Hänellä on myös aiempi lapsi, jota hän ei saa edes tavata koska nainen sanoo hänen kerran olleen väkivaltainen myös lasta kohtaan. Elatusmaksuja hän ei maksa, mutta osallistuu usein muuten meidän elämäämme kun on selvinpäin. Hän on niinä aikoina ollutkin kiva ja mukava isä, mutta en tiedä uskaltaisinko luottaa häneen niin paljon että suostuisin tapaamisiin.
Olemme jokatapauksessa muuttamassa poikani kanssa toiselle paikkakunnalle, ja olen niin väsynyt tähän kaikkeen, etten jaksa tätä enää. Haluaisin hakea yksinhuoltajuutta ja koska isä on niin epätasapainoinen en välttämättä haluaisi hänelle tapaamisoikeuksia. Kerrankin hän oli vienyt lapsen vanhempieni luo ja lähtenyt itse ryyppäämään, äitini vain soitti ja luuli että olimme sopineet näin, mies ei siis ilmoittanut minulle mitään. Itse pelkään häntä niin paljon etten edes uskaltaisi nähdä häntä, hän kävi minuun kerran käsiksi myös silloin kun odotin tätä ensimmäistämme. Toivoisin siis että voisimme uudella paikkakunnalla saada salaisen osoitteen ja elää sitämyöten turvallisin mielin.
Tapaamisoikeuksia en haluaisi antaa koska pelkään että isä jättää useinkin hakematta lapsen jos ryyppää, enkä halua että lapsi joutuu aina vaan pettymään uusiin lupauksiin. Tai että lapset jäävät yksin nukkumaan kun isä käy baarissa tai joutuvat katsomaan juomista vierestä. Myös yksinhuoltajuuden saaminen olisi minulle tärkeää koska ryyppykausillaan isää ei saa mistään kiinni.
Minua pelottaa kovasti kaikki mikä on edessä päin, ja se etten kertakaikkiaan enää halua hänen kuuluvan elämäämme. En enää jaksa tälläistä enkä hallua että lapset joutuvat samaan tunnehelvettiin kuin minä.
Onko teillä kokemuksia tai tietämystä kuinka sosiaalihuollon ihmiset ovat tälläisiin tapauksiin suhtautuneet?
Meillä on yhteishuoltajuus, ja haluaisin hakea yksinhuoltajuutta. Isä on ollut minua kohtaan usein väkivaltainen, olemme kerran käyneet oikeudessakin asti. Nyt hän on taas hävinnyt, ja pelkään hieman hänen käyttäytymistään koska hän useimmiten on väkivatainen humalassa. Hänellä on kuitenkin asuntooni avaimet. Hänellä on myös aiempi lapsi, jota hän ei saa edes tavata koska nainen sanoo hänen kerran olleen väkivaltainen myös lasta kohtaan. Elatusmaksuja hän ei maksa, mutta osallistuu usein muuten meidän elämäämme kun on selvinpäin. Hän on niinä aikoina ollutkin kiva ja mukava isä, mutta en tiedä uskaltaisinko luottaa häneen niin paljon että suostuisin tapaamisiin.
Olemme jokatapauksessa muuttamassa poikani kanssa toiselle paikkakunnalle, ja olen niin väsynyt tähän kaikkeen, etten jaksa tätä enää. Haluaisin hakea yksinhuoltajuutta ja koska isä on niin epätasapainoinen en välttämättä haluaisi hänelle tapaamisoikeuksia. Kerrankin hän oli vienyt lapsen vanhempieni luo ja lähtenyt itse ryyppäämään, äitini vain soitti ja luuli että olimme sopineet näin, mies ei siis ilmoittanut minulle mitään. Itse pelkään häntä niin paljon etten edes uskaltaisi nähdä häntä, hän kävi minuun kerran käsiksi myös silloin kun odotin tätä ensimmäistämme. Toivoisin siis että voisimme uudella paikkakunnalla saada salaisen osoitteen ja elää sitämyöten turvallisin mielin.
Tapaamisoikeuksia en haluaisi antaa koska pelkään että isä jättää useinkin hakematta lapsen jos ryyppää, enkä halua että lapsi joutuu aina vaan pettymään uusiin lupauksiin. Tai että lapset jäävät yksin nukkumaan kun isä käy baarissa tai joutuvat katsomaan juomista vierestä. Myös yksinhuoltajuuden saaminen olisi minulle tärkeää koska ryyppykausillaan isää ei saa mistään kiinni.
Minua pelottaa kovasti kaikki mikä on edessä päin, ja se etten kertakaikkiaan enää halua hänen kuuluvan elämäämme. En enää jaksa tälläistä enkä hallua että lapset joutuvat samaan tunnehelvettiin kuin minä.
Onko teillä kokemuksia tai tietämystä kuinka sosiaalihuollon ihmiset ovat tälläisiin tapauksiin suhtautuneet?
