tästä aiheesta voi ihmisten kanssa keskustella maailman loppuun asti mutta haluaisin kuulla kokemuksia äideiltä asiasta.
itselläni on kohta 3kk ikäinen vauva joka on täysimetyksellä(vain hoidossa saa korviketta jos lypsettyä maitoa ei oo tarpeeksi). välillä iltaisin kun vauva on syönyt viimeisen kerran niin oon sitten juonut yhden siiderin tai lonkeron. vauvamme kun on sellainen että herää vasta 3-4 maissa syömään niin.
eilen olisi vissiin halunnut syyä vielä sen jälkeen kun nukahti, olin puolikkaan lonkeron juonut niin en halunnut syöttää mutta sitten nukahti kyllä kun nukutin uudestaan.
ja vasta kolmelta heräs syömään, eli ei tainnukaan olla nälkä.
tässä pari viikkoa sitten oltiin viettämässä iltaa isännän kanssa, tuli juotua monta kyllä illan aikana. (vauva oli yökylässä silloin). heräsin aamulla siihen että on rinnat ihan täydet, pumppasin ja kaadoin poikkeen kun epäilin että siinä oli vielä promilleja. kello oli puol seittemän ja viimeisen olin juonu 12, ja tölkkejä tyhjenty illan aikana ehkä joku 10.
mielestäni se ei ole väärin kun nauttii sen yks kaks illalla kun vauva nukahtaa, kun vaikka vauva herää niin pystyn häntä hoitamaan hyvin, ja vaikka korviketta voi antaa jos tulee ihan kauhee nälkä.
Miten teijän perheessä lapsen isän alkoholin käyttö?
mielestäni ei oo huonon äitiyden merkki tuo, ja ei oo sekään että vie hoitoon että pääsee ite tuulettumaan.