eli mies on ollut paljo pois kotoa,töissä plus remonttia sukulaisella.
mulla ollut omat vähäiset työni ja oon sitten yksinäisyyttäni alkanu suunnittelemaan sisustusta mökille ja ostellu tavaraa/askarrellu kaikkea.
jotenkin tuntuu että välit on viilenneet.
jostain hassusta syystä tunnen syyllisyyttä siitä että teen omia juttujani varsinkin sillon kun mies on kotona..johtuen varmaan siitä että ehkä tahallani yritän keksiä itelleni jotain että mies huomais sen ikävän ja yksinäisyyden,eli kostan..tyhmää!tiedän!
ja otan heti nokkiini jos mies ei ole kiinnostunu mun ideoista ja puheista.väsymystähän se vaan on,siksi mies ei tunnu kuuntelevan.ja lapsetkin alkaa heti huutamaan ja puhumaan taukoamatta kun isäntä saapuu kotiin.
sekavaa tiedän!
jos joku yhtään tajus mutta tarkotan että ollaan niinku kämppikset jotka velvollisuuden tunnosta kuuntelee toisiaan.
olen ollu nyt 5vuotta kotona ja nyt olen alkanut tuntea oloani yksinäiseksi,työstä huolimatta joka helpottaa!
ehkä mä vaan osotan mieltäni miehelle yrittämällä olla viileä häntä kohtaan kuin "jaa sä käyt täällä vaan nukkumassa,ei se mitään mulla on oma elämä ja menee loistavasti eikä oo ikävä yhtää"
mutta toi paha...
mä olen alkanu nalkuttaa pikkuasioista...se ärsyttää mua itteä varmaan enemmän ku miestä..mä käyttäydyn niinku pikkulapsi huomionkipeydessään!
mitä tässä nyt pitäis tehdä..annanko vaan olla vai pitäskö keskustella rehellisesti siitä miltä tuntuu vai vaan odottaa et tilanne paranee aikanaan?
mulla ollut omat vähäiset työni ja oon sitten yksinäisyyttäni alkanu suunnittelemaan sisustusta mökille ja ostellu tavaraa/askarrellu kaikkea.
jotenkin tuntuu että välit on viilenneet.
jostain hassusta syystä tunnen syyllisyyttä siitä että teen omia juttujani varsinkin sillon kun mies on kotona..johtuen varmaan siitä että ehkä tahallani yritän keksiä itelleni jotain että mies huomais sen ikävän ja yksinäisyyden,eli kostan..tyhmää!tiedän!
ja otan heti nokkiini jos mies ei ole kiinnostunu mun ideoista ja puheista.väsymystähän se vaan on,siksi mies ei tunnu kuuntelevan.ja lapsetkin alkaa heti huutamaan ja puhumaan taukoamatta kun isäntä saapuu kotiin.
sekavaa tiedän!
jos joku yhtään tajus mutta tarkotan että ollaan niinku kämppikset jotka velvollisuuden tunnosta kuuntelee toisiaan.
olen ollu nyt 5vuotta kotona ja nyt olen alkanut tuntea oloani yksinäiseksi,työstä huolimatta joka helpottaa!
ehkä mä vaan osotan mieltäni miehelle yrittämällä olla viileä häntä kohtaan kuin "jaa sä käyt täällä vaan nukkumassa,ei se mitään mulla on oma elämä ja menee loistavasti eikä oo ikävä yhtää"
mutta toi paha...
mä olen alkanu nalkuttaa pikkuasioista...se ärsyttää mua itteä varmaan enemmän ku miestä..mä käyttäydyn niinku pikkulapsi huomionkipeydessään!
mitä tässä nyt pitäis tehdä..annanko vaan olla vai pitäskö keskustella rehellisesti siitä miltä tuntuu vai vaan odottaa et tilanne paranee aikanaan?