H
Harmaana tänään
Vieras
Aina sama juttu, siis vuodesta toiseen ja tänään sitten lopulta loukkaannuin. Mutta lammas kun olen niin eipä tullut sanottua mitään. Taaskaan.
Homma menee joka kerta näin: Istun anoppilassa nojatuolissa koira sylissä, raskaanakin olen ja mahan kanssa nouseminen vähän normaalia työläämpää. No, se nyt on sivuseikka mutta siis.. Pyydän mieheltäni, että "Jussi, antaisitko mulle lasin vettä?" Mies ei ehdi tehdä elettäkään vielä noustakseen kun anoppi jo jalkavaivaisena nousee ylös ja hädissään toteaa "ei, ei Jussi sun tarvi nousta kyllä minä annan!!"
Siis ei anna mun ja mieheni keskustella keskenämme ja käydä ihan normaalia keskustelua mitä omankin katon alla käydään jo kuudetta vuotta.. "Suojelee" poikaansa joka asiassa ja tulee väliimme, usein myös nollaa ja ohittaa mielipiteeni. Vaikka poikansa sanoisi mitä niin äitinsä on samaa mieltä. ÄRSYTTÄÄ!!!
Jos yritän ajatella asiaa toisinpäin, että minun äitini aina olisi "minun puolellani" miestäni vastaan niin johan se alkaisi ärsyttää minuakin.
Tänään tilanne meni niin, että sanoin anoppilassa miehelleni, että "Mennäänkö Jussi vähäksi aikaa ulos?" (Oli taukoa sateessa ja koko päivä oltiin oltu sisällä) Miehen ilme oli vähän, että "ei nyt huvittaisi" ja tiesinkin, että ei sitä huvita mutta kysyin kuitenkin. Mitä tekee anoppi.. Katsoo miestäni hädissään ja toteaa päättäväisesti, että "Nyt ei mennä minnekään ulos". Siihenkös miehenkin on sitten helppo tuumata, että "Joo, ei mua oikein huvita.." Ja anoppi on tyytyväinen kun hänen kanssaan ollan samaa mieltä ja hän on niin hyvä ihminen kun onnistui taas pelastaa pojan kamalan vaimon toiveelta.
ÄRSYTTÄÄ!!! Eikö sille omalle pojalle voi ikinä sanoa vastaan tai olla edes hiljaa jos ei uskalla vastaan sanoa??
Mitä jos tämä sama meno jatkuu sittenkin kun lapsi on maailmassa..? Jos anoppi silloinkin ohittaa mielipiteeni??
Homma menee joka kerta näin: Istun anoppilassa nojatuolissa koira sylissä, raskaanakin olen ja mahan kanssa nouseminen vähän normaalia työläämpää. No, se nyt on sivuseikka mutta siis.. Pyydän mieheltäni, että "Jussi, antaisitko mulle lasin vettä?" Mies ei ehdi tehdä elettäkään vielä noustakseen kun anoppi jo jalkavaivaisena nousee ylös ja hädissään toteaa "ei, ei Jussi sun tarvi nousta kyllä minä annan!!"
Siis ei anna mun ja mieheni keskustella keskenämme ja käydä ihan normaalia keskustelua mitä omankin katon alla käydään jo kuudetta vuotta.. "Suojelee" poikaansa joka asiassa ja tulee väliimme, usein myös nollaa ja ohittaa mielipiteeni. Vaikka poikansa sanoisi mitä niin äitinsä on samaa mieltä. ÄRSYTTÄÄ!!!
Jos yritän ajatella asiaa toisinpäin, että minun äitini aina olisi "minun puolellani" miestäni vastaan niin johan se alkaisi ärsyttää minuakin.
Tänään tilanne meni niin, että sanoin anoppilassa miehelleni, että "Mennäänkö Jussi vähäksi aikaa ulos?" (Oli taukoa sateessa ja koko päivä oltiin oltu sisällä) Miehen ilme oli vähän, että "ei nyt huvittaisi" ja tiesinkin, että ei sitä huvita mutta kysyin kuitenkin. Mitä tekee anoppi.. Katsoo miestäni hädissään ja toteaa päättäväisesti, että "Nyt ei mennä minnekään ulos". Siihenkös miehenkin on sitten helppo tuumata, että "Joo, ei mua oikein huvita.." Ja anoppi on tyytyväinen kun hänen kanssaan ollan samaa mieltä ja hän on niin hyvä ihminen kun onnistui taas pelastaa pojan kamalan vaimon toiveelta.
ÄRSYTTÄÄ!!! Eikö sille omalle pojalle voi ikinä sanoa vastaan tai olla edes hiljaa jos ei uskalla vastaan sanoa??
Mitä jos tämä sama meno jatkuu sittenkin kun lapsi on maailmassa..? Jos anoppi silloinkin ohittaa mielipiteeni??
Paitsi että miehen isoäiti oli aikanaan tommonen... äiti ei 
ja sitte ku muksu syntyy niin teet heti selväks että sun sana on laki 
mä oon sitä toitottanu kun esikko oli pieni niin mun äidin sekä anopin aikana (vaikka muksu ei ymmärtäny vielä mutta tiedoksi muille) että ÄIDIN ja ISÄN sana on laki ja sitä on noudatettava 
meni perille 
