Älkää nyt ihailko ketään blogin kirjoittajaa, koska:

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ämppari
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

ämppari

Vieras
Kaikki ei ole todellakaan sitä miltä näyttää.

Tunnen hyvin ja henkilökohtaisesti parikin todella suosittua ja ihailtua bloggaajaa, joita kaikki ihailee ja kuvittelee, että lapset elävät ihanassa lintukodossa yms.

Kuten sanoin..kaikki ei todellakaan ole sitä miltä näyttä. En edes tiennyt yhden tuttuni olevan niinki tunnettu ja suosittu bloggaaja. Vielä muutama viikko sitten en edes tienny koko blogin olemassa olosta. Järkytyin lähinnä... En nyt tietenkään oleta, että niistä elämän nureista puolista kenenkään tarvitsisi kirjoitella. Blogin perusteella ihmisistä voi saada ihan väärän kuvan.

Tämä lähinnä niille, jotka uhraavat päivänsä kadehtimiseen ja oman huonommuuden murehtimiseen.

Tottakai on varmasti myös bloggaajia, jotka ovat ihan sitä mitä antavat ymmärtää.
 
Tulee mieleen ainakin yksi blogi, jota ylistetään hirveästi ja ajatellaat, että lapsetkin on enkeleitä. Ko. bloggaajan tyttö on samassa eskariryhmässä, kuin mun lapsi ja on oikeasti ikäisekseen ihan hirveä kiusaaja. Ihan heti eskarin alussa jouduttiin puuttumaan tytön käytökseen. Nimitteli ja haukkui muita koko ajan. Kerran kun hain omaa lastani eskarista, niin tää tyttö tokaisi "miksi sä et osta XXXX:lle hienompia vaatteita". Siinä se enkeli.. sisaruksista en tiedä.

Enkä todellakaan aio sanoa kenen blogista on kyse.
 
Jokaisessa blogin kirjoittajassa on varmaan jotain, jota voi ihailla. Vaikka sitten vaan sitä, että jaksaa pitää yllä sellaista kuvaa :)

Eiköhän me kaikki tiedetä, ettei se aina ole ihan sitä miltä päälle näyttää.
 
Tulee mieleen mun kaverin pitämä blogi, johon kaikki päivittelee miten teillä on varaa. Taisi joskus täälläkin olla avaus siitä, miten jollakin on varaa yms. Heillä on yli 400t euroa velkaa, mutta eikait tuollaista blogissa kerrotta. Muuten ovat kyllä ihan yhtä ihana poppoo, kuin antavat ymmärtääkin.
 
Mä ihailen aika moniakin blogeja, mutta tiedän että se on vain pintaraapaisu elämästä eikä blogin tarvitsekaan mielestäni esitellä kenenkään elämään läpikotaisin. Mä nautin siitä kun saan katsella kivoja kuvia sisustuksesta, käsitöistä, askarteluista jne. ja ihailen sitä että joku jaksaa pitää mielenkiintoista blogia. Ei mua kiinnosta, vaikka blogin pitäjä olisi livenä kusipää tai vaikka niiden kodissa haisisi suurimman osan ajasta kakkavaippa ja talo olisi täynnä sormenjälkiä ja lasten leluja :D (kiitos siitä, etteivät bloggaa niistä kakkavaipoista ja sormenjäljistä, en mä sellaista blogia haluaisi lukea!) Ehkä se on sellaisille pettymys, jotka kuvittelevat parin hyvänä hetkenä otetun kuvan ja muutaman postauksen tiivistävän koko sen bloggaajan elämän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ämppari;25151021:
Kaikki ei ole todellakaan sitä miltä näyttää.

Tunnen hyvin ja henkilökohtaisesti parikin todella suosittua ja ihailtua bloggaajaa, joita kaikki ihailee ja kuvittelee, että lapset elävät ihanassa lintukodossa yms.

Kuten sanoin..kaikki ei todellakaan ole sitä miltä näyttä. En edes tiennyt yhden tuttuni olevan niinki tunnettu ja suosittu bloggaaja. Vielä muutama viikko sitten en edes tienny koko blogin olemassa olosta. Järkytyin lähinnä... En nyt tietenkään oleta, että niistä elämän nureista puolista kenenkään tarvitsisi kirjoitella. Blogin perusteella ihmisistä voi saada ihan väärän kuvan.

Tämä lähinnä niille, jotka uhraavat päivänsä kadehtimiseen ja oman huonommuuden murehtimiseen.

Tottakai on varmasti myös bloggaajia, jotka ovat ihan sitä mitä antavat ymmärtää.

Yhtäkkiä,

tästä tuli

Tyrnävä-lanka!

Mitä kuuluu?
 
[QUOTE="vieras";25151126]Mä ihailen aika moniakin blogeja, mutta tiedän että se on vain pintaraapaisu elämästä eikä blogin tarvitsekaan mielestäni esitellä kenenkään elämään läpikotaisin. Mä nautin siitä kun saan katsella kivoja kuvia sisustuksesta, käsitöistä, askarteluista jne. ja ihailen sitä että joku jaksaa pitää mielenkiintoista blogia. Ei mua kiinnosta, vaikka blogin pitäjä olisi livenä kusipää tai vaikka niiden kodissa haisisi suurimman osan ajasta kakkavaippa ja talo olisi täynnä sormenjälkiä ja lasten leluja :D (kiitos siitä, etteivät bloggaa niistä kakkavaipoista ja sormenjäljistä, en mä sellaista blogia haluaisi lukea!) Ehkä se on sellaisille pettymys, jotka kuvittelevat parin hyvänä hetkenä otetun kuvan ja muutaman postauksen tiivistävän koko sen bloggaajan elämän.[/QUOTE]
Näin.
 
Ajatella, kaikki mikä on netissä ei ole totta tai on vain osa elämästä. Ajatella, on se ihmeellistä. Tarkoittaako tämä nyt sitten, että Salkkaritkaan eivät ole totta ja osa Facebook-päivityksistäkin on vain kaunisteltua totuutta... ajatella.
 
Minä ihailen kovasti parin sellaisen blogin kirjoittajaa, jotka tunnen tosielämässäkin.
Ihailen sitkeyttään, lempeyttään, ystävällisyyttään, avoimuuttaan, luovuuttaan jne.
Eivät nuo ominaisuudet siitä vähene, että bloggaavat. Oikeastaan päinvastoin: Muuhun ihailuuni liittyy myös ihailu uskalluksesta ja anteliaisuudesta.
 
Ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että blogistit jakavat koko elämänsä nimillä ja kuvilla iloineen ja suruineen.

Toki tällaisia blogaajia varmaan muutama löytyy, mutta melko harvassa ne ovat.

Vaikka blogisti parhaansa yrittäisi, olisi ihan äärimmäisen vaikeaa kertoa ihan koko elämästä siten, että kaikki osaisivat tulkita tekstin oikein. Joku saa siitä väkisinkin vääränlaisen kuvan. Joko vahingossa, tai sitten ns. tahallaan.
 
Minä tiedän pari sellaista, jotka pyrkivät bloggaamaan kaiken oleellisen.
Mutta siinäkin tulee vastaan se, mihin viittasit, eli se mitä itse kokevat oleellisemmaksi ei kaikkien muiden mielestä sitä välttämättä ole.
:)
 
  • Tykkää
Reactions: chef
Alkuperäinen kirjoittaja ämppari;25151021:
Tämä lähinnä niille, jotka uhraavat päivänsä kadehtimiseen ja oman huonommuuden murehtimiseen.

Tuota nyt ei kannata tehdä oli kuva oikea tai ei.

Muuten blogin antamaa kuvaa voi aivan hyvin ihailla, ihaileehan moni fiktiivisiä hahmojakin.
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="vieras";25151651]Jos blogin kirjoittaja on tosi nätti ja lapset ovat kauniita ja kotikin ihana niin tottahan sitä ihailee.
Mummeliisaa en voi ihailla.[/QUOTE]

Minä ihailen Mummeliisaa, eli väitteesi on siltä osin väärä. Tylsiä "täydelliset" blogit, vaikka toisaalta mielelläni luen myös KPE:tä :D

En tietoisesti ainakaan, kuitenkaan, kadehdi ketään blogistia.
 
Yhteistyössä