Tulee niin surullinen olo henkistä-ja fyysistä väkivaltaa kokevien naisten kirjoituksista, joita näkee tälläkin palstalla. Näitä tarinoita riittää Suomessa ja varmasti maailmallakin. Miksi nainen kestää niin paljon? Miksi lähteminen on vaikeaa? Olemmeko tosiaan niin yksin ja ilman verkostoja kun löydämme miehen? Jätämme KAIKEN taaksemme -ja sitten ei löydy paikkaa minne mennä. Ottaisitko luoksesi hakatun ystävättäresi? Ja tämän lapset? Moni on varmaan näin tehnytkin. Kiitos asiallisista kommenteista.
Alistuuko nainen liian usein?
- Viestiketjun aloittaja Rania
- Ensimmäinen viesti
Itse eläisin vieläkin suhteessa, jossa oli paha olla kaikin puoli. Irti en olisi ilman omaa isääni päässyt vaan aika varmasti eläisin vieläkin siinä suhteessa uskaltamatta lähteä pois.
Miksi sitten jaksoin sitä p****kaa on vaikea selittää. Sitä vissiin ajatteli, että kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu vaikka tosiasia oli ihan muuta.
Miksi sitten jaksoin sitä p****kaa on vaikea selittää. Sitä vissiin ajatteli, että kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu vaikka tosiasia oli ihan muuta.
Liian monelta naiselta puuttuu oma elämä: ammatti, työpaikka ja harrastuksia. Eletään perheen kautta ja miehen "siivellä". Sitten kun jotakin ikävää tapahtuu, lähteminen on monin verroin vaikeampaa, kun on hirmuisesti asioita järjestettävänä.
Ja kyllä, ilman muuta ottaisin pahoinpidellyn ystävättären lapsineen suojiini - sainhan itsekin apua, kun ex minut hakkasi.
Ja kyllä, ilman muuta ottaisin pahoinpidellyn ystävättären lapsineen suojiini - sainhan itsekin apua, kun ex minut hakkasi.
Ja että miksi?
Siksi, kun aina tulee se toinen nainen, joka karjuu; Pidät miestäsi tossun alla! Ei toista voi muuttaa! Sinun syysi se kuitenkin oli! Mikset anna miehelle tarpeeksi usein! Pojat nyt on poikia! tai Miehet nyt ovat miehiä!
Siksi, kun aina tulee se toinen nainen, joka karjuu; Pidät miestäsi tossun alla! Ei toista voi muuttaa! Sinun syysi se kuitenkin oli! Mikset anna miehelle tarpeeksi usein! Pojat nyt on poikia! tai Miehet nyt ovat miehiä!
Kyllä pitäisi olla sen verran arvostusta itseään kohtaan, ettei ala kenenkään kynnysmatoksi. Ei millään pahalla kenellekään, mutta minua henkilökohtaisesti ärsyttää kys. naiset. Avaan sateenvarjonkin valmiiksi.
T
The titityy
Vieras
Luulen että suurinosa suhteeseen roikkumaan jääviä naisia on läheisriippuvaisia ja siksi eivät osaa/pysty lähtemään.
http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=168
Ottaisin luokseni pahoinpidellyn naisen lapsineen ja koettaisin saada myös ymmärtämään että takaisin ei pidä mennä, kuten moni tällainen nainen menee. :/
http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=168
Ottaisin luokseni pahoinpidellyn naisen lapsineen ja koettaisin saada myös ymmärtämään että takaisin ei pidä mennä, kuten moni tällainen nainen menee. :/
Nii juu, otin mä ystävän luokseni.
Paikkasin ja putsasin ja myöhemmin kirosin, kun en voinut tehdä mitään, jotta mies joutuisi vastuuseen.
Paikkasin ja putsasin ja myöhemmin kirosin, kun en voinut tehdä mitään, jotta mies joutuisi vastuuseen.
Kyllä minäkin auttaisin ystävää. Mutta hänen olisi tehtävä valinnat ja se ei ole aina helppoa. Liian usein nainen palaa lapsineen takaisin helvettiin ja jokainen hakkaamiskerta voi olla viimeinen. On niin helppoa käydä työkkäristä hakemassa papereita ja oppaita opiskeluun, työpaikkoja ym., mitä iloa auttamisesta, kun toinen on itsensä kanssa niin matalalla, ettei pysty mihinkään. Silloin apua varmaan vain mielenterveystoimistosta.
O
online
Vieras
väsymys. lähteminen on yllättävän voimia vievää. Kun sen saa itsestään irti pitäisi olla joku paikka esim. turvakoti. (sinne kai kuitenkin menevät vain rajua fyysistä väkivaltaa, ei henkistä nujertamista kokevat) johon mennä ja jossa joku suunnilleen tekee kaiken puolesta, niin rajusti lähtö tuosta tilanteesta imaisee voimat.. Läheis riippuvuus ei tarkoita sellaista että roikkuu säälittävänä ihmisessä joka ei häntä halua, vaan on paljon syvempää riippuvuutta tietynlaisiin kuvioihin, tunteisiin ja tapahtumiin. (aivan kuten riippuvuus huumeisiin, tuo usein mukanaan myös riippuvuuden siihen pistämiseen, niin kummalta kuin se kuulostaakin)
Olen ollut ja jollain lailla olen vieläkin tilanteessa jossa miehen pois ollessa ajattelen että en halua enää nähdä enkä kuulla koko ihmisestä, kuitenkin kun hän ilmestyy olin liian väsynyt ja iloinen siitä että on joku jolle voi hetkeksi antaa huutavan vauvan jotta voin ripustaa pyykit kuivumaan, etten sanallakaan ole maininnut että ei saisi tulla. tai jos olenkin niin toinen vastasi vaan et tulenpas niin voimia siihen vänkääämiseen ei ainakaan löytynyt.
Olen ollut ja jollain lailla olen vieläkin tilanteessa jossa miehen pois ollessa ajattelen että en halua enää nähdä enkä kuulla koko ihmisestä, kuitenkin kun hän ilmestyy olin liian väsynyt ja iloinen siitä että on joku jolle voi hetkeksi antaa huutavan vauvan jotta voin ripustaa pyykit kuivumaan, etten sanallakaan ole maininnut että ei saisi tulla. tai jos olenkin niin toinen vastasi vaan et tulenpas niin voimia siihen vänkääämiseen ei ainakaan löytynyt.
Alkuperäinen kirjoittaja Rania:
Ei se asia ole ihan noin yksinkertaista..
Itselläni oli koulutus, oli työpaikka ja paljon ystäviä ja läheisiä sukulaisia, ja silti elin sitä helvettiä.
Samoin se nyt lehdissä ollut tapaus viimekesältä, kunnanvaltuutettu ja korkeasti koulutettu nainen, jonka mies murhasi.
Ei perheväkivalta ja alistuminen ole sidoksissa oikeastaan mihnkään koulutukseen, yksinäisyyteen tms asiaan.
Ja siinä se ongelma onkin et kun olet niin alistettu jo kotona, niin jos joku huomaakin kuin huonosti ne asiat on, ja ne hetket milloin saa elää sitä normaalin ihmisen elämää (töissä, ystävien luona ym) ei enää olekkaan niitä henkireikiä joiden aikana saa olla pelkäämättä ja kukaan ei syyllistä sua mistään, muuttuu samanlaiseksi (vaikkakin hyvää tarkoittaviksi) hetkiksi milloin joku paasaa sinulle siitä kuinka tyhmä olet kun et tajua lähteä, niin niistä on helpompi luopua, ja olla kuuntelematta niitäkin "haukkumisia"
Alkuperäinen kirjoittaja online:
Ei pidä paikkansa. Minä olen juuri henkisen väkivallan takia mennyt turvakotiin ja sieltä kautta järjestin elämäni uusiksi.
Ei ole sidoksissa..en tarkoittanut sitä. Vaikka olisi ammatti, niin oikein kun laitetaan ihminen kärsimään, niin menee itsetunto -ja alkaa olla vaikea pärjätä töissäkin. Tai mennä töihin. Tämmöisiin olen minä törmännyt. Yrittää myötäillä, ettei tarvitsisi hengestään päästä. Ehkä napakat naiset pääsevät hengestään nopeammin, kun laittavat miehelleen hanttiin? Ehkä kitumisesta tehdään selviytymiskeino, joissain tapauksissa?
O
online
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Sörhipöykerö:
en tiedä puhutaanko tässä vain hakkaamisesta, sellaista meillä ei ollut vain henkistä kynnysmattona pitämistä. Kuitenkin minulla ja useimmilla naisilla vastaavissa tilanteissa todellakin on oma elämä, minä opiskelen, tapaan ystäviä, en kylläkään enää harrasta mitään. minulla on yhäkin vähän tilanne päällä, vaikka emme edes asu enää yhdessä, minä kyllä pärjään ja olen aina pärjännyt. En todellakaan ole koskaan elänyt miehen siivellä, eikä kyllä kukaan muukaan tuntemani vähän vastaavassa tilanteessa oleva vaan se on täysin toisinpäin...
Silti olen oppinut ikävän tavan lukea miehen tunnetiloja ja antaa niiden vaikuttaa hurjan paljon elämäämme. Se lähteminen on kiinni siitä henkisestä koukusta irti pääsemisestä, joskus myös häpeästä. (jos siis kulissit kaatuvat lähdön myötä)
O
online
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Verenpisara:
ihan tosi, pitänee laittaa korvan taakse... josko pääsis lopullisesti eroon.
Alkuperäinen kirjoittaja Rania:
Juu, kaikki reagoi eritavalla..
Itselle taas se töissä olo ja se kaikki elämä sen kodin ulkopuolella oli se mikä mua piti pystyssä..voin vain kuvitella mitä se sit olis ollu jos sitä ei enää olis ollut :/
Mä luulen et yksi vaikuttava tekijä on myös se et ulkopuolelta tulee paineita, haukutaan yksinhuoltajia, haukutaan "liian helppoja eroja" , syyllistetään sitä uhria kun ei tiedetä mitä siellä kotona on oikeasti tapahtunut "nehän oli niin malliperhe, kaikki iloisia ja onnellisia" mutta kuka oikeasti tietää mikä se totuus on?
S
summer07
Vieras
kuinka paljon ny on kirjotettu murhista, jne ja aina se sama vastaus suvulta ja ystäviltä, kaikkki oli onnellisia, malliperhe jne!! kun ihminen vetää tiettyä roolia liian pitkään on siitä vaikea irtaantua. jos ystävät suurin osa on yhteisiä niin kuka nyt uskoisi vain minua, kaikki tulee syyttämään minua, minä jään yksin. nuo on varmaa aikapitkälti monella mielessä. tietysti myös toivo paremmasta tulevaisuudesta yhdessä ja rakkaus. rakkaushan ei siinä vaiheesa varmasti ole samaa kuin alussa, mutta uskon siihen että ihminen voi rakastaa toista vaikka hän olisi kuinka väkivaltainen, paha tai ilkeä mutta kyse onkin sitten että voiko elää yhdessä. moni ajattelee lasten takia, heille perhe säilyisi, mutta silloin jää se varjoon että pienikin lapsi vaistoaa asioita, vielä jos näkee väärinkohtelua niin mitä hyvää siinä lapselle on? parempi jos vanhemmat erossa ja osaavat silloin olla paremmat vanhemmat kuin yhdessä ja sotatantereena koti.
olen auttanut useampaa (kuin3) missä mies pahoinpidellyt tai muutoin kohtelee naista todella huonosti. oveni on aina auki, vaikka palaisikin kotiin ja kohta taas kolkuttelisi ovellani. olen pyrkinyt neuvomaan ja antamaan omaa aikaani ja apuani asioiden järjestelyyn, jne.. mutta se on sitten taas lähdettävä itsestä se lopullinen päätös.
en usko kovinkaan moni tyhmyyttään jää semmoiseen tilanteeseen elämään, meillä vain on tapana ehkä sitten järkeillä asioita (no itseppä ny auoin päätä tai no se oli töissä oishan se ollu kohteliasta et ruoka olis ollu valmiina, kyllä se tästä ny vaan ollu tiukkaa ni ukko purkaa minuun) ja uskoa parempaan. mä itse uskon siihen että kun lähtee viel "hyvän sään" aikana niin tulevaisuus on avoin, ehkä löytävät taas toisensa ja elämä todella sitä parempaa!!
olen auttanut useampaa (kuin3) missä mies pahoinpidellyt tai muutoin kohtelee naista todella huonosti. oveni on aina auki, vaikka palaisikin kotiin ja kohta taas kolkuttelisi ovellani. olen pyrkinyt neuvomaan ja antamaan omaa aikaani ja apuani asioiden järjestelyyn, jne.. mutta se on sitten taas lähdettävä itsestä se lopullinen päätös.
en usko kovinkaan moni tyhmyyttään jää semmoiseen tilanteeseen elämään, meillä vain on tapana ehkä sitten järkeillä asioita (no itseppä ny auoin päätä tai no se oli töissä oishan se ollu kohteliasta et ruoka olis ollu valmiina, kyllä se tästä ny vaan ollu tiukkaa ni ukko purkaa minuun) ja uskoa parempaan. mä itse uskon siihen että kun lähtee viel "hyvän sään" aikana niin tulevaisuus on avoin, ehkä löytävät taas toisensa ja elämä todella sitä parempaa!!
Alkuperäinen kirjoittaja Töllin Ruusa:
Niinpä! Esim. kun minä jätin eksäni, oma äitini oli sitä ieltä että niin ei yksinkertaisesti tehdä. Kaikki miehethän nyt sellaisia ovat. jne. ja mitä ne ihmisetkin nyt ajattelee...
Similar threads
Uusimmat
-
Trump haluaa kehittää itsenäisesti toimivan, tappavan tekoälyn armeijalle- Aloittaja: Echo
- Viestiä: 1
-
V
-
V
-
VAfganistanin muslimihallinto laillisti orjuuden ja perheväkivallan
- Aloittaja: vierailija
- Viestiä: 0
-
V
Kuumimmat
-
V
-
V
-
V
-
V
-
V
-
-
V