T
Turhautunut
Vieras
Olen 20-vuotias nainen ja olen nyt noin vuoden verran kärsinyt tulehduskierteestä alapäässäni. Aluksi tulehduksia oli muutaman kuukauden välein ja ne hoidettiin virtsatietulehduksina. Sitten viime syksynä oli oireettomampi kausi, kunnes nyt talvella tulehdukset taas alkoivat. Hain tavalliseen tapaan antibioottikuurin virtsatietulehdukseen, joka ei sitten kuitenkaan ottanut toimiakseen. Näytekkin oli puhdas. Seuraavaksi epäilin hiivatulehdusta ja sain kuin sainkin Diflucanilla oireet pois. Ja nyt taas, kirvelyä ja kamalaa poltetta niin virtsatessa kuin sen jälkeenkin. Paha haju. Vilunväristyksiä ja vessakäynnit kammottavat. Pahinta että molempien tulehdusten, sekä vtin että hiivan, oireet ovat minulla niin samanlaiset, että en erota niitä toisistaan. Tulehduskerrat ovat myös tihentyneet, nyt saan sellaisen n. kerran kuussa. Kellään kokemusta tälläisestä tulehduskierteestä missä vuorottelevat vti ja hiiva? Millä tähän saisi stopin? Muulla kuin lääkkeillä!
Olen ollut saman kumppanin kanssa jo pitkään ja sukupuolitauti on tapauksessani poissuljettu. Välillä saan tulehduksen yhdynnän jälkeen, välillä taas en. Olen huomannut, että tulehdukseni ajoittuvat usein kuukautisten alkamisajankohtaan ja että kuukautisten välillä en tulehdusta niin helposti saa. Mistähän tämä mahtaa johtua? Elintapani ja hygieniatapani eivät kuitenkaan vaihtele kuukauden sisällä. On kamalaa ajatella, että joko tämä taas toistuu kuukauden päästä. Kaivataan kipeästi neuvoja kaikkeen tähän! Tarkoituksena on lähitulevaisuudessa mennä gynelle, mutta ennen sitä tahtoisin kuulla myös muiden kokemuksia asiasta. Mistä olette löytäneet avun?