Alapää krakaa, mitä lienee tapahtumassa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja eikä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

eikä

Vieras
Tilanne tämä;

Mulla on taustalla vuosia sitten todettu rectoseele (peräsuolen laskeuma).
Muutenkin mulla toooooosi hidas aineenvaihdunta.
Aloin kesällä katsomaan vähän syömisiäni sekä liikkumaan entiseen tapaan ja tuloksena olen saanut painoa putoamaan kymmenisen kiloa (mutta siis kovalla työllä).

Ilokseni aineenvaihdunta on toiminut nyt aikastalailla hyvin, jopa pari kertaa toisinaan päivässä entisen kerta viikkoon tilalle (tilanne siis vuosia sitten pahimmillaan)

Nyt olen ajoittain saanut sellaisia hassuja tuntemuksia, jotka kyllä jäljittäisin peräsuoleen. Lähinnä ne tuntemukset ovat olleet suonenvedon tyyppisiä aina eiliseen saakka.

Eilen sitten tunne oli jatkuva aina kun liikuin. Paikallaan kun oli niin ei mitään.
Ajatukset karkasivat jo kaikkein pahimpiin sairauksiin:(
Koska halusin tunteesta eroon, niin otin parasetamolin, ei tehoa. Otin Burana 600:sen ja hieman tuntemus helpotti, muttei hävinnyt kokonaan.

Vessassa käynti ei mitään vaikutusta suuntaan tai toiseen.

Soitin sitten itselleni ajan lekuriin, mutta se on vasta parin viikon päästä.

Tänään tuo tunne on pois likitulkoon, mutta vieläkin kohdan voisin osoittaa sormella, jos siis voisin työntää sormeni kehoni läpi;)

Tilalla on tunne kuin olisi harrastanut rajuakin rajumpaa seksiä ratsastaen monta päivää putkeen (ei kokemusta, mutta voisin kuvitella...),mutta edes koko seksi sanaa ei ole mainittu saati harrastettu tässä talossa viimeiseen pariin kuukauteen.

Mitähän mun kehossa oikein tapahtuu??? Onko lisää laskeutumia tiedossa vai mikä mättää???
 
viimeksi keväällä ja se oli ok, kuten aina ennenkin.
Alapää tsekattu lääkärin toimesta vähän yli vuosi sitten.

En tosiaan ihan varmuudella sano, että tunne on peräsuolen puolella mutta olen 90%:sen varma. Ehkä n. 10 sentin päässä peräaukosta tuo tunne.
Nyt tosiaan koko jalkojen väli osittain takamus mukaanlukien jotenkin jäykänoloinen liikkuessa. Istuessa ei tunnu mitään.

[QUOTE="vieras";25133054]Ei kipu sitten paikallistu kohdunkaulakanavaan? Oletko käynyt säännöllisesti papassa?[/QUOTE]
 
Sä kuvailit aika hyvin mun tuntemukset jotka on johtunu sisäänpäin kääntyneestä häntäluusta. Sellainen löytyi kun odotin kakkosta ja kalevalaiselta jäsenkorjaajalta sain siihen avun. Nykyään ennen viikottainen kipu on poissa! Mutta siis tuskin sulla sama vaiva, kunhan kerroin.
 
enkä ole mitenkään satuttanut, kaatunut tms, itseäni viimeaikoina.
Kalevalaisella jäsenkorjaajalla olen itsekin käynyt rintaranka ongelmien vuoksi ja apu löytyi.
Tämän hetkiseen vaivaani tuskin löytyy apua nyt sieltä suunnasta...

Alkuperäinen kirjoittaja Määä;25133150:
Sä kuvailit aika hyvin mun tuntemukset jotka on johtunu sisäänpäin kääntyneestä häntäluusta. Sellainen löytyi kun odotin kakkosta ja kalevalaiselta jäsenkorjaajalta sain siihen avun. Nykyään ennen viikottainen kipu on poissa! Mutta siis tuskin sulla sama vaiva, kunhan kerroin.
 
Tunnetta ei tällä hetkellä enää tuolla syvemmällä vaan ihan kuin pyörällä ois ajellut pitkästä aikaa ja p..se tosi kipee. Ihan kuin alapään lihakset krampissa tai jotain. Wc- käynnit kuitenkin siis sujuu normisti eikä mitäänå vatsa yms. kipuja ole.

Onko jotain voidetta tai lääkettä millä tätä oloa helpottais? Päivystykseen en millään huomenissa viitsisi lähteä kun täällä meidän paikkakunnalla on ulkomaalainen lääkäri, joka ei ymmärrä puoliakaan puhutusta eikä potilaskaan sen enempää ymmärrä:(
Tosin en niin kipeä ole, että päivystykseen pitäisi mennäkään, mutta olo on kuitenkin kurja, että jos jotain apukonstia joku keksisi ensihätään.
 

Similar threads

Yhteistyössä