A
alas akt
Vieras
Container Financen toimitusjohtaja Harri Nordström kertoo Uudelle Suomelle ymmärtävänsä osittain, miksi kaikki satamaoperaattorit eivät ole palkanneet uusia työntekijöitä lakkoilevien ahtaajien tilalle.
- He ovat varovaisia, sillä tähän voi liittyä erinäistä rettelöintiä tai liiton (AKT:n) kostotoimia. Lisäksi lakon päättymisen jälkeen hommia lakon aikana tehneitä kohtaan uhkaa asiaton käytös, Nordström kertoo.
Nordströmin mukaan yksi lakon aikana töitä tekevistä ahtaajista on jo ilmoittanut, ettei hän uskalla tehdä töitä Kotkassa.
- On tapahtunut asiatonta käytöstä: työpöydän päällä nojailua ja uhkailua sekä tönimistä. Me ymmärrämme tämän täysin ja kyseinen henkilö pääsee töihin Loviisassa. Kaikille on sanottu, että asiattomaan käytökseen löytyy keinot: se on henkilökohtaiset syyt, varoitus ja menoksi, Nordström sanoo.
Nordström on sekä Multi-Link Terminalsin hallituksen että Oy Federation's Stevedore in Lovisa AB:n hallituksen jäsen. Multi-Link on pitänyt auki Vuosaaren satamaa auki koko lakon ajan ja avaa huomenna Kotkan sataman. Lisäksi Federation's Stevedore in Lovisa avasi tänään Loviisan sataman.
Vuosaaressa on koulutettu 17 hengen ahtaajaryhmä, Kotkassa koulutuksessa on toistaiseksi 6 henkilöä ja Loviisassa toimii saman verran.
Nordström kertoi Uudelle Suomelle eilen, että muut operaattorit ovat olleet kiinnostuneita Multi-Linkin värväystoimista, mutta osa on suhtautunut asiaan varovaisemmin. Työntekijöihin liittyvän uhkailun lisäksi "rikkuritoiminnalla" voi olla myös laajempia seurauksia.