M
Miesnäkökulma
Vieras
Meillä on otsikon kaltainen tilanne. Olen itse ei-akateemisesta perheestä, samoin kuin vaimonikin. Omat opintoni ja niiden jälkeinen ura sitten suuntautui tutkimukseen ja ammattimaiseen tieteentekoon. Vaimoni hankki keskiasteen koulutuksen, ja hänen työuraansa ovat pätkineet työttömyysjaksot. Aikuisella iällä hän sitten suoritti ammattikorkeakoulututkinnon, mutta on edelleen pätkätyöläinen.
Suomi on maa, jossa - manner-Eurooppaan verraten - väestö on ollut hyvin sosiaalisesti homogeenista. Useimmille korkeakoulutetuilla on laillani ei-akateeminen tausta ja siten sukuun ja tuttavapiiriin kuuluu sekä akateemisesti koulutettuja että ns. työläisammateissa (mukaanlukien valkokaulustyöläiset) toimivia.
Täten kansakäyminen on on ollut luontevaa, eikä erilaisia koulutustaustoja sen kummemmin perheessä kuin muussakaan yhteiskunnassa ole tullut edes ajatelleeksi.
Suomi on ollut myös maa, jossa sekä työtä että oppia on arvostettu. Täällä työtätekevien keskinäiseen tapakulttuuriin ei ole kuulunut oppineisuuden korostettu vähättely tai sille irvailu. Myös omaehtoinen itsensä kehittäminen on kuulunut suomalaisen työväenliikkeen kunniakkaisiin toimintamuotoihin. Nousukkuutta on puolestaan irvailtu sekä akateemisissa että ei-akateemisissa piireissä.
Näistä syistä johtuen Suomessa koulutukseltaan eritasoisten ihmisten liitot ovat myös yleisempiä kuin muualla. Täällä on tajuttu, ettei ihmisen sivistys ja äly riipu koulutustaosta ja että puolison valinnassa ratkaisevampia ovat muut tekijät kuin muodollinen oppisivistys.
Jos puolisoiden temperamentti, maailmankatsomus ja vaikkapa yhteisiin harrastuksiin liittyvät odotukset poikkeavat hyvin radikaalisti, niin silloin liitto on tietysti koetuksella. Samoin, jos keskinäiset keskustelunaiheet rajoittuvat vain arjen rutiineihin. Tällöin voi syntyä tilanteita, joihin tuolla ketjussa "Akateeminen nainen ja duunarimies" on viitattu.
Itse en tunnusta tietoisesti ajatelleeni, että vaimoni minua alempi muodollinen koulutustaso olisi jotenkin pönkittänyt itsetuntoani tai arvovaltaani perheessä. Kuitenkin, jos miehelle on jotenkin hyvin tärkeää olla perheen ns. pää, niin tilanne, jossa vaimo on paremmin koulutettu ja paremmin ansaitseva, voi olla rasitus. Tilanne kertoo tietenkin tuolloin lähinnä miehen kypsymättömyydestä, mikä puolestaan ei riipu koulutuksesta tai sen puutteesta.
Lukioiden, yliopistojen ja korkeakoulujen jatkuva tyttöistyminen luo kuitenkin tilanteita, joissa akateemisille naisille tulee olemaan vaikeaa löytää akateemista kumppania. Kuten myös miehille koulutusttasoltaan heitä vastaavia tai vähemmän koulutettuja naisia. Eli "epäsäätyiset" liitot yleistyvät jatkossakin, kuten mahdollisesti myös kumppanin puutteesta johtuva pakkosinkkuus.
Tilanteen valopuolena näen, ettei jatkossakaan ole pelkoa Suomeen syntyvästä koulutukseen perustuvasta luokkajaosta, koska perheissä ja suvuissa on edelleen eri tavoin koulutettuja ihmisiä, ja lapset kasvat tässä suhteessa hyvin moniarvoisessa kulttuurissa.
Suomi on maa, jossa - manner-Eurooppaan verraten - väestö on ollut hyvin sosiaalisesti homogeenista. Useimmille korkeakoulutetuilla on laillani ei-akateeminen tausta ja siten sukuun ja tuttavapiiriin kuuluu sekä akateemisesti koulutettuja että ns. työläisammateissa (mukaanlukien valkokaulustyöläiset) toimivia.
Täten kansakäyminen on on ollut luontevaa, eikä erilaisia koulutustaustoja sen kummemmin perheessä kuin muussakaan yhteiskunnassa ole tullut edes ajatelleeksi.
Suomi on ollut myös maa, jossa sekä työtä että oppia on arvostettu. Täällä työtätekevien keskinäiseen tapakulttuuriin ei ole kuulunut oppineisuuden korostettu vähättely tai sille irvailu. Myös omaehtoinen itsensä kehittäminen on kuulunut suomalaisen työväenliikkeen kunniakkaisiin toimintamuotoihin. Nousukkuutta on puolestaan irvailtu sekä akateemisissa että ei-akateemisissa piireissä.
Näistä syistä johtuen Suomessa koulutukseltaan eritasoisten ihmisten liitot ovat myös yleisempiä kuin muualla. Täällä on tajuttu, ettei ihmisen sivistys ja äly riipu koulutustaosta ja että puolison valinnassa ratkaisevampia ovat muut tekijät kuin muodollinen oppisivistys.
Jos puolisoiden temperamentti, maailmankatsomus ja vaikkapa yhteisiin harrastuksiin liittyvät odotukset poikkeavat hyvin radikaalisti, niin silloin liitto on tietysti koetuksella. Samoin, jos keskinäiset keskustelunaiheet rajoittuvat vain arjen rutiineihin. Tällöin voi syntyä tilanteita, joihin tuolla ketjussa "Akateeminen nainen ja duunarimies" on viitattu.
Itse en tunnusta tietoisesti ajatelleeni, että vaimoni minua alempi muodollinen koulutustaso olisi jotenkin pönkittänyt itsetuntoani tai arvovaltaani perheessä. Kuitenkin, jos miehelle on jotenkin hyvin tärkeää olla perheen ns. pää, niin tilanne, jossa vaimo on paremmin koulutettu ja paremmin ansaitseva, voi olla rasitus. Tilanne kertoo tietenkin tuolloin lähinnä miehen kypsymättömyydestä, mikä puolestaan ei riipu koulutuksesta tai sen puutteesta.
Lukioiden, yliopistojen ja korkeakoulujen jatkuva tyttöistyminen luo kuitenkin tilanteita, joissa akateemisille naisille tulee olemaan vaikeaa löytää akateemista kumppania. Kuten myös miehille koulutusttasoltaan heitä vastaavia tai vähemmän koulutettuja naisia. Eli "epäsäätyiset" liitot yleistyvät jatkossakin, kuten mahdollisesti myös kumppanin puutteesta johtuva pakkosinkkuus.
Tilanteen valopuolena näen, ettei jatkossakaan ole pelkoa Suomeen syntyvästä koulutukseen perustuvasta luokkajaosta, koska perheissä ja suvuissa on edelleen eri tavoin koulutettuja ihmisiä, ja lapset kasvat tässä suhteessa hyvin moniarvoisessa kulttuurissa.