N
Niiiin
Vieras
Joku möykky joka ei vielä aikoihin tunne mitään, ei ole älytasoltaan kalankaan veroinen eikä millään tavalla lähelläkään ihmistä, eikä edes nilviäistä?
Minulle omat alkiot tottakai olleet erittäin rakkaita, koska halusin näistä kasvavan vauvan. Olen kokenut useita kipeitä keskenmenojakin, itkenyt vaikka kuinka koska on ollut suuri pettymys ettei vauvaa tulekaan ja kaikki niin hankalaa.
En silti ymmärrä mitä merkistystä sillä on jos joku tekee abortin vaikka rahan vuoksi?
Se ei ole hyväksi henkisesti välttämättä ja siksi välttäisin sitä viimeiseen asti (ehkäisy) fyysisestikin ei mikään kevyin ratkaisu, mutta muuten aivan sama.
Enemmänkin sattumanvaraisesti kirjoitettu kirja jossa geneettinen tieto miten rakennetaan juuri seuraava vauva. Täysin sattumanvaraisella järjestyksellä, tätä kirjaa ei vain jatketa vaan suljetaan. Tämämn kirjan rakennusohjeilla on ehditty vasta muutaman kirjaimen verran eteenpäin. Kynttäkään ei ole vielä saatu aikaiseksi, ei hiussuortuvaa tai mitään kuplia kummempaa josta olisi joskus kasvanut jotain.
Niin että mitä ihmeen merkitystä? Vauvaa ei tapeta, ei lähellekään. Puhutaan nyt vaikka alle 12 viikon aborteista eikä mistään äärimaiden rv 28 aborteista.