H
Hoi
Vieras
Tuossa toisessa ketjussa (masennuslääkkeet ja unet) kirjoitinkin että olen aloittanut cipralexin äskettäin. Vasta toinen viikko menossa.
Sain lääkitykseen masennukseen, minkä oireita olivat itkuisuus, ärtyisyys raju ahdistuneisuus, yölliset kuolemanajatukset(siisherään yöllä ahdistukseen, ja mieleen tulee itsetuhomietteitä)
Lääkitys tuntuu väsyttävän mahdottomasti, toisinaan taas on hetkiä, esim kahvin juonnin jälkeen, että olen aivan ylikierroksilla ja hermostunut. Myös epätodellista oloa on tullut.Ja ärtyisyys mitä oli ennen lääkitystäkin, niin tiedättekö..Se on vain pahentunut
Aamut ovat todella vaikeita, ja nykyään herään kamalaan oloon. yhtään ei edes huvittaisi nousta sängystä, saatikka hoitaa lasta. Väsyttäsii ihna mahdottomasti, ja muutenkin olo tuskainen. Onko teillä kuulunut masennuksen kuvaan se että aamut ovt todella vaikeita? Lääke siis tuntuu vielä ennestään niitä pahentavan.
Välillä tulee toivoton olo, ettei tästä mitään tule..Lääke ei tunnu yhtään auttavan. Muutaman kerran on illalla ollut pieni hyvä hetki, ja olen ajatellut että nyt se tästä lähtee...Mutta sitten seuraavana aamuna se kostautuukin vielä pahemmalla ololla
'
Mistä saa toivoa että aurinko vielä paistaisi...
Uskon että saisin lohtua, jos joku jaksaisi kertoa, miten tuo paraneminen masennuslääkityksen kanssa lähti käyntiin? Alkoiko lääke kuinka pian auttamaan, ja oliko millaisia aloitusoireita? Itse käyn myös viikottain mtt:ssa juttelemassa.