Ajankäyttöongelma!! (kotirouvasyndrooma)

Miten ja kuinka paljon vietätte aktiivista aikaa vauvanne kanssa?

Tämän asian kanssa olen painiskellut siitä, kun vauva oli 2 kk ja enemmän hereillä. Rakastan poikaa ihan valtavasti. Suunnilleen joka päivä itken liikutuksesta kun se on niin ihana ja/tai kun katsoo kuvista miten on kasvanut ja kun vaatteita menee koko ajan pieneksi. Tunnen monta yli 1-v taaperoa eli tiedän että tämä on tässä nyt ja villakoirien pitäisi antaa juosta ja nauttia vain vauvasta mutta en voi. Pitäisi nauttia just näistä kuukausista!!

Ongelmana siis on ajankäyttö ja samperin kotityöt. Varmaan pitää heti kohta töihin ja olen aina ollut uraihminen. Kotona sitten olen laittanut itselleni hirveät paineet, että kun siis olen kotona niin täytyy olla koti kuosissa. Tuo on nimenomaan itseäni varten mutta tietetenkin myös muita ihmisiä kuten miestä (joka kyllä sanoo ettei mun tarttis tehdä muuta päivällä kuin hoitaa vauvaa) ja vieraita varten, joita käy kiitettävästi.

Kuten kaikki tiedätte on nämä jokapäiväiset hommat, ruanlaittoa, aamupuuhat, vauvan "pakollinen tekninen hoito" (vaipat imetys ymym.), harva se päivä jotain siivousta tai sen tapaista (esim usein pitää pyyhkiä pölyjä ja imuroida), joka päivä pyykkihommaa, joskus leipomista, asioilla käyntiä joskus päivisin vauvan kanssa jne.

Niin käytännössä päivät siis menee usein niin, että noiden "pakollisten velvollisuuksien" takia akuutisti sitten toivonkin, että vauva nukkuisi mahdollisimman paljon ja viihtyisi mahdollisimman hyvin itsekseen vaikak toisaalta haluaisin sen kanssa vain olla. Esim. kun syön aamupalaa ja käyn aamupesulla, on sitterissa. Myöhemmin ehkä viltillä parin lelun kanssa (ei viihdy kauan), kolmantena vaihtoehtona illempana käytän puuhamattoa. Noissa aina sen pitää viihtyä kun äiti suorittaa päivärutiineja.

Nukkumaan mennessäni kun luen Vauva-lehteä ja kun katson nukkuvaa kultaani, aina tulee valtava ikävä sitä ja haluttaisi vain ottaa syliin ja rutistaa. Monesti aamuisin onkin sellainen hetki että vain köllitään vierekkäin. Mutta pitkin päivää ei riitä aika.

Aina tietenkin seurustelen vauvan kanssa kun esim. vaipat vaihdan ja se onkin tosi seurallinen tapaus ja aina hymyilee ja naureskelee ja jokeltelee. Sitten jossain välissä saatan kellahtaa vauvan viereen viltille ja luetaan yhdessä kuvakirjaa. Aina kun vauva on sitterissä katselemassa minun keittiötouhuja, koitan niin paljon kuin jaksan samalla jutustella ja selittää tekemisiäni. Puuhamatolla annan enimmäkseen itsekseen repiä leluja. Jokusen kerran päivässä siinä viltillä siis leikin mutta hetket taitavat olla aika lyhyitä, leikitään leluilla, treenataan bodyä (siis kehitysvaiheen mukaan, ollaan leikitty käsillä, jaloilla, harjoiteltu istumista, ryömimistä ) lauletaan (tätä teen hoitopöydälläkin paljon). Mutta aina siis on jokin/jotkit kotihommat kesken ja tuntuu että kiireellä suoritan sitten vauvan kanssa olemista.

Miten tuo poikkeaa teidän vauvan kanssa leikkimisestä, mitä te leikitte sen kanssa ja kuinka paljon?? Kuulostaako yhtään tutulta tämä ongelma?

Mies on päivätöissä ja tykkää valtavasti vauvasta ja viettäisi/viettää sen kanssa aikaa ilman minua mutta aina sohvalla telkkari huutaen päällä, mistä en tykkää ja josta ollaan tapeltu niin monta kertaa että en jaksa enää sanoa, tuon takia monesti kuljetan vauvaa illalla minun puuhissa mukana ja viritän vaikka jotain mobilea sille katsottavaksi. Ja mies osaa tehdä kotihommia tavallansa, siivoaisi esim. viikonloppuna paljon mutta en tykkää sen laadusta, en koe siivotuksi jos en ole itse siivonnut ja siis en ole minun itseni asettama täydellinen kotirouva jos miehellä siivoutan, siksi koitan mahdollisimman paljon sen työpäivän aikana.

Pliis kommentoikaa! välillä koitan puolustaa huonoa omaatuntoani sillä, että onhan olemassa äitejä, joilla on monia pieniä, ei heilläkään sitä laatuaikaa yhdelle ole niin paljon. Ja en osaa enkä saata elää jos on lattiat täynnä murusia tai sentin pölykerros pinnoilla. Me otetaankin varmaan siivooja kun menen töihin, niin sitten ei aika mene vain töihin ja kotitöihin vaan jää edes vähän aikaa vauvalle.
[/quote]

 

Samoja ajatuksia täälläpäin... Nyt kaveri jo reilu yksi vuotias ja koen aina välillä syyllisyyttää, etten ollut hänen kanssaan tarpeeksi vauva-aikana. Mikäli nyt voisin tehdä toisin, en laittaisi pientä sitteriin vaan kantaisin paaaaaljon enemmän kantoliinassa, jolloin pikkuinen olisi mukana koko ajan, teenpä minä sitten mitä vain. Eli neuvoni sinulle voisi olla ensinnäkin kantoliina ja toiseksi siivoojaan hankkiminen. Meillä käy siivooja, mutta totuus kyllä on, että ei se paljoa auta, kun on niitä muita kotitöitä koko ajan. Niin, ja sitten ihan rehellisesti sanottuna aina välillä väyttääkin niin maan penteleesti... :ashamed:

 

Hmm... Eiköhän ne vauvat osaa vaatia sen ajan itselleen, minkä tarvitsevat. Jotkut niistä vaan viihtyvät varsin hyvin itsekseen ja toiset taas ovat hyvinkin pitkään sellaisia, että sylissä pitää saada olla.

Keskimmäisen lapsen kanssa podin syyllisyyttä, kun puuhattiin esikoisen kanssa isojen lasten juttuja ja tämä keskimmäinen vaan makoili ja seuraili sivusta - tyytyväisenä siis. Esikoinen olikin sitten ollut varsin vaativainen tapaus, joten ihmetystä riitti senkin vuoksi, että saako tuo tyttörukka nyt ollenkaan läheisyyttä, virikkeitä ja mitä sitä nyt onkaan. Mutta nyt kun tyttö on isompi, jo 3,5v, ymmärrän hänen saaneen kyllä kaiken minkä tarvitsikin. Siis, eiköhän tyttö jotenkin oireilisi, jos jotakin olisi vauva-aikana jäänyt vaille.

 

Meillä poika nyt 4,5kk ja alkuun tuntui, ettei mitään saa tehtyä, kun vauva huutaa koko ajan syliä. Sitten poika alkoi viihtymään yksikseen ja silloin tuli nuo syyllisyyden tunteet. Nyt olen jo sinut asian kanssa ja samaa mieltä saun kanssa, kyllä vauva kertoo.

Toisaalta, jos syyllisyys painaa, niin kannattaisiko kokeilla sellaista, että ottaa tietyn ajan päivästä, jolloin ei tee mitään muuta kuin on vauvan kanssa/lähellä vauvaa. Seuraat siinä sitten, miten paljon hän kaipaa sinun seuraasi ja kuinka paljon leikkii itsekseen. Jos tämän vaiheen aikana vauva leikkii itsekseen tyytyväisenä, niin silloin hän on saanut riittävästi sinun huomiota ja seuraa ja pärjää yksinkin, eikö vaan?

 

Viestistäsi ei ilmennyt minkä ikäinen vauvasi on, mutta riippumatta iästä hän osaa kyllä vaatia äidin huomiota, jos sitä tarvii!
Toiset lapset ovat ihan tyytyväisiä kun saavat maata viltin päällä ja sieltä seurailla äitin tekemisiä tai leikkiä itsekseen, toiset taas haluavat olla ihan lähellä äitiä ja osoittavat sen äänekkäästi heti, jos äiti on vähänkin kauempana tai ei huomaa.

Jos vauva on tyytyväinen oloonsa, niin ei missään tapauksessa kannata potea huonoa omaa tuntoa siitä ettei koko ajan ole häntä viihdyttämässä! Me kaikki (vauvatkin...) kun olemme yksilöitä, ja toiset kaipaavat ympärilleen enemmän omaa tilaa kuin toiset. Ihan varmasti huomaat vauvastasi milloin hän äitiä tarvitsee ja milloin viihtyy itsekseen.

Eikä pieni vauva edes tarvi mitään ihmeellisiä aktiviteettileluja tai leikkikeskuksia virikkeekseen. Riittää kun saa juuri esim. seurailla äidin puuhia, keittiössä tutkia vaikkapa kauhoja ym. keittiövälineitä, vähän isompana kaivella kaappeja jne. Meillä lapsi on ollut innokkaasti mukana kotitöissä alusta asti omalla tavallaan - repii likapyykkejä koneesta sitä mukaa kun saan niitä sinne laitettua tai kiskoo puhtaat pyykit narulta samaa tahtia kuin saan ne ripustettua... Rasittavaahan tämä on, jos haluaa olla täydellinen, mutta näin saan kotityöt edes suurin piirtein tehtyä, samalla tulee oltua lapsen kanssa, lapsella on kiinnostavaa tekemistä (tutut lelut alkavat jossain vaiheessa kuitenkin tylsistyttää) ja hän oppii jo pienestä pitäen itsestäänselvyytenä, että kotona tehdään kotitöitä eikä sitä tarvi erikseen opettaa.

Ja sitä paitsi jo tuo vaipanvaihto, imetys ja muu "tekninen hoitaminen" on vauvalle ihan yhtä tärkeää aikaa äidin kanssa kuin erityinen leikkiminenkin. Eihän vauva vielä ymmärrä leikin ja toden rajaa, vaan hänelle tärkeintä on, että äiti on lähellä ja reagoi vauvan tekemisiin.

On varmasti vaikeaa kun joutuu luopumaan omasta täydellisyyd(estään)/en tavoittelustaan, mutta sellaista meidän äitien elämä on. On luovuttava jostain, koska aika ei kerta kaikkiaan riitä kaikkeen. Itselle kovin paikka on ollut luopua itsenäisyydestä, riippumattomuudesta ja vapaudesta, mutta niin vain olen siinä onnistunut.

Pystyisitkö kuitenkin tietoisesti vähentämään kotitöitä? Jos vaikka vähentäisit imuroinnin ja pölyjen pyyhkimisen määrään puoleen siitä mitä se nyt on? Tai edes kolmanneksen tai neljänneksen? Se olisi jo hyvä alku. Tai sitten voisit päättää, että joka ikinen päivä klo x-y vietät aikaa lapsen kanssa, vain ja ainoastaan lapsen kanssa, etkä tee mitään muuta. Ihan kuin Localoba ehdotti.

 

Ihanaa että jollain muullakin on näitä ajatuksia! Itse olen tuntenut kamalaa syyllisyyttä, kun en ole koko ajan ollut "viihdyttämässä" vauvaani. Kaikkihan sanoo, että pitäis jättää kotityöt näin vauva-aikana, mutta en minä ainakaan pysty! Ja vauva näyttää viihtyvän hyvin itsekseen. Tuo on hyvä, että juttelee vauvalle, kun tekee omia hommia - niin minäkin teen.

Välillä huomasin jopa suorittavani äitiyttä - vauvan kanssa seurustelu ja olokin oli jotenkin väkinäistä. En ees osannu puhua normaalisti sille...

Turha syyllisyys vaan pois :hug: Uskon että sunkin vauva voi oikein hyvin Mutta oman jaksamisen kannalta voi hommia karsia