Aivokalvontulehduksesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mutta onneksi tuo on viruksen aiheuttama, eikä siten ole hengenvaarallinen. Uutisissa sanottiin, että jos kyseessä olisi bakteerin aiheuttama tulehdus, siinä voisi lähteä henki.
 
Alkuperäinen kirjoittaja -Jonttu-:
Mutta onneksi tuo on viruksen aiheuttama, eikä siten ole hengenvaarallinen. Uutisissa sanottiin, että jos kyseessä olisi bakteerin aiheuttama tulehdus, siinä voisi lähteä henki.

Onneksi on tosiaan virus
 
Enteroviruksen aiheuttama tauti, jota esiintyy loppukesästä ja syksyisin.

Sairastuneen suussa; kitakaaressa, pokissa, kielessä ja ikenissä on pieniä punoittavia alueita, joiden keskustassa on aluksi rakkula ja sen puhjettua myöhemmin haavauma. Suun oireiden jälkeen parin päivän päästä rakkuloita ilmaantuu jalkapohjiin ja kämmeniin. Lisäksi lievää ihottumaa voi olla muuallakin, etenkin pakaroiden seudussa. Tautiin voi liittyä kuumetta, ripulia ja hengitystieoireita.

Yleisesti ajatellen tauti paranee hyvin eikä varsinaista hoitoa tarvita. Hyvin harvoin enterovirus aiheuttaa komplikaatioina mm. sydän- ja aivokalvontulehduksia sekä vastasyntyneille verenmyrkytyksen kaltaisen taudin.

Enterovirus tarttuu pitkään; tarttuvuus alkaa jo ennen oireiden alkua ja kestää viikkoja. Näin ollen sairastuneen eristämisestä ei ole hyötyä. Virusten leviämistä voi rajoittaa huolellisella käsien pesulla.

Terveydenhoitaja Sari Törönen, Pyhtään kunta
 
mä olin just eilen lasten klinikalla tuon epäilyn vuoksi 7v poikani kanssa. onneksi kaikki oli ok.

edelleen kyllä mietin mikä ihme pojan olon saa noin huonoksi. mitään ei löytynyt.
 
Oltiin tänään tk:ssa silmätulehduksen takia ja mies antoi tytön mennä tekemään tuttavuutta parin lapsen kanssa, onneksi heidän äitinsä puuttui asiaan ja kertoi että heillä on aivokalvontulehdus, täällä päin sitä siis ainakin on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja k:
Alkuperäinen kirjoittaja ev:
mä olin just eilen lasten klinikalla tuon epäilyn vuoksi 7v poikani kanssa. onneksi kaikki oli ok.

edelleen kyllä mietin mikä ihme pojan olon saa noin huonoksi. mitään ei löytynyt.

helle?

ei mene enää helteen piikkiin. pojalla sahaa kuume korkealle vöhön väliä. päänsäryt on VALTAVIA. maha on kipeä eikä syöminen käy. nyt menossa jo viides päivä. sitä ennen oli 5pvä terveenä edellisen oksutaudin jälkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Alkuperäinen kirjoittaja Draumsyn:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Selkäydinpunktio-näytteellä tutkitaan.

Siis otetaanko tuo ihan kaikilta, joilla tuota tautia epäillään? Vai onko jokin helpompikin keino?

Tän mäkin tahtosin tietää...

Ei oteta vaan ihan ireiden perusteella hoidetaan ja seurataan. Kun se on viruksen aiheuttama niin ei hyödytä ottaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja v:

Ok. Mietin vaan, että jos jollakulla jostain syystä olisikin bakteerin aiheuttama, saattaisi olla sitten hengenlähtö lähellä... Mutta toisaalta tolkutontahan sitä olisi kaikkia testailla.

Yhteistyössä