Olen palaamassa töihin alkuvuodesta kun poika täyttää 2. Hoitovapaa ajan elimme juurikin niin, että lyhensimme vain korkoja ja täten selvisimme miehen palkalla.Lainaa jouduttiin ottamaan tiukassa kohdassa, mutta sekin pystytään sitten maksamaan kun ollaan molemmat töissä. Olen 100 prosenttisen tyytyväinen, että sain olla kotona lapsen kanssa tähänkin asti, vielä parempi jos olisi voinut olla pidempään, mutta nyt toisaalta rupee loppumaan äidiltäkin paukut leikkeihin ja lauluihin joita poika kaipaa enemmän ja enemmän, aktiviteettia siis yleisesti.
Nyt poika osaa jo ilmaista itseään jonkun verran, osaa kertoa onko ollut hauskkkaa vai tyhmääää. Ikä sinänsä saattaa olla "vaikea" hoidon aloittamisen kannalta, mutta aina se mikä on vaikeaa ei ole sama kuin että se olisi huonoa...Lapsi tosiaan osaa ilmaista tunteitaan enemmän, ja äidistä erossa oleminen ei varmaan lapsesta ikinä ole kivaa, mutta asia jota ruvetaan harjoittelemaan pikkuhiljaa silloin kun lapsi alkaa siihen olemaan valmis. Tutkimusten perusteella optimaalinen ikä ilmeisesti olisi siinä kolmen vuoden paikkeilla. Sopii toki muistaa että yksilöitähän me olemme kaikki ja kehitysvaiheet tulevat toisilla hiukan aiemmin ja toisilla sitten myöhemmin. Jokainen tuntee oman lapsensa parhaiten
Aikaisin hoitoon vieminen tuskin yksistään on riittävä indikaatio ongelmille, joten siitä on turha kenenkään itseään soimata.Kaikilla kun ei ole hoitovapaaseen kertakaikkiaan mahdollisuutta, ja siihen ei voi yhtäläisyysmerkkiä vetää ja perään kirjoittaa ongelma.
Tämä on kuitenkin asia jota on hyvä pohtia ja miettiä, vuosia kun ei saa takaisin. Itse olen kiitollinen jokaisesta päivästä jonka olen saanut pojan kanssa viettää, itse kuulla ensimmäiset sanat, nähnyt ensimmäiset askeleet, kokenut ensimmäiset uhman elkeet.Ei tämä helppoa ole ollut ja monena päivänä on isää odotettu kotiin kuin kuuta nousevaa, mutta jälkeenpäin ajateltuna paras oäätös mitä eläissäni olen tehnyt!!
