Äitiysloma loppuu, töihin?

[Krisse2]

Äitiyslomani on loppumassa ja pitäisi palata sorvin ääreen. Alun perin olin ajatelut jäädä vielä kotiin, mutta miehen kanssa laskettiin pennit yhteen ja nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kun mennä töihin. Asunto- ja opintovelka painaa ja mies on sitä sorttia, että ei suostu mihinkään pelkkien korkojen maksuihin. Omat tunteeni myllertävät laidasta laitaan ja mietinkin täällä onko tämä normaalia...Olenkohan jotenkin liian kiinni lapsessamme, kun en haluaisi vielä jättää häntä hoitopaikkaan...Mies on sitä mieltä, että "ainahan lapsi laitetaan tuossa iässä hoitoon", "niinhän meidätkin on laitettu ja ihan kunnon ihmisiksi on vartuttu". Pelkään, että päiväkotihoito/tai perhepäivähoito, jossa joku vieras hoitaa lastamme on jotenkin haitallista lapsemme kehitykselle...Olen lukenut, että lapsen paras paikka on kotona äidin kanssa 3-v. asti. Olisi kiva kuulla muiden mietteitä ja etenkin kokemuksia siitä, että (10kk) lapsi on mennyt päivähoitoon tai perhepäivähoitajalle? Olenko huono äiti? Voiko lapseni jotenkin "häiriintyä" jos hän menee päivähoitoon näin pienenä? Tällaisten mietteiden vallassa olen. Kokemuksista ja mielipiteistä olisin kovin kiitollinen. Miten muut olette ratkaisseet nämä töihin paluu asiat?

 

[Pinja:)]

Itse olen ajatellut jäädä joksikin aikaa hoitovapaalle ja tehdä viikonloppuisin töitä ja myös muutamana iltana jolloin mies siis vauvan kanssa. Silloinhan saa kotihoidontukea ja palkan. Onko sulla mahdollista olla omasta työstä pois ja tehdä jotain muuta hoitovapaan aikana että tulisi lisätuloja? Esim. kaupan myyjän töitä, siivousta, tarjoilija tai ihan mitä vaan missä keikkatyöt onnistuu!

 

[minä en]

moikka, en itse pystyisi vielä jäämään. Jos et halua niin mielestäni sinunun kannattaisi jäädä kotiin ja puhua miehesi ympäri, lapsi on niin vähän aikaa pieni ja kyllä sitä töitä kerkee tekemään ja lainoja maksamaan. Itse ajattelin että veisin lapsen hoitoon kun hänen kanssaan pystyy kommunikoimaan... Uskon kyllä, että hoitopaikat on hyviä kuitenkin ja lapsi todennäköisesti pärjäisi hoidossa hyvin. Mut kun se on vielä niin pieni, en haluasisi tuota pirpanaa kyllä vielä viedä hoitoon Jos kuitenkin päädytte hoitoon niin käy katsomassa eri paikat ja keskustele teidän kasvatus suunnastanne. Ps. tämä aika on juuri pahin aika laittaa lapsi hoitoon ns. eroahdistuksen vuoksi mikä ilmenee lapsilla juuri tässä vaiheessa ! Entä jos olisit kotona kunnes vauva on 1,3 kk olis jo paremi ikä, eikä se ole kuin puoli vuotta enemmän, ei sitä tartte olla 3 vuotiaaksi asti kotona, niin ja sitten voisitko ajatella että tekisit puolta päivää töitä. Toisella vanhemmalla on oikeus osittaiseen hoitovapaaseen. Saisit palkaa ja jonkin verran kotihoidontukea ! Työnantaja ei voi kieltäytyä myöntämästä osittaista hoitovapaata.

 

[sama täällä]

Samojen asioiden/ajatusten parissa painitaan täällä myös. Sorvin ääreen joudun menemään minäkin, vaikka työ tällä hetkellä ei hirveästi motivoi ja ajatukset ovat lapsessa koko ajan. Ratkaisimme asian niin, että jään osittaiselle hoitovapaalle vähäksi aikaa. Tuntuu nyt helpottavammalta kun ei tarvitse olla ihan niin pitkää päivää ja niin pitkää aikaa hoidossa. Ajattelin myös niin, että jaksan paremmin olla lapsen kanssa kun työpäivä on lyhyempi. Paremmin jaksan myös antaa panokseni työlle.

 

[ninnu2]

Kovasti riippuu varmasti lapsestakin, miten hän sopeutuu hoitoon. Ja lapsen ja äidin välisestä suhteesta. Itse olen sitä mieltä, että jos äidillä ja vauvalla on hyvä suhde, niin se kyllä kannattelee, kun lapsi menee päivähoitoon, vaikka pienenäkin. Lisäksi jotkut lapset ovat hyvin reippaita ja touhukkaita, kun lähenevät 1 vuotta. Ihan 9-10 kk en veisi hoitoon. Monet lapset viihtyvät hoidossa, kun hoitopäivä ei ole ihan sitä 8-9 tuntia ja päivähoitolapsen taidot kehittyvät nopeasti. En pidä päivähoitoon viemistä siis pahana juttuna, jos lapsi on ...k esken kun se lapsi heräs.

 

[nimimato]

Ite päädyin samassa tilanteessa siihen ratkaisuun, että teen nyt ilta- ja viikonlopputöitä ainoastaan. miehen ja minun yhteistä aikaa ei pahemmin ole, mutta mielestäni oli silti mukavampi kun ei alle 1-vuotiasta tarvinnut vielä hoitoon viedä.

 

[ap7]

Kiva kuulla muiden mietteitä aiheesta. Kuten Ninnu2 kirjoitti, asia riippuu varmaan tosiaan lapsen ja äidin suhteesta ja lapsen luonteesta yleensäkin. Meidän tyttö on reipas ja nauravainen. Tykkää käydä muskarissa jne. Vaikeaahan on omaa äiti-lapsi suhdetta analysoida, mutta nautin lapsestani ja meillä on kivaa yhdessä. Arvioisin vuorovaikutuksemme olevan kunnossa....Jotenkin kai pelkään, että lapsemme juuri menettää tuon iloisuutensa ja reippautensa jos vien hoitoon nyt heti äippäloman jälkeen...Periaatteessa voisin kait päästäkin sopuun miehen kanssa siitä, että olisin muutaman kuukauden rahattomana kotona...Onko mielestänne merkittävä ero sillä onko laps 10 vai 12kk aloittaessaan hoidossa? Muihin töihin kuin omiini en mielellään menis, kun mulla on toimi kaupungilla. Tietysti viikonlopputöitä kaupan kassallakin voisin harkita, mutta toisaalta kun mulla on koulutus ja toi vakituinen toimi niin ajatus tuntuu kummalliselta.

 

[-vivi]

Pakko tuoda oma kokemukseni tähän soppaan =)

Nimittäin mulla oli sama tilanne vuoden alussa, oli pakko mennä heti äippäloman jälkeen töihin. Mitä ajankohtaisemmaksi töihin lähtö tuli, sitä enemmän paniikkiin menin. Viimenen viikko kotona oli ihan kamalaa sillä syyllistin itseni kaikesta mahdollisesta, huono äiti =) No, itse järjestin sitten tilanteen niin että pidin osittain kertyneitä lomiani pois niin että olin 3-4päivää viikossa töissä ja mieheni hoiti lasta yhden päivän viikosta (hänkin käytti tähän talvilomansa ja muita kertyneitä vapaita). Lapsi oli pääasiassa hoidossa perhepäivähoitajalla ja muutamat päivät minun omalla äidilläni. Tarhaan lapsi meni nyt elokuun alusta ja kesän olin lapsen kanssa kotona (=minun kesäloma ja miehen kesäloma, pidimme lomat eri aikaan). Kun poika oli siis n. 1v 3kk hän meni tarhaan.

Meillä eroahdistus oli valtava ja kesti 5kk, olen edelleen sitä mieltä että jos olisin ollut kotona siihen asti kun lapsi täytti 1v olisi tämä eroahdistusvaihe saattanut olla lievempi tai lyhyempi. Tosin kuka näitä koskaan tietää, tämän lapsen kohdalla tämä nyt vaan meni näin. Hoidossa lapsi on aina tykännyt olla, sekä perhepäivähoitajalla että nyt tarhassa. Helposti on sopeuduttu ja kovasti opitaan uusia asioita. Ja meille on sattunut vain ihania hoitajia joten helpotus itsellekin.

Toinen juttu on sitten tuolla tarhassa (=päiväkodissa) nämä taudit. Meillä on ollut 4 korvatulehdusta ja yksi silmätulehdus pelkästään tämän syksyn aikana. Mutta toisaalta taas on paljon niitä lapsia jotka eivät kärsi näistä ollekaan. Ja taas se kotona oleminen ei poissulje korvatulehduksia.

Naapurissa on äiti kotona lasten kanssa (iät 1v 5kk ja 3kk) ja hän on sanonut että jos vaan rahat antaisivat myöten hän laittaisi vanhemman pojan päiväkotiin. Virtaa tuon ikäisellä alkaa oleen jo niin paljon että kokoajan pitäisi olla touhuamassa jotakin ja kun hänellä on vielä se pieni vauva hoidettavana niin päivät tuntuvat raskaalta. Lisäksi tässä vanhemmassa lapsessa on selvästi havaittavissa eroja sosiaalisuudessa kun verrataan meidän lapseen. Juujuu... ei saisi vertailla kun kaikki me ollaan yksilöitä mutta silti. Kyllä ne sosiaaliset taidot siellä hoidossa vaan kehittyvät nopesti kun siellä on pakko jakaa asioita. Tosin heillä myös tämä uusi tulokas aiheuttaa mustasukkaisuutta.

Itse olen sitä mieltä että jos vaan mitenkään pystyt sinnittelemään kotona siihen asti kun lapsi oppii kävelemään niin sinnittele. Sitten lapsi on helpompi jättää hoitoon ja ehkä tuo eroahdistuskin menee lievempänä ohi. Eli kysymyksesi siitä onko sillä väliä onko lapsi 10kk vai vuoden kun aloittaa hoidon ainakin minä vastaan että kyllä, oman kokemukseni perusteella. Mutta älä pelkää sitä hoitoon viemistä, mä olen ainakin nauttinut sekä työnteosta että äitiydestä ja siitä kun lapsi oppii hienoja uusia juttuja hoidossa mitä minä en välttämättä olisi huomannut opettaa lapselle. Innolla odotan tarhan joulujuhlaa, valokuvausta jnejne. Kyllä se tarha voi myös antaa eikä vaan aina ottaa... =)

 

[Thelma]

Mulla sama edessä, kuin ap:llä. Jäin työssömyydestä äitiyslomalle. Äitiysloma loppuu viikon päästä. Ihme kuitenkin tapahtui ja sain työpaikan! Joten nyt ollaan menossa vuodenvaihteessa töihin, lapsi silloin10kk.

Me päätettiin miehen kanssa sinnitellä lapsen hoidon kanssa kevät. Teen tutkijan työtä, ja voin tehdä sitä paljon oman aikataulun mukaan. Lisäksi työnantaja on luvannut joustaa aluksi. Joten menen töihin, mutta teen töitä lapsen ehdoilla osittain ja osittain hoidamme yhdessä lasta kevään. Miehellä opetustyö, jossa aika vähän opetustunteja. Koitetaan jotenkin pärjätä.

Mies jää toukokuun puolessa välissä työttämäksi/kotiin töihin. Sillä tavalla pärjäämme kesän toivottavasti ja elokuussa tyttö voisi mennä oikeasti hoitoon.

Minusta tuntuisi kivemmalta viedä lapsi pienenä perhepäivähoitoon. Sitä vaihtoehtoa yritän omalle tytölle, mikäli kotona hoitaminen töiden ohella ei onnistukaan koko kevättä.

 

[ninnu2]

Kehityksellisestihän tuo 9-10 kk ikä lapsella, jolloin äitiysloma loppuu, on ihan P:stä ainakin lapsen psykologisen kehityksen kannalta. Siinä vaiheessa lapsi on jo hoksannut oman minänsä, erillisyytensä äidistä ja harjoittelee kovasti "minänä" oloa. Tuohon vaiheesseen monilla lapsilla sijoittuu myös eroahdistus eli kun harjoitellaan minänä oloa, niin kokeillaan erillisyyttä äidistä, mutta äidin olisi kuitenkin hyvä olla lähellä, koska lapsi voi "säikähtää" oma erillisyyttään ja tarvitsee turvaa. Näin olen minä ajatellut lukemani ja oman kokemuksen perusteella. Tämän jälkeen lapsi vielä lähenee uudestaan äitiä, on jonkilainen kuherteluvaihe, kunnes lapsi on jo omilla jaloillaan, kirjaimellisesti, seisova taapero. Tuolloin aion oman lapseni viedä hoitoon eli siinä vuoden tienoilla. Useimmat osaavat jo seistä omilla jaloillaan ja ovat tehneet eroahdistustyönsä suhteessa äitiin. Monet osaavat jo vuoden tienoilla paremmin ilmaista myös omaa tahtotaan, mikä on hyvä taito päivähoidossa. Olen ollut päiväkodissa töissä lastenosastolla ja nähnyt ihan konkreettisesti, miten vuoden kieppeillä useimmat lähtevät seuraamaan muiden leikkejä ja jopa osallistuvatkin omalla tavallaan. Tätä ennen se on vain tätien syliin hakeutumista ja minusta se täti voisi olla kyllä äiti. Itse siis sinnittelen köyhänä sen 3 kk, mikä täytyy olla kotihoidontuella, jos jää kotiin eikä mene ihan äippäloman loputtua töihin. Niin, ja sitten on tietenkin asia erikseen ne lapset, jotka yksinkertaisesti ovat niin herkkiä, että tarvitsevat äitiä vielä pidempään... saa nähdä, onko näin oman lapsen kanssa. Ja joskus äidit ovat niin herkkiä, että eivät vie lasta hoitoon, vaikka todennäköisesti tämä siellä pärjäisikin. Eli monimutkaista, sangen monimutkaista.

 

[_Sinda]

Minun iloinen ja reipas tyttöni aloitti perhepäivähoidon elokuussa 11,5 kk:n ikäisenä. Hoidon aloittaminen oli minulle paljon kovempi paikka kuin lapselle. Tyttö viihtyi alusta asti hoidossa hienosti. Kertaakaan ei jäänyt itkemään äidin perään, vilkutteli vain iloisenä hoitotädin sylissä. Nykyään tyttö tulee laittamaan välioven kiinni, jos äiti jää juoruamaan aamulla liian pitkäksi aikaa hoitotädin kanssa. Neiti oppi kahdessa viikossa kävelemään (muiden perässä) ja nyt osaa ja haluaa jo syödä itse lusikalla, vaikka ikää on vasta 1 v 3 kk.

Sopeutuminen on pitkälti kiinni vauvan temperamentista. Työkaverillani on hieman vanhempi, erittäin herkkä lapsi, jota ei todellakaan voi vielä viedä ulkopuolisen hoitoon. Vaikka äiti on vieressä, niin silti kaikki uudet asiat pelottavat ja saavat itkemään.

Meillä äiti-lapsi suhde ei ole kärsinyt mitenkään. Yhtä hyvin kaikki menee kuin ennenkin.

 

[Itu]

Meidän molemmat lapset ovat menneet 11kk hoitoon, eikä kummankaan kohdalla ole ollut minkäänlaista ongelmaa. Lapset viihtyivät ensi hetkistä asti hoidossa, menivät sinne naurussa suin. Enemmän eroahdistusta oli äidin puolelta... Muutamien ystävien lapset ovat aloittaneet hoidon "vasta" 1,5 v ja silloin heillä on ollut paljon enemmän hankaluuksia. Toisaalta, kyse voi olla enemmän lapsen luonteesta kuin iästä, meidän lapset ovat toistaiseksi olleet muutenkin todella sopeutuvaisia, esim. hoitopaikan vaihdokset ovat menneet ongelmitta.

 

[Iitu1]

No en usko että lapsesta häiriintynyt tulee vaikka ennen vuoden ikää hoitoon vie.Meillä poika oli 1,1 v kun aloitti perhepäivähoitajalla.Alkuun jäi itkemään mutta parin viikon jälkeen meni mielellään,nyt ollut siellä 3 kk ja viihtyy mainiosti.Kotonakin hokee hoitajan nimeä ja hymyilee.Myös mulla oli ensin huono omatunto mutta nyt olen iloinen että palasin työelämään.Saa itellekkin muuta ajateltavaa eikä mieti kokoaikaa pelkkiä kotihommia ja poika saa olla muiden lasten seurassa,myös raha ratkaisee.Äkkiä se uudenlainen arki lähtee sujumaan.

 

[UK]

Maksakaa pelkkiä korkoja vaikka vain vähän aikaa, pari-kolme kuukautta esim., niin voit olla kotona edes sen verran pidempään.

 

[jaana2]

Kiitokset positiivisesta ketjusta Meidän täytyy laittaa lapsi osapäiväiseen hoitoon kun hän on 1v 4kk. Aika monessa paikassa saa vaan haukkuja miten on kamala äiti kun laittaa lapsen hoitoon alle 3-vuotiaana...

 

[No jopas]

Kiitokset positiivisesta ketjusta Meidän täytyy laittaa lapsi osapäiväiseen hoitoon kun hän on 1v 4kk. Aika monessa paikassa saa vaan haukkuja miten on kamala äiti kun laittaa lapsen hoitoon alle 3-vuotiaana...

Voiko olla totta?! Järkyttävää jos tästäkin asiasta taas syyllistetään. Minut on itseni laitettu hoitoon 1-vuotiaana, veljeni tätäkin nuorempana, eikä kummallekaan siitä ainakaan mitään traumoja jäänyt. Ei kaikilla ole mahdollisuutta tai haluakaan jäädä kotiin vuosiksi. Sitäpaitsi "hyvä vanhemmuus" voidaan mitata monella muullakin mittarilla. Ei kaikkien tarvitse tehdä samalla tavalla ollakseen hyviä äitejä ja isiä.

Oma poikani aloittaa tarhassa joulun jälkeen, juuri 1v 4kk:n iässä. Palasin heti äippäloman jälkeen töihin, tunsin että itsekin jo tarvitsin aikuista seuraa ja muita haasteita. Mies jäi hoitovapaalle syyskuusta nyt vuoden loppuun. Pitempään hoitovapaaseen ei meillä ole taloudellisesti mahdollisuuksia - eikä oikein haluakaan. Olemme sopineet niin, että mieheni menee aikaisin töihin, minä jään kotiin lapsen kanssa vielä hetkeksi, ja mieheni myös pääsee aikaisemmin töistä ja hakee lapsen kun minä olen vielä muutaman tunnin. Näin lapsen tarhapäivän pituus yritetään pitää n. kuusituntisena.

Mutta jokainen siis tekee omat päätöksensä, ei niitä pidä kenekään lähteä tuomitsemaan!

 

[Aioli]

Voiko olla totta?! Järkyttävää jos tästäkin asiasta taas syyllistetään. Minut on itseni laitettu hoitoon 1-vuotiaana, veljeni tätäkin nuorempana, eikä kummallekaan siitä ainakaan mitään traumoja jäänyt. Ei kaikilla ole mahdollisuutta tai haluakaan jäädä kotiin vuosiksi. Sitäpaitsi "hyvä vanhemmuus" voidaan mitata monella muullakin mittarilla. Ei kaikkien tarvitse tehdä samalla tavalla ollakseen hyviä äitejä ja isiä. ** Mutta jokainen siis tekee omat päätöksensä, ei niitä pidä kenekään lähteä tuomitsemaan!

Samaa mieltä, ettei tuomitsemisesta ole tässäKÄÄN asiassa hyötyä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta hoitaa lasta kotona, vaikka se olisi kuinka hyväksi ja tarpeellista lapselle. Taloudelliset faktat ei haukkumalla parane. Silti tästä asiasta on hyvä keskustella. Pienen lapsen kotihoidolle on mielestäni niin hyviä ja selkeitä perusteita, että ne on hyvä tietää ja osata punnita mielessään, kun hoitojärjestelyjä harkitsee. Syyllistäminen on yksi puoli asiasta, kolikon kääntöpuolella ovat huonommuuden/syyllisyydentuntoiset äidit, jotka tyrmäävät koko päivähoitokeskustelun omista syistään (en viittaa tällä sinuun erit. ed.). Naisten (/miesten) kotonaolo on myös poliittinen kysymys ja siitäkin syystä ollut aikamoinen tabu, josta ei saisi keskustella.

Kovin hyvä peruste hoitoratkaisulle ei minusta ole, että "minulla ja veljellänikään ei ole traumoja". Moni esim. 70-luvulla lapsuutensa elänyt on kasvanut "tarhattuna", mutta eihän se ole syy suositella samaa tänä päivänä, kun tiedämme lapsen psyykkisestä kehityksestä enemmän.

Itse aion ottaa takkiin taloudelliset seuraamukset ja urariskin ja hoitaa lastani kotona kaksivuotiaaksi. Olen ymmärtänyt, että lapsen itsetunnon perusta muodostuu hoivasta. Mm. pitkät päivät, suuret lapsiryhmät, stressi, pöpökierteet, lapsilukuun nähden harvat hoitajat ja yksilöllisen huomioinnin vähäisyys ovat sellaisia asioita, jotka tuossa päiväkotimaailmassa arveluttavat. Ja lisäksi haluan tuntea oman lapseni. Aika kurjalta tuntuisi nähdä häntä yhtäkkiä vain pari hassua tuntia päivässä ennen nukkumaanmenoa.

Jokainen tietysti tekee nämä ratkaisut omista lähtökohdistaan ja useimmat varmasti pyrkivät koko perheensä kannalta parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun.

 

[mää vaan]

Naulan kantaan, aioli. Minustakin on naurettavaa aina vedota siihen, että 'minäkin menin alle vuoden ikäisenä hoitoon eikä traumoja jäänyt tms'. Tosiaan ,lapsen psyykkisestä kehityksestä tiedetään nykyään enemmän kunesim 70-luvulla. Suositeltiinhan ennen myös vauvojen huudattamista että 'oppivat kärsivällisyyttä'.

On tosiasia, että lapsen ensimmäisellä elinvuodella on suuri merkitys tulevan elämän kannalta ja itse ainakin haluan pelata varman päälle ja hoitaa lastani kotona ihan minimissään tuon yhden vuoden, luultavasti 1,5 - 2 vuotta. Alle vuoden ikäinen lapsi on vielä henkisesti todella kiinni äidissään, vierastaminen ja eroahdistus, jotka johtuvat oman erillisyyden tajuamisesta tulevat vasta n. 10 kk iässä. Sitäpaitsi alle vuoden tai vuodenkaan ikäisen lapsen on hyvin vaikea ymmärtää että äiti tai isä tulee hoitopäivän päätteeksi hakemaan kotiin, koska ei ymmärrä puhetta vielä niin hyvin. Isossa lapsiryhmässä on paljon melua eikä huomiota ja syliä vaan riitä niin paljon kun pieni tarvitsisi.

Joten ajatelkaa lastenne tulevaisuutta ja pankaa se rahan edelle. Kyllä itse vanytän penniä että voin hoitaa lapseni kotona niin pitkään kun katson tarpeelliseksi.

 

[mää vaan]

Ja unohdin sanoa, että tuskin voi vielä alle kouluikäisestä lapsesta päätellä että traumoja liian pienenä hoitoon laittamisesta ei ole jäänyt kun hoitopaikkojenkin vaihto on sujunut ongelmitta, niinkuin joku edellinen kirjoitti. Totta on toki, että jotkut lapset sopeutuvat uusiin tilanteisiin helpommin kun toiset, mutta mahdolliset 'traumat' voivat näkyä vasta vuosienkin päästä esim huonona itsetuntona, sitoutumispelkona ja ahdistuksena.

 

[ninnu2]

Lisäksi yhteiskunta on nykyisin hieman erilainen kuin 1970-luvulla viitatakseni tähän keskusteluun "olin minäkin alle 1-vuotiaana hoidossa". Minä en ollut esim. koulun jälkeen 1- ja 2-luokilla iltapäivähoidossa, tuskin kovin moni muukaan 70-lukulainen. Nykyisin se on lähinnä sääntö, ei poikkeus. Yhteiskunta on muuttunut, samoin kulttuuri, jossa elämme. Kyllä lapsi kaipaa erilailla turvaa ja säännöllisyyttä kuin aiemmin - siksi lasta on ehkä vaikea viedä hoitoon hyvin pienenä.

 

[Kaksinaismoralisteja]

No just. Ensin kirjoitetaan, että joo, ei saa tuomita - ja heti perään paasataan, että nyt pitää uhrata talous ja ura kun lapsen paras on kotona ja on tutkittu juttu ja "ajatelkaa lastenne parasta".

Kun kaikki vanhemmat ei oel valmiita uhraamaan koko elämäänsä lapsen alttarille. Hyvä vanhemmuus EI tule siitä, että uhraa kaikkensa, päinvastoin.

 

[jaana2]

no ei olisi pitänyt aamusella tuota viestiäni kirjoittaa, ketju lähti siitä alkaen menemään ihan pyllylleen.

 

[ap9]

Hei,

Kiva, että sain paljon mielipiteitä ja näkökulmia aloitukselleni. Asioilla on aina niin monta kääntöpuolta ja toinen sopii toiselle jne. Oli kiva kuulla myös niiden äitien kokemuksia, joiden lapset ovat aloittaneet alta 12kk hoidossa. Niinhän se on, että vaikka haluaisi olla lapsen kanssa 3v. kotona, se ei vaan aina ole mahdollista, kuten ei meidänkään perheessä. No, olen nyt keskustellut aiheesta täällä kotorintamalla ja nyt näyttää siltä, että sain miehen puhuttua ympäri ja voisin olla äippäloman jälkeen 3kk hoitovapaalla ja sitten mulla on vielä käyttämättömiä lomapäiviä päälle. (Kiitos vaan teille kaikille, näytin miehelle tämän viestiketjun ja alkoi ymmärtää näkökulmaani paremmin. )Lapsemme olisi tuolloin siis 1v1kk kun hoitoasiaa pitäisi uudelleen miettiä. Keskustellaan vaan lisää, tämä on tärkeä aihe, nyt pitää rientää antamaan päivällistä pienokaiselle!

 

[mää vaan]

No, hyvä kaksinaismoralisteja, eikö vanhemmuuteen kuulu aika olennaisena epäitsekkyys? En tarkoita sitä, että 'kaikki pitäisi uhrata vanhemmuuden alttarille', mutta kun kerran on ihan oikeasti tutkittu asiaa ja todettu että ainakin alle vuoden ikäisen paras paikka on kotona, niin paha siihen on vastaan väittää. Tietysti on ymmärrettävää että kaikille ei vaan ole mahdollista jäädä kotiin. Mutta minä en ymmärrä sitä, että jonkun muutaman kuukauden penninvenytys ei ole mahdollista tai sitä ei vaan huvita tehdä, koska halutaan pitää yllä entinen kulutustaso. Kyllä asuntolainastakin voi maksaa pelkkiä korkoja muutaman kuukauden.

Kyllä lapsella on siinä enemmän pelissä ja itse en veisi missään tapauksessa alle vuoden ikäistä hoitoon ellei se olisi ehdottoman välttämätöntä.

 

[Joopa taas]

No, hyvä kaksinaismoralisteja, eikö vanhemmuuteen kuulu aika olennaisena epäitsekkyys? En tarkoita sitä, että 'kaikki pitäisi uhrata vanhemmuuden alttarille', mutta kun kerran on ihan oikeasti tutkittu asiaa ja todettu että ainakin alle vuoden ikäisen paras paikka on kotona, niin paha siihen on vastaan väittää. Tietysti on ymmärrettävää että kaikille ei vaan ole mahdollista jäädä kotiin. Mutta minä en ymmärrä sitä, että jonkun muutaman kuukauden penninvenytys ei ole mahdollista tai sitä ei vaan huvita tehdä, koska halutaan pitää yllä entinen kulutustaso. Kyllä asuntolainastakin voi maksaa pelkkiä korkoja muutaman kuukauden.

Kyllä lapsella on siinä enemmän pelissä ja itse en veisi missään tapauksessa alle vuoden ikäistä hoitoon ellei se olisi ehdottoman välttämätöntä.

KUKA tässä ketjussa on olltu viemässä alle vuoden ikäistä päivähoitoon? (Vaikka jonkun, esim. yksinhuoltajan voi olla pakko)? Ei kukaan.

Sen sijaan niitä tuntuu riittävän, jotka käyvät heti saarnaamaan, että lapsen pitäisi olla ainakin kolmivuotiaaksi kotona tai ainakin niin pitkään kuin mahdollista. Siis haloo. Jos odottaisin siihen, että myös kuopukseni olisi kolme saisin olla kotona kuusi vuotta! Ja millähän rahoilla? Muusta nyt puhumattakaan. Ei kaikilla ole velatonta omakotitaloa ja rikasta miestä elättämässä. Jotkut meistä asuvat ruuhaksuomessa ruuhkasuomen hinnoilla ja elämme akateemisen pätkätyöläisen niukkaa arkea.

Tutkimuksia on kaikenlaisia ja lapselle olisi tärkeätä niin moni muukin asia. Syyllistetäänkö yhtä rajusti äitejä, jotka eivät jaksa itse tehdä lisäaineista vapaita ruokia lapselleen joka ikinen päivä? Kotiruokaa syöneillä lapsilla kun on tutkitusti vähemmän allergioita. Tai syyllistetäänkö vanhempia, jotka eivät varmista, että lapsi saa toteuttaa luovuuttaa kaikenlaisissa taide-, musiikki yms. kerhoissa vaikka ne tutkitusti edistävät lapsen kehitystä monin tavoin?

Miksi ei voida käsittää, että valintoja on erilaisia eikä yksi mitenkään voi olla ylitse muiden?