Äitiys hukassa...

[Lilith]

En saanut viime yönä unta, sillä mietin kirjoitanko tänne vai olenko kirjoittamatta. En osannut yksilöidä haluanko neuvoja, mielipiteitä vai haluanko oikeastaan mitään. Luultavasti niskaani sataa kuitenkin kiviä Päädyin nyt sitten kuitenkin kirjoittamaan, vaikka vain omaa päätäni tyhjentääkseni.

Meillä on 6kk ikäinen vauva, joka on kiltti ja reipas poika. Ollut ihan pienestä asti kohtuullisen helppo tapaus, nukkuu yhdellä/kahdella herätyksellä yönsä läpi, syö hyvin jo kaikenlaista (puuroa, soseita, kurkkua, korviketta jne.). Olen huomannut itsestäni viime aikoina, että hermoni ovat kuitenkin tosi kireällä. Esimerkiksi eilen; poika nukkui pitkin päivää lyhyitä päiväunia ja alkoi jo klo 19 aikaan illalla olla väsynyt. Itkeskeli ja kiukkusi, missään ei oikein ollut hyvä ja hieroskeli silmiään. Puol kahdeksan menin sitten nukuttamaan lasta meidän sänkyymme. Eikös vaan samantien, kun sänkyyn asti päästiin alkanut bailaus. Yhtäkkiä ei väsyttänyt enää ollenkaan, vaan sängyssä piti pyöriä, kääntyillä, naureskella ja vaikka mitä. Lopulta siinä kävi niin, että annoin periksi ja kerran tultiin noin puoleksi tunniksi sängystä vielä olohuoneeseen leikkimään (mielestäni sängystä ei hypätä edes takaisin). Puoli yksitoista yöllä sain pojan viimein nukkumaan. Siitä nukkuikin sitten aamuun asti yhdellä syötöllä.

Ei kuulostaa vaikealta eikä pahalta edes näin auki kirjoitettuna, mutta silti mä olen aivan kypsä tuohon, että illat menevät tuollaisiksi. Oletan, että minä teen jotakin väärin, en vain keksi mitä se on! Olen yrittänyt pitkittää iltaa (se on yhtä kiukkuamista useimmiten silloin) ja viedä vasta puolinukuksissa pojan sänkyyn. Siltikin usein joudun "antamaan periksi" ja aloittamaan nukutuksen uudelleen, leikin kautta. Melkeinpä aina, kun tullaan sängystä pois, poika jaksaa olla hereillä maksimissaan puoli tuntia ennen kuin vaikuttaa mielestäni riittävän väsyneeltä nukkuakseen. Siltikin sama levoton pyöriminen saattaa jatkua sängyssä pitkäänkin ennen kuin lopulta rauhoittuu ja nukahtaa.

Enkö siis osaa lukea lastani ollenkaan? Oppiiko jo tuon ikäinen, että äiti antaa periksi ja sängystä hypätään vähintäänkin kerran edes takaisin? Entä voiko tähän vaikuttaa sekin, että poika nukkuu meidän vieressämme.. pitäisiköhän yrittää kuitenkin nukuttaa omaan sänkyynsä ellei jopa omaan huoneeseensa? Tämä kuulostaa pieneltä asialta, sillä nukutaanhan meillä sentään yöt kohtalaisen hyvin sitten, kun sinne nukkumaan asti on ensin päästy. Olen itse sitä mieltä, että otan tästä asiasta liian helposti liikaa kierroksia - en haluaisi olla aina kiukkuinen ja valmiiksi stressata nukkumaan menoa.

Tiedostan kyllä, että lapsi tiedostaa minunkin fiilikseni ja näin ollen terrorisoin itse tilannetta. Osittain tässä on varmasti omaakin epävarmuutta matkassa - en tiedä miten minun pitäisi toimia, joten en ehkä osaa olla riittävän johdonmukainen. Iltarutiinit meillä kuitenkin on olemassa, syödään puuro ja vaihdetaan yöpuku, vähennellään valoja huoneista jne. Kellon tarkka en kuitenkaan osaa olla - nämä asiat tehdään suunnilleen samoihin aikoihin joka ilta, mutta kuitenkin päivän ja tilanteen mukaan.

Mielipiteitä, neuvoja, ajatuksia, mitä vain?

 

["annika"]

no ei se ehkä helpota ennenkuin pääsette kaksien päiväunien rytmiin, eikä poika välttis oo vielä valmis niihin.. oma sänky teidän sängyn vieressä vois olla hyvä sikäli että lapsi sais siellä rauhassa hakea sen unen, pyöriä ja hyöriä niinkauan kuin on tarvis. kun joillakin vaan kestää se rauhoittuminen tolkuttoman kauan, ei siihen auta muu kuin se että saavat rauhassa sen nukkumisensa tehdä. sää voit ottaa vaikka kannettavan/nettikännykän sinne sänkyyn mukaan jos sun hermo ei kestä kattella sitä hyörinää.
sitte vois miettiä nukahtaisko isän kanssa helpommin?

 

[Moraalinvartija]

Oletko tehnyt nukkumaanmenosta riittävän tylsää? Valot pois, äitikin "nukkuu" jne. Saattaa auttaa, tai olla auttamattakin. Pienihän tuo vielä on, eikä niistä aina ota selvää Myös tuo oma sänky teidän sängyn vieressä voisi olla hyvä, lapsi voi olla sellainenkin, että kaipaa omaa rauhaa nukahtaakseen (meillä yksi oli tällainen). Joten ihan hyvin voi koittaa, jos nukahtaa itsekseen paremmin.

Jos puolivuotias ei mene nakutettuna iltaisin nukkumaan, niin se ei todellakaan tarkoita että äitiys olisi hukassa Ei tuollaisesta kannata masentua, aina niillä on joku vaihe menossa!

 

["vieras"]

Kuulostaa aika tutulta, itse olin myös kuin persiille ammuttu karhu. En tiedä imetätkö, mutta mulla vaikutti imetys olotilaan todella paljon. Hormooni toiminta tais käydä mulla ylikierroksilla, lopetin imettämisen lapsen ollessa 9kk, jonka jälkeen olen muuttunut lauhkeammaksi, vielä on matkaa normaaliin olotilaan mutta paremmalta jo näyttää. Tsemppiä.

 

[Lilith]

Isän kanssa nukkumisessa on sellanen ongelma, että mies tekee yötöitä. Osittain tästäkin syystä olen ärtynyt itseeni, kun en saa lasta nukahtamaan ns. nätisti. Mies ei ole kyllä koskaan sanallakaan valittanut mitään, mutta aivan varmasti heräilee ja nukkuu katkonaisesti hänkin (menee siis yleensä kuuden aikaan illalla nukkumaan, että jaksaa lähteä kahdeksi töihin), kun vauvan kanssa hyöritään ja rampataan edes takaisin vieressä. Poika myös kovasti tykkää sängyssä repiä miehen peittoa, roikkua tukassa, tunkea sormia korviin yms mukavaa

Nyt kyllä tosiaan kiikutan tuon vauvan pinnasängyn meidän sänkymme viereen ja ensi yönä kokeillaan sitä Voihan tosiaan olla, että isän läsnäolo sängyssä häiritsee niin, että olettaa, että nyt leikitään eikä nukuta.

Enemmän kuin pojan levoton nukahtaminen, mua häiritsee oma suhtautumiseni tähän.. Mietin ehkä niinkin, että jos tällaisesta hermostun, miten ihmeessä tulen selviämään uhmasta ja kaikista tuhat kertaa isoimmista jutuista kuin tämä. Myönnän kyllä senkin, että otan stressiä myös miehen yöunista. Koen, että on minun vikani, jos mies ei saa nukuttua. Niin typerältä kuin se kuulostaakin :ashamed:

 

[Littledeath]

Mä oon kans huomannut että mulla vauva nukahtaa parhaiten itekseen. Unen päästä kiinni saanti pitkittyy jos oon vieressä. Aikansa hyörii ja pyörii omassa sängyssään kunnes uni tulee.

 

[Scala]

Meillä ketään seitsemästä lapsesta ei ole varsinaisesti "nukutettu". Iltatoimet ja sitten omaan sänkyyn, peitto päälle ja hyvää yötä. Tarvittaessa on sitten käyty katsomassa, laittamassa pitkälleen, tuttia suuhun jne.

Aikuinen ei jää sinne huoneeseen "yleisöksi", alkuu voi vähän siellä sängyssä melskata ja touhuta, mutta jos hätää (huutoa) ei ole, ei sinne huoneeseen tarvitse mennä.

 

[Criminal Mind]

Juu, miäkin veikkaisin sitä että nukkumaanmeno on liian kivaa. Äitin kainalossa, tottakai sitä naurattaa ja on kivaa Omaan sänkyyn tai sitten teidän sänkyyn, oot vieressä mutta silmät kiinni nukut, valot pois.

 

[Salla07]

kausia tulee ja menee, meille tuli joskus 9kk tms vasta tuo että ei malta nukahtaa. mutta ei meillä ole orjallisesti mitään nukahtamisaikaa jollon pitää olla unessa, vaan sitten kun näyttää väsyneeltä. ikää nyt 11kk, ja usein menee jopa 10min että sammuu-nukutaan perhepedissä, ei ole edes pinnistä/sivuvaunua siinä.
eriasia toki sitten jos olisi päiväkodissa, ja pitäisi saada nukuttua hyväy yöunet alle että jaksaa.

 

[Moraalinvartija]

Jos isä kerran jo nukkuu siellä samassa huoneessa, en kyllä näe mitään varsinaista syytä miksi äidin pitäisi jäädä seuraksi. Siellähän on jo oma isä, ja ehkä nukkuvan isän rauhallinen hengitys rauhoittaa lapsenkin unten maille

 

[Lilith]

kausia tulee ja menee, meille tuli joskus 9kk tms vasta tuo että ei malta nukahtaa. mutta ei meillä ole orjallisesti mitään nukahtamisaikaa jollon pitää olla unessa, vaan sitten kun näyttää väsyneeltä. ikää nyt 11kk, ja usein menee jopa 10min että sammuu-nukutaan perhepedissä, ei ole edes pinnistä/sivuvaunua siinä.
eriasia toki sitten jos olisi päiväkodissa, ja pitäisi saada nukuttua hyväy yöunet alle että jaksaa.

Tota minäkin olen yrittänyt.. nyt vain loppuu usko itseeni siinä, että enkö mä osaa katsoa milloin lapseni näyttää väsyneeltä, kun ei sitten kuitenkaan nukahda.

 

[kaffetauko]

meillä nukahti tuon ikäisenä aina kainaloon. Siis pidettiin paikallaan siinä, vaikka olisi tahtonut tohottaa ympäriinsä ja pitää itseään hereillä. Useinkin itki hetken (ihan vaan kun oli tylsää kun ei saanut heilua) ja sitten nukahti. Nostettiin pinnasänkyyn illaksi (kun itse vielä valvottiin) ja yöllä kun heräsi, otettiin loppuyöksi viereen, ja otetaan vieläkin reilu vuoden ikäisenä. Nykyään tosin nukahtaa pinnasänkyyn, kun pidetään kädestä.

En sitten tiedä onko oikea vai väärä tapa jne, mutta meillä toimi ja ollaan tyytyväisiä.

Kasvatusoppaathan painottaa iltarutiineja, että samassa järjestyksessä puuro ja vaippa ja kirja ja mitä nyt kullakin on, että olisi jo rauhoittunut kun mennään nukkumaan. Me ollaan katseltu iltakirjaakin aina olkkarissa, että kun makkariin mennään, mennään pimeässä ja suoraan nukkumaan.

 

[ArjestaSelviytyjä]

entä jos viet lapsen jo vähän ennen sitä tsippaamista sänkyyn? ja jätät sinne nukahtamaan? jos onkin jo yliväsynyt sitten..? mulla ainakin ihan aikuisenakin iskee ihan ylikierroksille jos pääsen yli siitä ylettömästä väsymyksen hetkestä..?
olet hyvä ja loistava äiti eikä sulla ole mitään hukassa

 

[Lilith]

Jos isä kerran jo nukkuu siellä samassa huoneessa, en kyllä näe mitään varsinaista syytä miksi äidin pitäisi jäädä seuraksi. Siellähän on jo oma isä, ja ehkä nukkuvan isän rauhallinen hengitys rauhoittaa lapsenkin unten maille

Niin... totta kyllä.

Mä olen tainnut tähän asti jäädä sinne "nukuttamaan" lapsen ainoastaan siksi, ettei isän tarvitsisi herätä, jos lapsi ei nukahdakaan. Ja lähtenyt itse vierestä sitten, kun poika on unessa.

Kiitos hyvistä neuvoista! Ens yönä menee meillä kyllä systeemit uusiksi. Kokeillaan josko omassa sängyssä tulisi uni ilman äitiäkin.

 

["vieras"]

On varmaan ihan normaalia ahdistua, jos vauvan perustoiminnot eivät tunnu sujuvan (syöminen, nukkuminen). Mulla oli samanlaista ja oli todella ahdistavaa ajatella, että minun äitinä pitäisi saada väsynyt vauva edes nukahtamaan. Nyt kun tuo vauva on jo eskari-ikäinen, on helppo ajatella, että olin vain liian kiinni siinä vauvatyhjiössä ja monet asiat kasvoivat liian suuriksi. Tää ei sua varmaan auta, mutta jos edes vähän lohduttaisi.

Niin ja vauvojen unirytmit ja nukkumistavat tulee ja menee. Voisiko isä uhrata muutamat alkuillan unet ja nukuttaa vauvan? Puolivuotiaalle voisi jo alkaa hellää tassuttelu-unikoulua tehdä, että oppisi nukahtamaan omin voimin - mikä ei tarkoita että itsekseen tai yksin tai hylättynä, vaan että vauva oppisi tyynnyttämään itsensä uniherkäksi.

 

[Lilith]

meillä nukahti tuon ikäisenä aina kainaloon. Siis pidettiin paikallaan siinä, vaikka olisi tahtonut tohottaa ympäriinsä ja pitää itseään hereillä. Useinkin itki hetken (ihan vaan kun oli tylsää kun ei saanut heilua) ja sitten nukahti.

Tuo kuulostaa siltä, mitä mä olen yrittänyt tehdä. Usein saan suunnilleen puoliksi maata muksun päällä, että se rauhoittuu ja silloin yleensä silmät painuvatkin kiinni kuin itsekseen. Toisinaan se vaan tuntuu kestävän tuskaisen pitkään. Jotenkin tuntuu, että jos toista tuntia makaa vieressä hiljaa ja toinen vaan bilettää niin jossain on vika

 

[Moraalinvartija]

Mietin ehkä niinkin, että jos tällaisesta hermostun, miten ihmeessä tulen selviämään uhmasta ja kaikista tuhat kertaa isoimmista jutuista kuin tämä.

...siten, että ajan mittaan tulet havaitsemaan että kaikki hankalat jutut kyllä hoituvat aikanaan. Ja että harva asia lopultakaan on niin kovin suuri. Se, mikä tuntuu nyt loputtomalta ja siltä, ettet osaa, on ehkä jo parin viikon kuluttua muisto vain. Minä saan paljon voimaa, kun muistelen mitä kaikkia hankalia vaiheita on menty, ja niistä selvitty. Useimmat ovat lopulta kestäneet hyvin vähän aikaa, vaikka se ei sillä hetkellä siltä tunnukaan.

Äitiys on loputonta opettelua, vaikka olisi kymmenen lasta :flower:

 

[kaffetauko]

Tuo kuulostaa siltä, mitä mä olen yrittänyt tehdä. Usein saan suunnilleen puoliksi maata muksun päällä, että se rauhoittuu ja silloin yleensä silmät painuvatkin kiinni kuin itsekseen. Toisinaan se vaan tuntuu kestävän tuskaisen pitkään. Jotenkin tuntuu, että jos toista tuntia makaa vieressä hiljaa ja toinen vaan bilettää niin jossain on vika

Toisinaan meillä jää tuo biletysmoodi ikäänkuin päälle. Olen tehnyt niinkin, että menen hetkeksi pois (huutohan siitä tulee) ja kun vähän ajan päästä tulen takaisin, jatkuu nukutus kuten ennenkin. Usein jotenkin nukahtaa sitten nopeastikin. En tiä miksi, ehkä sama kuin minulla: joskus jää semmoinen nukahtamattomuus 'päälle' ja pyörin sängyssä vaikka kuinka kauan. Sitten kun vaihdan sänkyä/käyn keittiössä syömässä leivän tms. niin tilanne vaihtuu ja uni tulee samantien kun menen takaisin sänkyyn.

 

[Scala]

entä jos viet lapsen jo vähän ennen sitä tsippaamista sänkyyn? ja jätät sinne nukahtamaan? jos onkin jo yliväsynyt sitten..? mulla ainakin ihan aikuisenakin iskee ihan ylikierroksille jos pääsen yli siitä ylettömästä väsymyksen hetkestä..?
olet hyvä ja loistava äiti eikä sulla ole mitään hukassa

Kävi minullakin mielessä, että voi olla jo yliväsyneen puolella siinä vaiheessa kun alkaa näyttämään väsyneeltä. Yritä vähän ennakoida ja viedä nukkumaan ennen kuin alkaa olla niitä väsyneen merkkejä.

Ja ei todellakaan ole äitys sinulta hukassa, esikoinen ilmeisesti kyseessä. Ne tuppaa yleensä olemaan sellaisia harjoituskappaleita, niin myös meillä =)

 

[Lilith]

Esikoinen on joo Niin, eipä näitä juttuja voi oikein kuivaharjoitella mitenkään. Minäkin työkseni hoitanut lapsia ja silti tällaista - en tosin näin pieniä sentään, puolustaudun sillä

 

[Kerpele]

Mulla ei ole enää "äitiys hukassa" kun olen oppinut hyväksymään ettei lapsia välttämättä niin vaan saa ohjattua juuri siihen suuntaan mihin haluaisi.

Me nukutamme edelleen 2,5- ja 3,5-vuotiaamme. Koska se on helpoin ja vähiten stressaava tapa meille kaikille. Tosin pienempi ei niinkään ole koskaan vaatinut nukuttamista ja vauvana nukahti itsekseen jne. Mutta hän on nyt alkanut vaatimaan nukutuksen kun veljeä nukutetaan vieressä, varmaan nukahtaisi edelleen yksinään jos puitteet olisivat eri. 3,5-vuotias taas ei ole koskaan nukahtanut itsekseen vaan tarvinnut aina äidin tai isin "unioppaaksi".

 

[Hiekkalaatikon reunalta]

[QUOTE="vieras";25762649]On varmaan ihan normaalia ahdistua, jos vauvan perustoiminnot eivät tunnu sujuvan (syöminen, nukkuminen). Mulla oli samanlaista ja oli todella ahdistavaa ajatella, että minun äitinä pitäisi saada väsynyt vauva edes nukahtamaan. Nyt kun tuo vauva on jo eskari-ikäinen, on helppo ajatella, että olin vain liian kiinni siinä vauvatyhjiössä ja monet asiat kasvoivat liian suuriksi. Tää ei sua varmaan auta, mutta jos edes vähän lohduttaisi.

Niin ja vauvojen unirytmit ja nukkumistavat tulee ja menee. Voisiko isä uhrata muutamat alkuillan unet ja nukuttaa vauvan? Puolivuotiaalle voisi jo alkaa hellää tassuttelu-unikoulua tehdä, että oppisi nukahtamaan omin voimin - mikä ei tarkoita että itsekseen tai yksin tai hylättynä, vaan että vauva oppisi tyynnyttämään itsensä uniherkäksi.[/QUOTE]

Mä NIIN peesaan tätä! Siinä rättiväsyneessä hormonihumalassa, (vielä aika) uuden ihmisen kanssa elämään totuttautuessa asiat tuntuu valtavilta, ylitsepääsemättömiltä ja loputtomilta. Ja vaikka jotenkin järjellä tajuais, että itsensä syyllistäminen -> hermostuminen ja epätoivo ei ole niistä ratkaisun avaimista parhaimpia, niin silti sitä tekee -ja kaivaa omaa kuoppaa koko ajan syvemmäksi. Sitten koittaa koko ajan ottaa huomioon kaikkia muita, paitsi itseänsä, ettei vaan kukaan (oma itse etunenässä) pääsis huonoksi äidiksi tuomitsemaan. Ja väsyy ja turhautuu entistä enemmän.

MUTTA, usko mua, tuo(kin) vaihe menee ohi! Ja sitten tulee seuraava. Joka sekin menee ohi. Jne. jne. hamaan elämän tappiin saakka. Ota ihmeessä saamistasi neuvoista vaari; kokeile erilaisia keinoja, nakita myös miehellesi nukutusta (lapsi on myös hänen, ja hänellä on OIKEUS olla lapsen kanssa myös silloin, kun kaikki ei mene niinkun Strömsössä!), tassuttele, laita omaan sänkyyn, mitä vaan, (melkein) kaikki keinot on sallittuja.

Mutta ennen kaikkea, luota itseesi äitinä. Sinä kuulostat täyspäiseltä ihmiseltä, joka rakastaa lastaan. Luota siihen, että kun kaikki kaatuu päälle, niin jo yksistään tuo rakkaus on hyvä pohja ja tekee sinusta juurin sinun lapsellesi parhaan mahdollisen äidin!

Ja hei, enää muutama kuukausi siihen, kun lapsesi sanoo ekan kerran "ättä", ja sinä tajuat, mitä tuolla edellisellä tarkoitan. (Kunnes lapsesi sanoo "ättä" noin joka kolmas minuutti, ja sinä toivoisit, että hän ei olisi koskaan ko. sanaa oppinutkaan!)

 

[Lilith]

Hiekkalaatikon reunalta, kiitos tuhannesti!! Tulostan kommenttisi ja liimaan sen jääkaapin oveen, niin voin lukea sen aina, kun tuntuu, ettei mistään tule taas mitään. Eli ehkä noin joka kolmas minuutti samaan tahtiin, kun poika hokee sitä äitiä

 

[minr]

Niin - yksi arkinen ja jo kuultu neuvo: Säännöllinen päivärytmi, sillä on yllättävän suuri merkitys noin pienelle. Toki sinulle voi olla tappavan tylsää - mutta lapselle jäsentynyttä elämää. Toistuvat rutiinit ja tavat, todella pieni jo oppii yhdistämään tälläisiä seikkoja.

Mulla on kolme lasta ja kaikkien kanssa olen mennyt "tylsillä rutiineilla" jotka kuitenkin helpottavat arka kummasti ja äidin hermojakin.

 

[Merengue]

6 kk: n iässä alkaa tapahtua aika paljon, tulee se liikkumisen halu, erilainen uteliaisuus ja ikeniä saattaa alkaa myös kutittelemaan.
Myös ovat aina vaan enemmän valveilla.
Siinä se äityiskin muuttuu.
Se on ehkä vähän hankalaakin aikaa, kunnes taas joku yksivuotias ei enää ole niin vaikeaselkoinen.