Äitiyden hankalimmat lauseet ymmärtää (3 tosi yleistä lausetta)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tabulaattori
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tabulaattori

Vieras
Tässä kolme lausetta, joita kuulee vanhemmilta:

1. "Niilo on tulta ja tappuraa, hänen kanssa saa vääntää asioista ihan eri tavalla mitä Veetin."

2. "Muistan sen kesän, kun olin viltin päällä kuopuksen kanssa ja nautin lämmöstä. Ihan eri tavalla mitä esikoisen kanssa."

3. "Joskus kriiseilen siitä, että tytöillä on niin kovat ulkonäköpaineet jo nuoresta pitäen. Toivon että osaan tukea Janikaa hänen kuohuissaan ja kasvussaan, siinä missä Lassiakin."

Eli, kun kuulette tuollaiset lausahdukset, haluaisin tietää, millaisia ajatuksia nuo lauseet teissä herättävät.

Itselläni tulee jostain kumman syystä aina mieleen tämä:

1. Veetiä rakastetaan enemmän kuin Niiloa.
2. Tuota kuopusta rakastetaan enemmän kuin esikoista.
3. Lassia rakastetaan enemmän kuin Janikaa.


Onko tämä näin, vai onko nuo vain lauseita, joista ei voi oikeasti "päätellä" mitään?

Olisin kiitollinen vastauksista, koska olen huomannut että ihmiset tajuavat nämä vähän eri tavoin.
 
Kakkonen on ainakin itselle ihan selkee. Tunsin voimakkaasti noin. Ekan aikaan olin ihan hukassa ja epävarma. En mä missään vilteillä köllinyt. Aurinko olis pistänyt lasta ja itikat syöneet ja päivärytmi mennyt sekaisin. Toisen aikaan mä vaan nautin! Yhtä rakkaita olivat ja ovat kumpikin, mutta kakkoselle mä osasin alusta asti olla äiti enkä suorittaja.
 
Tietysti toivoisi että lasten kuulleen ei tuollaisia puhuttaisi. Ylipäänsä sisarustenväliset vertailut voi jättää mahdollisimman vähälle. Vertailee sitten kun lapset eivät kuule. Silti koennettä lapsia voi rakastaa ihan yhtä paljon ja silti niiden eri ominaisuuksia voi vertailla mielessään tai ystävien kanssa ääneenkin.
 
Mulle tulee noista lauseista mieleen, että ko. äidille tulee yllätyksenä että lapset on persoonia ja hyvinkin erilaisia vaikka samoista aineksista ovat väsätty
 
[QUOTE="jooo";29780096]Kakkonen on ainakin itselle ihan selkee. Tunsin voimakkaasti noin. Ekan aikaan olin ihan hukassa ja epävarma. En mä missään vilteillä köllinyt. Aurinko olis pistänyt lasta ja itikat syöneet ja päivärytmi mennyt sekaisin. Toisen aikaan mä vaan nautin! Yhtä rakkaita olivat ja ovat kumpikin, mutta kakkoselle mä osasin alusta asti olla äiti enkä suorittaja.[/QUOTE]

Kiitos että vastasit. Kysyisin vielä lisää, että missä "vaiheessa" sitten tunsit rakkautta, jos kuopus siinä viltillä oli ihanaa, mutta esikoisen kanssa oli vain huolta? Mistä tunnet että esikoinenkin saa rakkautta, jos sellainen rento ja onnellinen olo oli vain kuopuksen kanssa?
 
[QUOTE="Veera";29780099]Tietysti toivoisi että lasten kuulleen ei tuollaisia puhuttaisi. Ylipäänsä sisarustenväliset vertailut voi jättää mahdollisimman vähälle. Vertailee sitten kun lapset eivät kuule. Silti koennettä lapsia voi rakastaa ihan yhtä paljon ja silti niiden eri ominaisuuksia voi vertailla mielessään tai ystävien kanssa ääneenkin.[/QUOTE]

Kiitos, tämä oli aika hyvin sanottu :)
 
Onhan ne lapsetkin eri ikäisiä siinä vaiheessa kun noita lauseita sanotaa. 1 -vuotias on ihan eri vaiheessa kuin esim. 4 -vuotias. 4 vuoden päästä nuo lauseet vois olla taas jo ihan jotain muuta ja tekisit niistä ihan toisenlaisia johtopäätöksiä. Esim. elämä uhmaikäisen kanssa on ihan erilaista kuin pienen vauvan kanssa. Ei silti vähennä rakkautta yhtään, molempia lapsiaan sitä rakastaa, eikä pysty määrää edes itse tajuamaan tai mittaamaan.
 
Kiitos että vastasit. Kysyisin vielä lisää, että missä "vaiheessa" sitten tunsit rakkautta, jos kuopus siinä viltillä oli ihanaa, mutta esikoisen kanssa oli vain huolta? Mistä tunnet että esikoinenkin saa rakkautta, jos sellainen rento ja onnellinen olo oli vain kuopuksen kanssa?

Kyllä mä varmaan alusta asti esikoistakin rakastin. En vain ollut kokenut sellaista rakkautta ennen.Otin kovasti paineita kaikesta. Hellin ja lellin häntä jo vauvana, mutta olin itselleni jotenkin tosi ankara. Ehkä ekan vuoden jälkeen alkoi helpottaa ja tajusin, ettei lapsi mene rikki jos unet myöhästyy tai välipala jää joku päivä vähän välistä. Koen kyllä, että olen molemmille nykyisin tasan samanlainen äiti.
 
Ykkösen voisin sanoa myös omista lapsistani, ja olen tainnut usein sanoakin. Toinen on luonteeltaan tosi kovapäinen, toinen "taipuu" helposti vanhempien tahtoon. Kuitenkin olen salaa iloinen että tyttö on lujatahtoinen, pojan puolesta pelottaa että ihmiset käyttävät kilttiä ja ihmisrakasta tyyppiä hyväkseen... En kuitenkaan ajattele rakastavani toista enemmän kuin toista näillä perusteilla.

Kakkonen jollainlailla hipoo myös omaa kokemusta. Esikoisen synnyttyä olin tosi ahdistunut ja harmissani kun muuten ihanan vauvan kanssa olon pilasi sukulaisten puuttuminen meidän perheen elämään ja tekemisiin.
Kuopuksen ensimmäinen vuosi oli elämäni parasta aikaa. Ei stressiä, ihanat lapset, ei ylimääräistä painostusta miltään suunnalta. Ja olin valmiiksi päättänyt etten anna kenenkään pilata sitä vuotta. Ei se ollut kiinni siitä, rakastinko toista enemmän tai vähemmän. Olosuhteet oli toisella kerralla vaan paremmat ja elämästä nauttiminen siksi helpompaa...
 
Kakkos-kohdasta voisin omalta osalta todeta toisinpäin. Esikoisen kanssa köllin viltillä ja nautin. Sittemmin lapsiluvun kasvettua en ole ehtinyt tarpeeksi köllöttelemään.
 
Ja siis ei mulle tule näistä mistään mieleen että jotakuta rakastettaisiin enemmän tai vähemmän. Ykkös-kohdasta tulee mieleen että ehkä näin sanova vanhempi on itse enempi samankaltainen kuin Veeti.
 
Tulee yleisesti mieleen että lapset ovat erilaisia ja sukupuolien mukaan lapsiin kohdistuu vielä erilaisia paineita.

1. Niilo on lapsi (ainakin omille vanhemmilleen) vaativampi lapsi kuin sisaruksensa.

2. Kuopuksen syntyessä äiti on osannut ottaa rennommin, ehkä elämäntilanne muutenkin leppoisampi jne.

3. Äiti on huolestunut tyttöjen ulkonäköpaineista. Ehkä hän on pojan kohdalla huolestunut jostain muista ympäristön odotuksista.


Rakkauden kanssa en näe noilla olevan mitään tekemistä. Lapsille ei toki tarvi kaikkea hokea, mutta toisaalta on hyvä myöntää asiat itselleen ja ehkä keskustella niistä toisten äitien kanssa. Voi sitten huomata että muillakin on eriluonteisia lapsia ja ovat voineet kokea vauva-ajat erilailla jne. Ettei tarvi suotta murehtia että minussa on jotain vikaa kun koen nämä asiat erilailla lasten kohdalla - ja jopa epäillä että nuo kokemukset kertoisivat jotain rakkauden määrästä.
 
Mulla ei tullut mieleenkään että joku näitä lapsilleen hokisi. Vanhemmat paljon keskustelee lapsistaan, ja niistä vaikeistakin asioita, ilman lapsia.

En vertaile lapsille toisiaan hyvässäkään, saati sitten vaativuudessa tai siinä kuinka jonkun kanssa on osannut ottaa rennommin tms.

Mutta siltikään en saa mitenkään tätä asiaa rakkauden määrän vertailuksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Rigel
Eivät nuo mun mielestä kerro mitään rakkaudesta vaan siitä, että elämäntilanteet ja lapset on erilaisia. Mulla esimerkiksi oli esikoisen jälkeen aika vaikeakin synnytyksenjälkeinen masennus, lisäksi vauva huusi refluksin takia niin että päivät meni vauvaa hyssytellessä. Toisella ei ollut mitään vaivoja, ei itkeskellyt oikeastaan ollenkaan ja itsekin voin hyvin. Totta kai mä nautin toisen vauva-ajasta ihan eri tavalla. Kumpaakin rakastan yhtä paljon. Arki oli esikoisen vauva-aikaan paljon rankempaa, mutta kyllä mä usein väsymyksen keskellä katsoin vauvaa tippa silmäkulmassa ja ajatellen, miten ihmeessä mulle on voitu suoda jotain noin ihanaa ja miten tuntui, että pakahdun rakkaudesta. Ja siltä tuntuu vieläkin. Ei ollut lapsen vika, että alku oli aika rankka.

En todellakaan vertaile lapsia heidän kuullensa. Toisen äidin kanssa tai äitiysneuvolassa ym. n voinut puhua, mutta en halua, että lapset kuvittelevat, että pidän toista rakkaampana tai parempana.
 
1. "Niilo on tulta ja tappuraa, hänen kanssa saa vääntää asioista ihan eri tavalla mitä Veetin."

Niilo on temperamenttisempi lapsi kuin Veeti. Joka ei tarkoita että Niilo on huonompi tai vähemmän rakas. Mun esikoinen on temperamenttinen, joten ymmärrän hyvin.

2. "Muistan sen kesän, kun olin viltin päällä kuopuksen kanssa ja nautin lämmöstä. Ihan eri tavalla mitä esikoisen kanssa."

Ymmärtäisin, että esikoisen kanssa tuli aina hirveästi sohellettua ja murehdittua kaikkea turhaa, kun taas kuopuksen kohdalla on jo oppinut vähän hölläämään ja rentoutumaankin äidin roolissa.

3. "Joskus kriiseilen siitä, että tytöillä on niin kovat ulkonäköpaineet jo nuoresta pitäen. Toivon että osaan tukea Janikaa hänen kuohuissaan ja kasvussaan, siinä missä Lassiakin."

Että vanhempi kokee tytön tukemisen haastavammaksi, koska tytöillä kyllä on kovemmat ulkonäköpaineet kuin pojilla yleensä. Vanhempi pelkää, että ympäristön ulkonäköpaineet painaa tyttöä liikaa, eikä hänestä kasva sitä itsevarmaa ja hyvän itsetunnon omaavaa nuorta naista mitä vanhempi toivoo.

Muuten mulla ap tuli mieleen, että sulla on kauhean negatiivinen ajatusmaailma. Joka lähtee aina olettamuksesta että vanhempi ei voisi rakastaa ehdoitta kaikkia lapsiaan yhtä paljon... mistä lie sitten kumpuaa tuollainen
 
Mistä tulee sellainen oletus, että kaikkia lapsia kohtaan pitäisi tuntea täsmälleen samalla tavalla, rakastaa yhtä paljon? Ei tunteita voi pakottaa ja jakaa osasiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja KyöpelinVuori;29780610:
Minulla ei tullut mitään muuta mieleen kuin sana ylianalysointi.

Veit sanat suustani. Ihan vitun ahdistavaa ajatella, että kertoessani tuollaisia arkipäiväisiä havaintojani lapsistani, kuulija kalkuloisi mielessään rakkauteni määriä ja jakautumisia Hyrr, puistattava ajatus.
 
  • Tykkää
Reactions: LIEN
Toisen kanssa olen ollut kaikkein rennoin. Nro 2 on myös ainoa poika, mutta sillä ei ole tässä kohtaa merkitystä.

Ensimmäisen kanssa kaikki oli uutta ja outoa, siinä vähän stressasi ja jännitti. Kakkosen kanssa kaikki meni vähän vasemmalla kädellä, paljon luontevammin ja rennommin. Kolmas kuoli. Sen takia nelosen kanssa oli taas pientä pelkoa ja stressiä.
 
Veit sanat suustani. Ihan vitun ahdistavaa ajatella, että kertoessani tuollaisia arkipäiväisiä havaintojani lapsistani, kuulija kalkuloisi mielessään rakkauteni määriä ja jakautumisia Hyrr, puistattava ajatus.

Olenkin miettinyt, että miten ihmiset "uskaltavat" sanoa että "Veeti on haastavampi kuin Niilo", tai "Usvan kanssa on kivempi käydä uimahallissa kuin Veeran", koska minun mielessäni se kääntyy hyvin herkästi niin että Usva on tärkeämpi ja Niilo on lähempänä sydäntä.

Ilmeisesti, koska kyse ei siis ole rakkauden määrästä, ihmiset uskaltavat ihan normaalisti sanoa noin. Aika valaiseva selitys.

Tämä ajatuskulkuni tulee varmasti meidän suvusta. Meillä perheessä ei koskaan sanottu puolisosta/lapsista mitään negatiivista, ikään kuin peläten että se olisi jotenkin hylkäämistä. Esim. "ärsyttää kun Niko ei siivoa huonettaan" = rakkauteni Niko-poikaa kohtaan on vähentynyt hänen siivottomuuden vuoksi.

Kiitos että vastailitte! Lisääkin saa kommentoida.
 
Meillä perheessä ei koskaan sanottu puolisosta/lapsista mitään negatiivista

Jos mä kuulen, että joku sanoo lapsensa olevan esimerkiksi temperamenttinen ja jääräpäinen, ja asioista joutuu hänen kanssaan usein "vääntämään", en ota sitä oikeastaan negatiivisena sanomisena. Ennemminkin neutraalina toteamuksena. Kyllähän tuosta voi päätellä, että vanhemmilla on välillä vähän rankkaa, jos esimerkiksi säännöt uppoaa kalloon hitaammin kuin lapsille keskimäärin. Siitä voi päätellä myös esimerkiksi sen, että lapsella on vahva tahto, minkä vuoksi hän tulee varmasti pitämään elämässä puolensa ja pärjäämään, kun ainakaan tahtoa ja päämäärätietoisuutta ei puutu :)
 
Ihan ihmeellistä ylianalysointia.

Rakastankohan minä lapsiani jotenkin vähän, kun molempien kanssa saa vääntää ja kääntää ja uimahallissa käyminen on ihan yhtä rasittavaa molempien kanssa?
 

Yhteistyössä