Kesälomareissulta palauduttu koko perhe+Swing!
Pitkä automatka pitkin Suomea koluttu ja mukavaa oli! Huomioita Swingistä reissun aikana:
- Hiljainen ääni oli mahtava juttu, kun täytyi milloin missäkin pumpata.
- Nopeus oli ihan ykkösjuttu (ei reissun päällä ole aikaa eikä halua tuntitolkulla käyttää aikaa pumppaukseen).
- Pumpun kantokassi oli hyödyllinen, että kaikki osat pysyivät tallessa, eivätkä hävinneet isoon laukkuun
- Pumpun koko oli suuri käsilaukussa kanniskeluun, verrattuna mini electrickiin. Vei laukussa kohtuullisen paljon tilaa..
- Paristokäyttöisyys oli matkalla ehdoton, pystyi pumppaamaan autossa, kauppojen vessassa, eläintarhassa, ihan missä vain. Kunhan vain muistaa pitää varaparistot mukana.
Sitten vielä ruusuja Alman syöttöratkaisusta! Vallan mainio keksintö. Vauvalla tulee ajoittain (varsinkin ilta-aikaan) sellaisia nälkä-itkukohtauksia, johon ei tuttipullo auta. Pelkästään tissi. Tai sitten Alma. Alman avulla uskalsin jättää vauvan hoitoon äidilleni ystävän häiden ajaksi. Muutenkin vauva on mukavampi ja turvallisempi syöttää Almasta kuin tavan tuttipullosta, sillä tuntuu että tuttipullosta hän ahmii maidon hirmuista vauhtia ja meinaa tukehtua ja lopulta pulauttaa ahmitun maidon ulos. Myös vauvan mummo on tyytyväinen: hän haluaa myös syöttää vauvaa Alman kanssa, tavan tuttipullo ei enää kelpaa edes mummolle!