aina yksin lasten kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
isommalle pulkka liukuriin.Ei meijän yli 3v osaa kans ittekseen pulkalla mennä.
Koeta jutella miehesi kanssa asioista ja ehdota hälle että maksaa vailla mll:n lapsenvahdeille että saisit joskus itse käytyä vaikka jossain.Jos hän siis ei isänä halua itse olla lastensa kanssa.
Kysele myös että minkä verran hänen perheelliset kaverinsa viettävät aikaa perheittensä kanssa ja mitä tehden.Jos se vaikka herättelis miehes aivonystyröitä hiukan.
Ja jos ei mikään auta,niin järeemmät aseet käyttöön :-)
 
kiitos, yritän ihan laittaa paperille jotain mitä haluan muutosta tähän elämään, tiedän että kun keskustellaan niin minua käy itkettämään kun olen niin vihainen ja turhautunut eli jospa nyt vaikka varustautuisin jo ennakkoon..
 
Liityn seuraanne kun meilläkin samanlaista, minunkaan tuo UKKO ei välitä lapsistaan ja minustakaan, itse Ukko käy kolmesti ulkona on toista tuntia hiihtää ym. minä saan olla kahden pienen kanssa kotona yrittää joten keskeä, aamuisin vanhin lapsi (2,5v) saa olla ulkona yksin kun ukko laittaa. Nuorimman kanssa iltapäivällä käyn vaunuilemassa sen aikaa kun nukahtaa se on ainoa "oma hetki", vanhin silloin nukkuu omassa sängyssään päikkärit.
Ukkoni vielä jatkuvasti puhuu erosta ja lähdöstään sekä haukkuu lapset ja minut. Ukko ei ole hyväksynyt nuorinta (noin 1v ) alusta asti niin olen tuntenut itseni tuota myöten niin huonoksi äidiksi ja yleensäkin huonoksi ihmiseksikin kaikin puolin. ja kun ei ole edes ystäviä jotka edes auttaa minua jotenkin vaikka tukemalla.
Minulla on mennyt yöunetkin kun mietin omaan elämään kun tuo ukko on outo.
 
Meillä myös saamaton mies! Tosin käy vain töissä ja kun tulee kotiin, iskee perseensä sohvalle ja nostaa sen ainostaan käydäkseen röökillä tai paskalla! Eikä auta pätkääkään vaikka pyydän! Suuttuu jos mainitsen liian usein!
 
Olen jo suunnittelu että ERO olis minulle ja lapsille varmaan se kaiken paras, kun Tuon ukon kanssa ei ole nykyään mitään yhteistä, ei edes puheet mene yksiin, ja eikä haluta olla edes lähelläkään! Jos yrittää puhua niin hänen mielestä vaan se riita olis tärkeämpi!
Mitä Lapset tommoista isää tarvii kun ei välitä edes heistä ei leiki tai olla muutenkaan heidän kanssa....
Itekin vihaan tuota jo ukkoa vanha paksa.... Minuna 18 v vanhempikin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Samaan kokea:
Liityn seuraanne kun meilläkin samanlaista, minunkaan tuo UKKO ei välitä lapsistaan ja minustakaan, itse Ukko käy kolmesti ulkona on toista tuntia hiihtää ym. minä saan olla kahden pienen kanssa kotona yrittää joten keskeä, aamuisin vanhin lapsi (2,5v) saa olla ulkona yksin kun ukko laittaa. Nuorimman kanssa iltapäivällä käyn vaunuilemassa sen aikaa kun nukahtaa se on ainoa "oma hetki", vanhin silloin nukkuu omassa sängyssään päikkärit.
Ukkoni vielä jatkuvasti puhuu erosta ja lähdöstään sekä haukkuu lapset ja minut. Ukko ei ole hyväksynyt nuorinta (noin 1v ) alusta asti niin olen tuntenut itseni tuota myöten niin huonoksi äidiksi ja yleensäkin huonoksi ihmiseksikin kaikin puolin. ja kun ei ole edes ystäviä jotka edes auttaa minua jotenkin vaikka tukemalla.
Minulla on mennyt yöunetkin kun mietin omaan elämään kun tuo ukko on outo.

Ei kuulosta kivalle :hug:

 
Minä en ymmärrä näitä isiä... Lapsethan on tehty yhteistuumin ja niiden hoidoista yms. pidetään yhdessä huolta...
Meillä tällä hetkellä emäntä töissä ja minä hoidan kotona lapsia, vapaa aikana ollaan sit yhdessä perheenä ja harrastetaan ja hoidetaan kotia yhdessä.
Harvoin edes yksin käydään kaupassa, minulle ei tulisi mieleenkään lähteä yksin mihinkään.
Jos lähden ilman emäntää johonkin niin pyrin aina ottamaan jonkun lapsista mukaan. Paitsi tietysti omat lääkäri käynnit..
 
Mikset mene lasten kanssa yksin mäkeen, onnistuuhan se? Mäkin käyn useammankin pienen kans. Kivempaa tietysti jos saa vielä toisen äidin lapsineen kaveriksi. Onko teillä lapsiperhetuttuja, joiden perheenisien kanssa oma mieheskin viihtyis? Meillä on ja siksi myös perheiden yhteiset retket jne. on ihan kivoja.
Sitten vielä... Ala suunnitella omia menojasi. Merkkaa kalenteriin, että tiettynä päivänä käyt jossain harrastamassa tai tapaamassa kavereitasi. Juttele miehes kanssa. Jokainen tarvitsee omaakin aikaa. Harrastukset piristää ja auttaa jaksamaan arjessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Samaan kokea:
Liityn seuraanne kun meilläkin samanlaista, minunkaan tuo UKKO ei välitä lapsistaan ja minustakaan, itse Ukko käy kolmesti ulkona on toista tuntia hiihtää ym. minä saan olla kahden pienen kanssa kotona yrittää joten keskeä, aamuisin vanhin lapsi (2,5v) saa olla ulkona yksin kun ukko laittaa. Nuorimman kanssa iltapäivällä käyn vaunuilemassa sen aikaa kun nukahtaa se on ainoa "oma hetki", vanhin silloin nukkuu omassa sängyssään päikkärit.
Ukkoni vielä jatkuvasti puhuu erosta ja lähdöstään sekä haukkuu lapset ja minut. Ukko ei ole hyväksynyt nuorinta (noin 1v ) alusta asti niin olen tuntenut itseni tuota myöten niin huonoksi äidiksi ja yleensäkin huonoksi ihmiseksikin kaikin puolin. ja kun ei ole edes ystäviä jotka edes auttaa minua jotenkin vaikka tukemalla.
Minulla on mennyt yöunetkin kun mietin omaan elämään kun tuo ukko on outo.

Kuule, minusta kuulostaa, että sinäkin olet outo, kun katselet tuollaista. Sano miehelle, että lähdet. Eihän sulla nytkään ole omaa aikaa. Jos eroatte saat edes joka toinen viikonloppu ja lomilla omaakin aikaa. Eihän tuossa suhteessa kuulosta olevan edes rakkautta. kummallista, mihin kaikkeen naiset suostuu omissa suhteissaan...
 
hae lapsille päivähoitopaikka, puhu neuvolassa. Älä jää lasten kanssa yksin. Voisitteko "jakaa2 välillä lapsia, niin, että miehesi ottaa toisen ja sinä toisen. Ei kaikkia tarvi jaksaa ja kestää itse. Hommaa kotiin hoitaja, elä välillä niinkuin miestä ei oisikaan. Mene omiin menoihin kun hoitaja jää hoitamaan lapsia.
 
Mulla on sellanen ehdotus että pakotat miehesi istumaan alas ja juttelette teidän suhteesta. Jos tulostaisit molemmille tällaset parisuhteen roolikartat ja plussilla ja miinuksilla merkkaisitte toimivat kohdat, niin tuosta näkisitte miten vastuu teillä on jakautunut:

http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyovalineet/tyomenetelmat/parisuhteenroolikartta/
(saa tuolta vasemmasta reunasta tulostettua, en saanu suoraa linkkiä laitettua)

Mulla on vähän samantyylinen tilanne, paitsi että mies kyllä haluaisi osallistua mutta työnsä takia on paljon poissa. Siksi olen reissannut paljon yksin lasten kanssa, kävin esim. laivalla näiden kanssa itsekseen ja se oli kivaa vaihtelua!

Jos mies ei jostain oudosta syystä voi alkaa lapsiaan hoitamaan ja teillä on varaa niin hanki lastenhoitaja teille esim. joka keskiviikko-illaksi, ja sitten pidät silloin vapaaillan keksien jotain tekemistä tai vaikka vaan mennen yksin kävelylle. Lapset kyllä tottuu nopeasti hoitajaan!

Ja yritä löytää sellasia harrastuksia joihin voi mennä lasten kanssa, tai pyydä jotain yksilapsista tuttavaa mukaan menoihin niin hän voi tarvittaessa auttaa sua jos kahden perässä juoksemisessa on jotain ongelmaa.
 

Yhteistyössä