Aina sanotaan että se on järjestelykysymys hankkia aikaa liikunnalle. Minä epäjärjestelmällinen en osaa, autatko?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja saisinko täältä apua?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

saisinko täältä apua?

Vieras
Tässä tausta: koululainen lähtee kahdeksalta aamulla kouluun, tarhaikäisen vien hoitoon yhdeksäksi. Sieltä lähden suoraan töihin. Koululainen harrastaa maanantaisin (18-19), tiistaisin (15.30-17.00), keskiviikkoisin (17-18), torstaisin (18.25-20.30) ja sunnuntaisin (vaihtelee, joko 4 tuntia aamupäivällä tai sitten 1,5 tuntia iltapäivällä).

Mies lähtee kuudelta töihin ja hakee kuopuksen hoidosta välillä 16.30-17.00. Koululainen menee itsenäisesti harrastuksiinsa ma-ke, mutta silloinkin hänet pitää hakea (yli 10 km kotimatka). Torstaisin hänet täytyy sekä viedä että hakea.

Minä lähden useimmiten töistä klo.18, mutta välillä saatan lähteä myös aiemmin. Jonkin verran teen töitä myös lauantaisin.

Sitten perheeseemme kuuluu myös koira, jonka takia toisen vanhemmista pitää tulla mahdollisimman nopeasti kotiin koiraa pissattamaan. Minä hoidan perheen ruokaostokset ja kokkaamisen. Niin ja pyykkäämisen. Siivoushommat koitetaan hoitaa pois alta viikonlopun aikana. Ja halutaan toki olla mahdollisimman paljon yhdessä koko perheenä.

Ehdotuksia? Periaatteessa en karsasta minkäänlaista liikuntaa, mutta mistä ja miten siihen aika?
 
Mulla tuli mieleen tämmöset: Lauantai koko perheen yhteiseksi liikuntapäiväksi, eli silloin teette porukalla jotain tunnin - pari. Miten olisi joku päivä viikossa sellainen, että varsinkin nyt kesällä polkaisisit tuon 10km sinne pojat harrastuspaikalle josta mies sitten pienemmän kanssa teidät hakisi?...Tai muuten tekisit sillä aikaa lenkin? Ja sitten myös yksi vaihtoehto, että liikut illalla, vuorottelette miehen kanssa iltahommien kaa.
 
Aamulla aikaisin tai sitten heti töitten jälkeen tai kun olet vienyt koululaisen harrastukseen, siinä jää tunti aikaa, hyvän juoksulenkin kerkeää. Viikonloppuisin sitten. Ja voihan sitä liikkua puoli tuntia aamulla ja toisen puoli tuntia illalla :)
 
kuka lenkittää koiran? Kuinka monta kertaa päivässä? Onko se joku lattiamopin näköinen pikkuotus vai voiko sen kanssa käydä hölkkälenkillä tai sauvakävelemässä?
 
Aamulla aikaisin, lenkki klo 6-7. Auttanee aamuja huomattavasti, jos laittaa illalla kaiken valmiiksi kahvia myöten niin, ettei tarvitse kuin nappia painaa. Pystytkö liikkumaan työmatkoja? Itse pyöräilen työmatkat juuri siitä syystä, että muuten en ehtisi liikkua koskaan.
 
Minulle joskus sanottiin, että se aika on otettava yöunista, toinen vaihtoehto oli lasten hoitoon vieminen. Joo kyllähän sitä aikaa saa aina järjestettyä, mutta se on eri asia mistä on valmis luopumaan..
 
Eikös suositus ole, että 3 kertaa viikossa hikiliikuntaa ja hyötyliikunta päälle?
En nyt muista muuta, mutta lähdetään nyt tästä liikkeelle.

- Liikut ne ajat, kun lapsi on harrastuksessa. Menet vaikka suoraan töistä (klo 18) autolla (?) lapsen harrastuksen parkkipaikalle ja olet vaihtanut jo töissä lenkkivaatteet päälle. Sitten juokset harrastuspaikan lähistölle sen aikaa, että lapsi on valmis.
- Voitko mennä aamulla ennen kuin mies lähtee töihin?
- Jätä hissi pois.
- Mene pyörällä töihin, mikäli mahdollista.
- Jos joudut menemään autolla, jätä auto 3 km kauemmas kuin työpaikka vaikka vain parina päivänä ja kävele/juokse sieltä. Tai jää julkisilla pois ennen työpaikkaa jne.

p.s. Koululaisella liikaa harrastuksia, ihan järjetöntä mielestäni.
 
Menet esim. sen jälkeen, kun olet hakenut lapsen harrastuksista eli n. klo 21. Laita lenkkikamat päälle vaikka jo, kun lähdet hakemaan, niin et jämähdä sohvalle..
 
1. Miksi sinä teet ruuat, ostokset, jne yksin? Vaihdat siis vapaa-aikaasi kotitöihin. Ruokaostokset koko perheellä kerran viikossa. Mies ottakoon vastuun ruuanlaitosta, kun kerran tulee aikaisemmin töistä.
4. Minustakin koululaisella on paljon harrastusta ja ei kai se sinun vastuullasi ole?

Jotenkin tuntuu, että ihan hyvin pääset useampana päivänä harrastuksiin, kun mies hoitaa kodin.
 
Meillä ainakin juokseminen on ollut siitä hyvä liikuntamuoto että kumpikin vanhemmista on voinut harrastaa sitä ilman että se vie aikaa mistään, noin työmatkoja ja koiranlenkityksiä hyödyntäen.

Muuten en ymmärrä miksei viikonloppuisin saa halutessaan nipistettyä esim sitä tuntia johonkin liikuntaharrastukseen. tarvittaessa tasaa niitä kotitöitä.
 
Ensinnäkin sun lapsella on vähän liikaa harrastuksia.

Mutta siis, jos viet ja haet lapsen harrastuksista, niin odotat siis siellä sen aikaa? Tee siinä ajalla vaikka joku lenkki?
 
Omalla kohdallani kyse on enemmänkin priorisoinnista ja sitä kautta ajan järjestämisestä. Oikeasti minulle on tärkeämpää viettää iltaisin aikaa perheen kesken työ- ja lasten hoitopäivän jälkeen kuin lähteä urheilemaan.. ja lasten mentyä nukkumaan, olisi kotityötkin tehtävä ja viettää aikaa miehen kanssa kaksin. Tosin joskus otetaan miehen kanssa yhteinen irtiotto ja pyydetään lapsia vahtimaan joku ja haalitaan porukkaa ja pelataan lentistä tms.

Mutta AP:n tilanteeseen hämmästelen harrastusten määrää mikä koululaisella on.. ja todellakin aikaa sinulla kyllä on, mutta kyse on priorisoinnista eikä niinkään ajankäyttöongelmasta.
 
No esim. yhtenä päivänä lenkkeilet yksin koululaisen harrastusaikaan. Toisena päivänä voit käydä pyöräilemässä nuorimman kanssa, siis kuopus pyöränistuimeen. Kolmantena päivänä voisit kokeilla kotijumppaa dvd:ltä, joko aamulla tai illalla. Esim. zumba on aika koukuttava...
 
En päässyt kirjoittamaan plussalle. En voi aamulla jättää lapsia kotiin keskenään. Koululainen harrastaa yhtä urheilulajia jossa on paljon treenejä. Tykkää ihan älyttömästi lajistaan.

Työmatkat pakko kulkea autolla. En keksi tekosyitä, tarvitsen neuvoja ja esimerkkejä.

Myöhäiset iltaliikkumiset onnistuu kesällä mutta ei muuten
meillä ei ole täällä minkäänlaista valaistusta ja pelkään liiaksi pimeää lähteäkseni tarpomaan umpimustaan metsään.

Minä todella hoidan kauppareissut ja kokkaamisen koska se luonnistuu multa paremmin. Samoin pyykkääminen.

Koiraa ei erikseen lenkitetä, kulkee vapaana ulkona niin paljon kuin haluaa.
 
Viikonloppuisin liikkuminen onnistuisi. Sitä on vaan olevinaan niin väsynyt raskaasta viikosta ja toki siivoukset, mahdolliset työt ja koululaisen harrastus verottaa aikaa viikonlopustakin.
 
Ensinnäkin, kuulostaa aika hurjalta koululaisesi harrastemäärät, ihan tottako että yksi perheenjäsen voi harrastaa joka päivä, mutta muut eivät ehdi harrastaa yhtään mitään? Vaikkakin hän menee sinne yksin ja tulee, karsisin kyllä nooista mistä hänet täytyy sekä viedä että hakea. Kyllä 2 kertaa viikossa on riittävä määrä harrastuksiin. Kolmekin menettelee. Missä ihmeenajassa hän on kotona jos ensin on koulut ja sitten harrasteet ja ihan kokoajan. Okei, ilmeisesti sitten viikonloppuina ellei tapaa kavereitaan? Ja ilmeisesti siksi koska ette näe lapsianne viikolla, olette heissä viikonloput kiinni ilman omia menoja?

Työaikasi on melko inhottava , mutta sille tuskin mitään mahtaa. Oikeastaan syy on varmaan pääosin siinä miksi ei harrastuksille ja liikunnalle jää aikaa. Tuo on mielestäni juuri se pahin vuoro mikä voi siunaantua. Ei ole aamupäivällä eikä iltasella juurikaan aikaa tehdä mitään vaan töissä menee koko päivä. Ehkä satsaisin viikonloppuisin liikkumiseen kuitenkin ja yrittäisin viikolla nipistää yhden aamun tai illan lähtemällä lenkille.Toki ihan ymmärrettävää jos ei jaksa eikä viitsi kun kotiin tulee iltasella ja näkee perhettään pitkän päivän jälkeen hetken.
 

Yhteistyössä