Viikon idiotismipalkinto kyllä kuuluu kokkarinuorille jotka haluaa vanhukset pois äänestyskopeista
Selasin päivän uutisotsikoita enkä huomannut aiheestasi otsikkoa.
Meistä mammapalstalaisista jokainen ymmärtää uutiset ja asiat tavallaan.
Kammottavia otsikoita, joita en halua lukea.
Heräsin aamulla uneen, jossa katsomani saippuasarjan juristi oli raivosta suunniltaan. hön survoi pukunsapovitaskuun värikästä taskuliinaansa. Kaikki mitä luet, katsot ja koet päivän aikaan, tulee uniisi.
Myös oikeusoppineet sekoilevat elämässään. Pähkähullu työkaveriin rakastuminen sekoittaa pään, ja tuhoaa läheiset työkaverisuhteet. Sellaista tapahtuu myös tosielämässä.
Nukuin pitkään, ja Yle aamu jäi katsomatta. Meillä oloneuvoksilla päiväohjelma saa juosta jouhevasti fiilisten mukaan. Emme ole tilivelvollisia kenellekään asioistamme.
Toimittajaparat, jotka hikoilevat parhaillaan ruutujensa äärellä, ja syöttävät kansalle jonninjoutavia uutisia. Tärkeimmät ja ihanimmat asiat jäävät kertomatta.
Olen kuin julkisuudesta vetäytynyt stand-up koomikko, joka haluaa olla mahdollisimman vähän esillä. Kotona oleminen vetää hänellä aina pisimmän korren.