H
Hyssopus
Vieras
Hei,
oon lukenut tässä näitä rakkaus-ketjuja kun vastaavasta aiheesta piti kirjoittaa. Oon tosi untuvikko vakavissa parisuhteissa (vaikka olen jo 30&risat) koska rakastuin ensimmäistä kertaa vasta 2v. sitten. Sitä ennen on ollut ihastumisia ja niiden pohjalta (liian) pitkiäkin parisuhteita, enkä edes silloin tiennyt mitä todellinen rakastuminen tarkoitti (siis niin että toinenkin vastaa tunteisiin). Olen edelleen päättömästi rakastunut. Mies on kaikinpuolin ihana, kiltti, hellä, seksi on jotain ennenkokematonta jne.jne. Ihan 'järjellä' ajatellenkin mun mielestä me sovitaan älyn hyvin yhteen, enkä ole kuitenkaan niin sokea etten huomaisi miehen virheitä.
Miehelle tää on järjestyksessä toinen 'oikea' rakkaussuhde - ja koko meidän suhteen ajan se on vähän rassannut mua. Saatan olla vähän mustasukkainen tosta toisesta - siis menneestä - suhteesta, koska kun olemme puhuneet tunteistamme, mies joskus mainitsee, että tuossa edellisessä suhteessa hän oli ihan sekaisin, pää pilvissä jne. mutta että tässä meidän suhteessa hänestä ei tunnu samalta. Vaikka tosi hyvältä tuntuukin.
Miehen mielestä tämä merkkaa positiivista kasvua&kypsymistä. Nykyään hän sanoo että rakastaa mua (kumpikin panttasi tätä tietoa toiselta aluksi melkein vuoden - mä otin asian puheeksi alunperin) ja tottakai mä haluan uskoa, ja yleensä uskonkin, mutta sitten välillä kaikertaa joku ikävä epäilys. Viimeksi eilen puhuttiin vakavasti aiheesta. Munkin mielestä on tosi hyvä että hän ei ole ollut mulle heti aluksi vannomassa rakkauttaan, mutta... itse olen ollut tunteistani ihan varma heti ensi hetkistä...eli voiko kyse olla samasta asiasta, rakastumisesta/rakkaudesta, jos se syntyy näin eri tavoin?
Onko teidän mielestä huono asia jos mennään vähän eri tahtiin? Parhaimmissa tulevaisuudennäkymissä meidän suhde kehittyy niin että tunteemme lähenevät: miehen tunne syvenee entisestään ja mun hullaannus tasaantuu. Mun pahimmissa peloissa mies tapaa jonkun joka todella vie häneltä jalat alta ja jättää mut. Joskus tulee sellainen olo että turvallisinta olisi jättää mies tätä ennen mutta en halua tehdä mitään dramaattisia vetoja joidenkin mahd. perusteettomien pelkojen takia. Kliseistä? Kokemuksia?
oon lukenut tässä näitä rakkaus-ketjuja kun vastaavasta aiheesta piti kirjoittaa. Oon tosi untuvikko vakavissa parisuhteissa (vaikka olen jo 30&risat) koska rakastuin ensimmäistä kertaa vasta 2v. sitten. Sitä ennen on ollut ihastumisia ja niiden pohjalta (liian) pitkiäkin parisuhteita, enkä edes silloin tiennyt mitä todellinen rakastuminen tarkoitti (siis niin että toinenkin vastaa tunteisiin). Olen edelleen päättömästi rakastunut. Mies on kaikinpuolin ihana, kiltti, hellä, seksi on jotain ennenkokematonta jne.jne. Ihan 'järjellä' ajatellenkin mun mielestä me sovitaan älyn hyvin yhteen, enkä ole kuitenkaan niin sokea etten huomaisi miehen virheitä.
Miehelle tää on järjestyksessä toinen 'oikea' rakkaussuhde - ja koko meidän suhteen ajan se on vähän rassannut mua. Saatan olla vähän mustasukkainen tosta toisesta - siis menneestä - suhteesta, koska kun olemme puhuneet tunteistamme, mies joskus mainitsee, että tuossa edellisessä suhteessa hän oli ihan sekaisin, pää pilvissä jne. mutta että tässä meidän suhteessa hänestä ei tunnu samalta. Vaikka tosi hyvältä tuntuukin.
Miehen mielestä tämä merkkaa positiivista kasvua&kypsymistä. Nykyään hän sanoo että rakastaa mua (kumpikin panttasi tätä tietoa toiselta aluksi melkein vuoden - mä otin asian puheeksi alunperin) ja tottakai mä haluan uskoa, ja yleensä uskonkin, mutta sitten välillä kaikertaa joku ikävä epäilys. Viimeksi eilen puhuttiin vakavasti aiheesta. Munkin mielestä on tosi hyvä että hän ei ole ollut mulle heti aluksi vannomassa rakkauttaan, mutta... itse olen ollut tunteistani ihan varma heti ensi hetkistä...eli voiko kyse olla samasta asiasta, rakastumisesta/rakkaudesta, jos se syntyy näin eri tavoin?
Onko teidän mielestä huono asia jos mennään vähän eri tahtiin? Parhaimmissa tulevaisuudennäkymissä meidän suhde kehittyy niin että tunteemme lähenevät: miehen tunne syvenee entisestään ja mun hullaannus tasaantuu. Mun pahimmissa peloissa mies tapaa jonkun joka todella vie häneltä jalat alta ja jättää mut. Joskus tulee sellainen olo että turvallisinta olisi jättää mies tätä ennen mutta en halua tehdä mitään dramaattisia vetoja joidenkin mahd. perusteettomien pelkojen takia. Kliseistä? Kokemuksia?