Aikuisen lapsen velvollisuudet biologista isää kohtaan?

[tytär]

Vanhempani erosivat kun olin parivuotias. Syynä isän alkoholismi ja väkivaltaisuus. Näin isää satunnaisesti mummolassa, pari kertaa vuodessa. Ala-asteiän jälkeen en sitäkään. Hän ei ole ikinä ottanut yhteyttä, ei tullut synttäreille eikä rippijuhliin. Mummo pakotti hänet koululle, kun pääsin ylioppilaaksi, tapasimme koulun pihassa noin parin minuutin ajan. Yhden kerran olen soittanut hänelle, joten hänellä on numeroni, asia liittyi mummoni kuolemaan, ei mitään meidän välistä henkilökohtaista kuulumisten kertomista.

Minulla on kaksi lasta, joista isäni ei tiedä mitään. En ole katsonut tarpeelliseksi kertoa, kun elämäni ei kerran yhtään kiinnosta. Lapsille kerron isästäni, kun he kasvavat vähän, nyt vanhempikin on vasta täyttämässä kaksi.

Kuulin tänään, että isän terveys reistailee, tarkkaa tietoa hänen kunnostaan ei ole. Oletettavasti 30v ryyppääminen tarkoittaa, että kunto voi heiketä nopeastikin, kun se kerran on lähtenyt laskuun.

Mitä tekisit? Ottaisitko yhteyttä? Miksi niin? Mitä odottaisit?

Mulla on tiedossa, mitä todennäköisesti tulen tekemään, mutta olisihan se kiva kuulla muitakin näkökulmia.

 

[.....]

kyllä mä haluaisin käydä katsomassa ja kenties vaikka näyttää kuvia lapsista tms. ja jos isän kunto ja olemus sallii, jopa myöhemmin näyttää lapsia livenä hänelle.

jokainen tekee virheitä ja jokaisella on omat pahat olonsa. ei kannata maksaa pahaa pahalla. näytä millainen ihminen sinusta on kasvanut.

 

[rix]

Velvollisuudentunteesta en ottaisi yhteyttä. Sen sijaan uteliaisuudesta voisin. Tai ns varmuuden vuoksi; tahtoisin tietää, mitä olen menettämässä, jos mitään.

Mutta jos ei haluta niin älä ota yhteyttä. Kuolema on hyvin lopullinen asia, mutta harvemmin kukaan ihminen on niin korvaamaton, että se maailmaa kaataisi vaikkei olisi "tehnyt kaikkensa" sen suhteen eteen. Elämää jatkuu, ei ole mitään takeita siitä, että bioisän kanssa jutusteleminen toisi merkittävästi lisäarvoa elämääsi. Lapsetkin ovat niin pieniä, että vaikka isoisänsä tapaisivat, niin eivät he häntä tulisi muistamaan.

 

["sondersson"]

mä en tykkää pitää isääni yhteyttä, ei vaan tulla toimeen ja takana perheväkivaltaa yms. En koe että mulla olis velvollisuutta tehdä niin. Eikä kellään ole. Jos puhtaasti itse haluat hänet tavata tms. niin sitten tietysti. Mutta ei velvollisuudentunnosta.

 

[tytär]

Mä mietin ekan lapsen kohdalla, ilmoittaisinko, mutta tuntui, että yhtä hyvin voisin ottaa luettelosta satunnaisen puhelinnumeron ja kertoa vastaajalle, että mulla on lapsi. Yhtä läheiselle tuntematon tuntuisi. En tiedä, haluaisiko isä tavata lapsenlapsensa, mutta koska hän ei selviä tilanteista ilman alkoholia, en viitsi altistaa lapsia känniläiselle, joka todennäköisesti tosin tekisi vielä oharitkin.

 

[PipariSuu]

Sinuna ottaisin yhteyttä, kun kerran selkeesti asia on pinnassa ja mielessä. Velvollisuudentunteen vuoksi niin ei kannata tehdä (sulla ei ole velvollisuuksia pitää yhteyttä, jos et halua), mutta oman itsesi kannalta varmaan kannattaa ottaa yhteyttä ainakin sen kerran. Jos isäsi kuolee, et enää pysty ottamaan yhteyttä, vaikka haluaisitkin, joten se kannattaa tehdä nyt vielä, kun se on mahdollista.

 

["sitä saa mitä tilaa"]

Mulla on melkein samanlainen tarina ja isäni ei ole myöskään koskaan nähnyt lapsiani. En tunne mitään velvollisuuksia, eikä mulla ole isää. Joten ei ole velvollisuuksiakaan

 

["tiipii"]

En ottaisi yhteyttä.. Jos ei ole mitään sidettä ko.ihmiseen, paitsi biologinen, niin miksi ottaisin?? Vaikka sanotaankin, että "veri on vettä sakeampaa, niin itse ajattelen, että ystävänsä voi valita, sukuaan ei, ja senpä takia en velvollisuudentunnosta ottaisi yhteyttä..Jos taas isä haluaisi ennen kuolemaansa tavata/jutella tmv.niin olisin valmis hänen pyyntöönsä, jos on yhteyttä ottavana osapuolena. ( itse en ole oman isäni kanssa ollut tekemisissä lähes 15 vuoteen, joten olen monesti miettinyt vastaavaa kuin ap)

 

[tytär]

Isän menettämistä (miten ylipäätään voi menettää jotakin, mitä ei ikinä läsnä ollutkaan?) enemmän pelkään kai sitä, että pidän itseäni kylmänä ja tunteettomana lopun ikääni, jos/kun nyt teen helpon ratkaisun ja pidän elämäni edelleen vain itselläni. Vastakkaisessa vaakakupissa on se, saisinko irti jotakin mitä muistella vai mahdollisesti hitonmoisen riesan, joka perää "oikeuksiaan" lapsiini tai tahtoo lainata rahaa - juovuksissa.

 

[tytär]

[QUOTE="tiipii";24052823] Jos taas isä haluaisi ennen kuolemaansa tavata/jutella tmv.niin olisin valmis hänen pyyntöönsä, jos on yhteyttä ottavana osapuolena. [/QUOTE]

Näin minäkin ajattelen.

 

[PipariSuu]

Isän menettämistä (miten ylipäätään voi menettää jotakin, mitä ei ikinä läsnä ollutkaan?) enemmän pelkään kai sitä, että pidän itseäni kylmänä ja tunteettomana lopun ikääni, jos/kun nyt teen helpon ratkaisun ja pidän elämäni edelleen vain itselläni. Vastakkaisessa vaakakupissa on se, saisinko irti jotakin mitä muistella vai mahdollisesti hitonmoisen riesan, joka perää "oikeuksiaan" lapsiini tai tahtoo lainata rahaa - juovuksissa.

Tee asia siten, ettei sun itsesi tarvi miettiä jälkikäteen enää tuota. Jos omatuntosi soimaa, ettet ota yhteyttä, niin ota yhteys ITSESI vuoksi. Älä isäsi vuoksi. Isälläsi ei ole mitään oikeuksia lapsiesi kohtaan, eikä sun tarvi lainata viinahuuruiselle miehelle rahaa.

 

[tytär]

ota yhteys ITSESI vuoksi. Älä isäsi vuoksi.

Ok, tässä on perää.

 

[ulkonainen]

kyllä mä haluaisin käydä katsomassa ja kenties vaikka näyttää kuvia lapsista tms. ja jos isän kunto ja olemus sallii, jopa myöhemmin näyttää lapsia livenä hänelle.

jokainen tekee virheitä ja jokaisella on omat pahat olonsa. ei kannata maksaa pahaa pahalla. näytä millainen ihminen sinusta on kasvanut.

Tassapa hieno kirjoitus! Osoittaa tosiaan avaraa sydanta etta jattaa menneet taakseen, usko tai ala jos tapaat isasi, omakin olosi helpottuu.

 

[tytär]

Pähkäilen asiaa edelleen. Kun tietäisin, että miään ylläreitä ei ole tulossa, voisin yhteydenottoa harkita. Arvaamatonta ja vaarallista käytöstä on nähty menneisyydessä, mutta siitä on kauan. Kirjeyhteys kenties? Puhelin? Äyh.

 

[Jaanuska]

tässä juuri itse kuuntelen kännykästä soivaa hyvää musiikkia, en viitsi vastata kun nimestä näen kuka soittaa, ei jaksa kuunnella humalaisia jorinoita ja samoja asioita päivästä toiseen. Isot leikkaukset tehty juuri vähän aikaa sitten - kiitos monen vuoden ryyppäämisen takia. Mutta vieläkin jatkaa samaa rataa - ei kiitos. Jos sinua ei haluta soittaa tai pitää yhteyksiä, ymmärrän tosi hyvin..

 

[tytär]

Piti palata vielä tähän, kokeilemaan pitääkö päätökseni ja kyllä se pitää. Kiitos avusta.